Maailman paras rapakivipiirakka (gluteeniton) // The World’s Best Rapakivi Pie (gluten free)

rapakivi2_Elina Lehtonen

(For English scroll down)

Tämä juhlava rapakivipiirakka sopii erinomaisesti loppukesän päiviin ja tummeneviin syysiltoihin. Viime hetken leipojan resepti tämä ei ole, sillä piirakkapohjaa paistetaan hartaasti miljoonien vuosien ajan. Odotus kannattaa – ulkonäöltään tämä piirakka on upea ja myös sen (geokemiallinen) koostumus hivelee hyvällä tavalla hampaita.

Rapakivigraniittisen piirakan valmistus alkaa sulattamalla maapallon kuorta. Valmistuksen keskeinen askel on venyttää kuorta niin, että kivimassoihin kohdistuva paine laskee. Rapakivigraniitteja valmistettaessa muodostuu koostumukseltaan kahdenlaisia kivisulia: happamia ja emäksisiä. Piirakkaa varten tarvitset vain piidioksidirikkaat ja happamat kivisulat, emäksisten voit antaa jäähtyä itsekseen ja varastoida myöhempiä käyttötarkoituksia varten. Joskus koostumukseltaan erilaiset kivisulat eivät täysin erotu toisistaan. Tällaiset seoskivilajit voit käyttää erinomaisesti geologisen tiikerikakun leivontaan.

Kivisulien erottamisen jälkeen graniittiset sulat saavat jäähtyä hiljalleen maankuoren sisuksissa, muutamien kilometrien syvyydessä.

rapakivi3_Elina Lehtonen

Päällysteiden avulla tämä rapakivinen herkku muotoutuu moneen tilaisuuteen. Tähän piirakkaan olen valinnut yhdistämättömän makukombon: fluoripitoista hammastahnaa ja apatiittia. Kokeilkaapa!

Rapakivigraniitit sisältävät luonnostaan muihin graniittikeitoksiin verrattuna enemmän fluoria ja tämä vie piirakan ihan uusiin ulottuvuuksiin.

rapakivi4_Elina Lehtonen

Ihmisen hampaiden pintaosien kiille koostuu pääosin hydroksyyliapatiitista, joka vastaa koostumukseltaan geologisissa prosesseissa syntyvää samannimistä mineraalia. Jos ihminen saa liukoista fluoria esimerkiksi fluoritableteista, syntyy hampaiden pinnalle fluoriapatiittia, joka kestää paremmin hampaisiin kohdistuvaa happojen kulutusta kuin hydroksyyliapatiitti. Jalkojesi alla oleva kallioperä voi vaikuttaa myös hampaittesi kuntoon: alueilla, joilla kallioperä koostuu rapakivigraniiteista, vahvistaa kallioperän kivistä pohjaveteen liukeneva fluori luontaisesti hampaita1.

Liika on liikaa myös fluorin tapauksessa, eikä tätäkään piirakkaa kannata nauttia joka päivä.

Tämän julkaisun kivinäytteet sain lainaksi Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen osaston opetuskokoelmista – kiitos! Kiitos myös FT Aku Heinoselle palautteesta tekstiin. Projekti ei olisi myöskään onnistunut ilman läheisiltä lainaan saatuja hampaita ja muuta rekvisiitta!

Kupillinen geologiaa -artikkelisarja ammentaa inspiraationsa ruokabloggaamisesta, taiteesta ja tieteestä. Sarja sisältää lyhyitä geologiaan liittyvä nostoja aiheista, jotka ovat jollakin tavalla läsnä arjessa ja juhlassa. Jutut ovat sopivan pituisia makupaloja – nautittavaksi vaikkapa kahvin tai teen kylkiäisenä!

————————————————————————————————————————————-

— In English:

This festive rapakivi pie is gluten free and great for late summer days and darkening autumn nights. Baking this cake takes millions of years, so it’s not for the hasty baker. The wait is worth it, however, because the pie looks great and its (geochemical) composition also makes your teeth happy!

Baking of a rapakivi pie starts with an extensional setting in the Earth’s crust. It’s very important to lower the pressure of the bedrock. Making of the rapakivi granite batter creates two kinds of melts. For this pie, you need only the acidic, silica rich, granitic portion, the mafic parts you can store for later use. Sometimes these melts with different compositions do not separate properly, but these rocks can be used for example to bake a geological marble cake.

After separating the different kinds of melts, let the granitic batter cool slowly in quite shallow depths of the crust.

Depending on the garnish, this cake can be modified for many occasions. I have used tooth paste containing fluorine, and apatite. A perfect combo, or what do you think?

A hint of fluorine takes this granite pie to a whole new level. Rapakivi granites contain more fluorine compared to other granitic rocks.

Tooth enamel is mainly composed of hydroxylapatite, which is a substance similar to a mineral with the same name formed in geological processes. If teeth are exposed to fluorine another mineral, fluorapatite is re-mineralized on the surface of the tooth. It is more resistant to the acid attack compared to the original hydroxylapatite.  Bedrock below your feet might also affect to your teeth: fluorine dissolving into the ground water from rapakivi granites will strenghen your teeth naturally1.

But too much is too much also with fluorine. So, do not eat this pie every day!

Rock samples for this post were loaned from the teaching collection of the geosciences and geography subdivision, University of Helsinki – thank you! I also want to thank Dr. Aku Heinonen for the feedback to this text. Teeth and other prop for this project I loaned from my relatives – thank you!

A cup of geology” blog post series draws inspiration from food blogging, art, and science. Series contains short geology related articles, which are best enjoyed with a cup of coffee or tea!

Viite/Reference:

1Rämö, O.T., Haapala, I. & Laitakari, I. 1998. Rapakivigraniitit. Kirjassa Lehtinen, M., Nurmi, P. & Tapani Rämö (toim.): Suomen kallioperä: 3000 vuosimiljoonaa. Helsinki, Suomen Geologinen Seura ry., s.257-283. (In Finnish)

Advertisements

Saaresta suoksi – retkeilemässä Lauhanvuoren monipuolisissa maisemissa

Lauhanvuori_EL
Lauhanvuoren maisemat vuorottelevat kangasmetsistä soihin.

Helteisen Etelä-Suomen läpi kiitävä juna halkoo lupiinien täyttämää maisemaa. Taivaanrannassa häälyvät pilvimuodostumat näyttävät toistaiseksi varsin viattomilta, mutta sääennuste on lupaillut viikonlopulle ukkosta. Saa nähdä onko edessä viikonlopun verran patikointia sateen ja salamoiden siivittämänä!

Olen matkalla tutustumaan Lauhanvuoren alueeseen Suomen Geologisen Seuran järjesteämällä ekskursiolla. Lauhanvuori tähtää yhdessä Hämeenkankaan alueen kanssa Geoparkiksi. Matkakohteilla pääsemme matkustamaan miljoonien vuosien takaisiin maisemiin. Lauhanvuoren monivaiheinen geologinen tarina ulottuu lähes 1900 miljoonaan vuoden taakse, Svekofennisen vuoriston aikoihin.

 

Jättiläisten jalanjäljillä

Lauhanvuoren huipulla sijaitsevasta näkötornista avautuvat maisemat koko kansallispuiston ja alueelle kaavaillun Geoparkin yli, kun näkymiä pääsee ihailemaan yli 240 metriä merenpinnan yläpuolelta.

Nykyään noin 100 metriä ympäröivien alueiden yläpuolella sijaitseva Lauhanvuoren laki oli jääkauden jälkeen saari muinaisen Ancylusjärven aalloissa. Jääkauden vaikutus on ollut alueella ympäristöä hellempää ja tästä syystä alueella on säilynyt paksuja maapeitteitä.

Lauhanvuoren näkötorni_EL
Lauhanvuoren näkötornin maisemia.

Lauhanvuoren näkötorni3_EL

Lauhavuoren alueella on muutama rengasreitti, mutta meidän, noin 8 kilometrin pituinen, patikointireittimme kulki Lauhanvuoren huipulta kangasmetsien, suomaisemien ja kivijatan kautta toor-muodostumille.

Lauhanvuoren näkötorni2_EL
Näkötornin juurella on oiva paikka pitää myös hengähdystauko.

 

Alueen geologinen tarina ulottuu Svekofennisen vuorijonon kohoamiseen Etelä- ja Keski-Suomen alueelle lähes 1900 miljoonaa vuotta sitten. Lauhanvuoren graniittinen pohja, Isojoen graniitti, paistui silloisen vuoriston juuristoissa.

Aika kului ja miljoonien vuosien aikana vuoristo rapautui hiekanjyvä kerrallaan matalammaksi. Hiekanjyvät kulkeutuivat tuulen ja veden mukana kerrostuen sedimenttialtaisiin.

Suomen kallioperässä metamorfoitumattomat sedimenttikivet ovat melko harvinaisia. Lauhanvuoren lisäksi näitä kallioperämme mittakaavassa nuorehkoja sedimenttikiviä löytyy esimerkiksi Satakunnan ja Muhoksen alueelta sekä Perämeren ja Selkämeren pohjasta. Säilyneet kerrostumat ovat jäänteitä alun perin laajoja alueita peittäneistä sedimenteistä.

Lauhanvuoren alueella hiekkakivi peittää noin 5 kilometriä leveän ja 15 km pitkän alueen. Hiekkakivi on kerrostunut alla olevan, voimakkaasti rapautuneen, graniitin päälle. Lauhanvuoren hiekkakiven kerrostumisen aikoihin maapallolla ei vielä ollut maakasvillisuutta, joka olisi suojannut kallioperää rapautumiselta tai rapautumistuotteiden kulkeutumiselta.

Lauhanvuori_kp_kartta
Lauhanvuoren alueen kallioperäkartta. Pohjoinen on kuvassa ylöspäin. Karttapohja Geologian tutkimuskeskuksen kallioperäkarttapalvelusta.

Retkipäivämme helteinen sää oli mitä sopivin alueen geologiseen historiaan tutustumiselle, sillä hiekkakiven aineksen kerrostuessa alue sijaitsi tropiikissa päiväntasaajan tuntumassa. Kivissä olevien rakenteiden perusteella ainakin osa sedimentttiaineksesta on kerrostunut veteen.

Hiekkakiveen pääsee tutustumaan kivijatalla, jossa hiekkakivilaatta on lohkoutunut kulmikkaiksi kappaleiksi. Kivijadan pinnassa voi havaita matalia harjanteita, jotka ovat jääkauden jälkeisen Ancylusjärven rantavalleja. Alue on vaikuttava ja yhden tarinan mukaan kivijatan on aikoinaan ajateltu olevan jäänne jättiläisten muurista. Alueella asuvat jättiläiset pelästyivät jokilaaksosta kuuluvaa kirkonkellojen soittoa, rikkoivat muurinsa ja pakenivat. Jättiläisiltä jäi kivien alle kulta-aarre, jota käärmeet nyt vartioivat.

Aarretta tai ei, melkoista ryskettä alueen geologinen historia on kyllä sisältänyt. Vuonna 2015 alueelta raportoitiin siirros, joka halkoo myös kivijataa. Noin metrin korkean siirroksen pituus on kuusi kilometriä. Siiirros on arvioiden mukaan syntynyt noin 9000 vuotta sitten. Se liittyy todennäköisesti jääkauden jälkeiseen maanpinnan nousuun, joka oli nykyiseen vauhtiin verrattuna kymmenkertaista.

Lauhanvuori6_EL
Kivijata ylitetään lumettomana aikana pitkospuita pitkin.
Lauhanvuori5_EL
Rajapinnalla.
Lauhanvuori8_merkinnät_EL.jpg
Kivijatan läpi kulkee noin 9000 vuotta sitten jääkauden jälkeen tapahtuneen maanjäristyksen tuloksena syntynyt siirros. Siirros kulkee viistosti pitkospuiden suuntaa myötäillen, mutta siirroksen varjo näkyy hyvin ilmakuvassa (tulosteen alkuperäinen ilmakuva: Fixumedia, merkinnät lisätty blogiartikkelia varten jälkeenpäin).
Lauhanvuori7_EL
Hiekkakivi on väriltään vaalean punertavaa tai kellertävää. Tummanharmaa sävy tulee kiven pinnalla kasvavista jäkälistä.

Lauhanvuoren hiekkakiven tarkkaa kerrostumisaikaa ei tiedetä. Hiekkakivilohkareista on löydetty annelidien, eli nivelmatojen, ryömimisjälkiä, joiden perusteella kerrostumat ovat enintään 700 miljoonaa vuotta vanhoja. Tätä nuorempi ikä on kuitenkin mahdollinen.

Annelidi_GTK
Annelidien ryömimisjälkiä Lauhanvuorelta löydetyssä hiekkakivessä. Kuva: Jari Väätäinen, Geologian tutkimuskeskus, 1993. Rajattu alkuperäisestä.

 

Soita ja graniittipaaseja

Lauhanvuori Hämeenkangas Geopark -projektin geologinen teema on “Vuoristosta suomaaksi” ja suot ovatkin Lauhanvuorella tyypillinen näky. Geopark -projektin alueelta löytyy useita erilaisia suotyyppejä ja alue on koho- eli keidassoiden tyyppialue.

Lauhanvuori3_EL

Retkellä näimme myös kausikosteikkoja, jotka ovat hiekkapohjaisia alueita, joilla esiintyy suolle tyypillisiä kasvilajeja. Turvetta ei kausikosteikoilla juurikaan synny. Kausikosteikkoja kutsutaan myös arokosteikoiksi ja laksoiksi.

Lauhanvuori2_EL
Kausikosteikko eli arokosteikko.

Reittimme kulki myös lähteen ohitse, jossa pohjaveden pulppuamista hiekkakerrosten alta olisi voinut jäädä tuijottelemaan pidemmäksikin aikaa. Lähteitä löytyy useammasta paikasta (esimerkiksi Kuninkaanlähde ja Hämeenkankaan yhdeksi näyttävimmäksi lähteeksi nimetty Uhrilähde).

 

Yksi Lauhanvuoren alueen geologisista nähtävyyksistä ovat pyöreämuotoiset graniitista koostuvat kivipaadet, eli toor-muodostumat, joita löytyy Lauhanvuoren alarinteiltä hiekkakiven vaihettuessa graniitiksi.

Suomen Kallioperä – 3000 vuosimiljoonaa -kirjan sanaston mukaan toori on “pieni jäännösvuori, eroosiopinnalla oleva ympäristöstä kohoava kallioalue tai vuori”. Jykevät graniittikappaleet eivät siis ole jäätikön kuljettamia siirtolohkareita, vaan rapautumista parhaiten kestänyt kallion osa.

Lauhanvuori9_EL
Toor-muodostumia.

Toorit muodostuvat kallion lohkeillessa suorakulmaisesti. Nykyään pyöräehköt graniittilohkareet ovat alun perin olleet teräväsärmäisiä. Osa tooreista ovat vielä alkuperäisillä paikoillaan ja alapuolestaan kiinni kalliossa. Alueen tunnetuimman toor-muodostuman Aumakiven kerrotaan keikahtaneen nykyiselle sijalleen pienen matkan päästä ylärinteestä.

Lauhanvuori10_EL
Aumakivi on alueen toor-muodostumista tunnetuin.

Toisena päivänä ehdimme tutustua vielä Katikankanjonin eroosiouomastoon, joka on syntynyt hiekkakankaaseen viimeisten 9000 vuoden aikana. Uoman vehreitä maisemia tuli nautittua pääosin rivakan kävelyn lomassa – kanjonissa viihtyi erinomaisesti geologien lisäksi nimittäin hyttyset.

Patikointi Lauhanvuoren maisemissa oli antoisa kokemus ja reitti Lauhanvuoren huipulta Aumakivelle tarjosi monipuolisia maisemia verrattain lyhyen matkan sisään – suosittelen tätä retkikohdetta lämpimästi! Alueella olisi riittänyt nähtävää pidemmäksikin aikaa.

Tämä kirjoitus pohjautuu pääosin retkellä saatuun informatioon ja tekstin yhteyteen sujautettuihin linkkeihin. Lauhanvuori-Hämeenkangas Geopark -projektin puolesta oppaanamme oli geologi Pasi Talvitie – kiitoksia opastuksesta! Kiitos myös geologi Reijo Pitkärannalle alueen geologiaa taustoittavasta luennosta, sekä Suomen Geologisen Seuran ekskursion järjestäjille.

Oletko käynyt Lauhanvuoren kansallispuistossa? Jäikö joku kohde erityisesti mieleesi?

 

Lisätietoa:

Majoitusta alueella tarjoaa esimerkiksi Lauhansarvi

Lauhanvuori-Hämeenkangas Geoparkin kotisivu

Lauhanvuori-Hämeenkangas Geopark -projektiin liittyviä videoita

Lauhanvuoren kansallispuisto (Metsähallitus)

Kohonen, J.& Rämö, O.T. 2005. Sedimentaryrocks, diabases, and late cratonic evolution. Kirjassa: Lehtinen, M., Nurmi, P.A., Rämö,O.T.(Toim.): Precambrian Geology of Finland – Key to the evolution of the Fennoscandian Shield. Elsevier B.V. Amsterdam, s. 563-604.

Lehtinen, M., Nurmi, P. ja Rämö, T. (toim.) 1998. Suomen kallioperä: 3000 vuosimiljoonaa. Helsinki, Suomen Geologinen Seura ry., 375 s.

Geodiversiteetti on osa luonnon monimuotoisuutta

henkilö_vuori_pixabay
Kuva: Pixabay

Tänään vietetään kansainvälistä luonnon monimuotoisuuden päivää. Englanninkielellä päivä on ”International Day for Biological diversity”, joten päivä rinnastuu sananmukaisesti biodiversiteettiin. Elämän kirjoon vaikuttaa kuitenkin voimakkaasti geodiversiteetti.

Geodiversiteetillä tarkoitetaan elottoman luonnon – esimerkiksi kallioperän, maaperän ja vesistöjen – monimuotoisuutta. Geodiversiteetin monipuolisuus vaikuttaa positiivisesti myös eliölajiston monimuotoisuuteen. Toukokuun alussa Oulun yliopistossa julkaistun väitöskirjatutkimuksensa perusteella Helena Tukiainen toteaa, että geodiversiteettiä suojelemalla on mahdollista suojella myös biodiversiteettiä, sillä muuttuvissa olosuhteissa geodiversiteetti on vakaampi kokonaisuus.

Geodiversiteettiä on terminä alettu luonnontieteellisessä yhteydessä käyttämään 1990-luvulta alkaen (Serrano ym. 2007), mutta ajatus geodiversiteetin vaikutuksesta eliöihin juontuu vuosisatojen takaa. Geologisia indikaattorikasveja, eli koostumukseltaan tietynlaisen kallio- ja maaperän päällä kasvavia kasveja, voidaan käyttää apuna esimerkiksi mineralisaatioiden etsimisessä. Jo vuonna 1556 julkaisemassaan kirjassaan kaivosinsinööri Georgius Agricola toteaa tiettyjen puiden lehtien värimuutosten indikoivan malmiesiintymiä.

Yksi esimerkki geologisesta indikaattorikasvista on aiemmin blogissa esitelty serpentiinipikkutervakko, kasvi, joka on sopeutunut kasvamaan raskasmetallipitoisessa maaperässä. Pohjois-Ruotsissa toimineen Viscarian kaivoksen kallioperän malmiesiintymät löydettiin pikkutervakon avulla. Paikalle perustettu kaivos sai nimensä löydön apuna olleen kasvin tieteellisen nimen (Viscaria) mukaan.

Geodiversiteetillä on merkitystä myös kulttuurillisesti. Monipuoliset elottoman luonnon ympäristöt luovat esimerkiksi erilaisia virkistysympäristöjä, ekoturismia ja esteettisesti arvokkaita alueita. Hyvä esimerkki tällaisesta on vuoden 2018 retkikohteeksi valittu Rokua Geopark.

maapallo_vatsa_EL
Kuva aiemmasta julkaisusta: Elävä maa

Se, millaiseksi maapallo on historiansa aikana muokkaantunut, on geologisen aineen kiertokulun ansiota. Yksi tätä aineen kiertokulkua ylläpitävä asia on laattatektoniikka. Mineraalien evoluutioon liittyen suosittelen kuuntelemaan Tiedeykkösen kuukauden takaista lähetyksen (Mineraalievoluutio – kivien ja elämän vahva yhteys lisäsi mineraalien määrää tuhansilla).

Ilman geologista aineen kiertokulkua ja sen luomaa geodiversiteettiä en istuisi kirjoittamassa tätä tekstiä, etkä sinä lukemassa sitä siellä ruudun toisella puolella. Kuten Kari Kinnunen Tiedeykkösen lähetyksessä toteaa vapaasti lainaten: “…kivillä ja elämällä on aivan kiinteä yhteys. Elämää ei olisi ilman kiviä ja mineraaleja, ja sitten toisaalta ei olisi maapallolla näin paljon erikoisia mineraalilajeja kuin nykyään on, jos maapallolla ei olisi elämää. Kummatkin ovat yhteydessä toisiinsa.”

Juhlistakaamme siis luonnon monimuotoisuuden päivänä myös elottoman luonnon monimuotoisuutta!

Lue myös blogissa aikaisemmin julkaistut kivi- ja kasvimaailmaa sivuavat tekstit: Kivi- ja kasvimaailman välissä, sekä Kivi- ja kasvimaailman välissä, osa 2: puut kullan ja timanttien perässä.

 

Päivitys 23.5.2019: väitöskirjatutkija Maija Tolvanen (OY) on kirjoittanut aikaisemmin tänä vuonna geodiversiteettiä ja biodiversiteettiä sivuavan jutun Versus-verkkojulkaisuun. Jos aihe kiinnostaa enemmän, kannattaa vilkaista myös sitä!

 

Lähteet ja lisätietoa:

Bressan. 25.11.2016. Plants can reveal much about underlying geology. Forbes.

Knudson, Kelly & Fisher. 2018. Appraising geodiversity and cultural diversity approaches to building resilience through conservation. Nature Climate Change, 8, 687–685.

Laattatektoniikka, Geologia.fi.

Mäkinen, Johansson, Räisänen & Räsänen. 2008. Geologinen monimuotoisuus Pyhä-Luoston kansallispuiston alueella ja sen lähiympäristössä. Geologian tutkimuskeskus, P21.4/2008/29. (Löytyy etsimällä Hakku-palvelusta)

Serrano, Purificación & Valladolid. 2007. Geodiversity. A theoretical and applied concept. Geographica Helvetica, 62, 140–147.

Tukiainen. 2019. Multi-scale relationship between geodiversity and biodiversity across high-latitude environments: implications for nature conservation. Nordia Geographical Publications, 48, 1–54.

Utah Geological Survey: What are the roots of geobotany?

 

Kupka geologin silmin

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kuva rajattu teoksesta Kupka: Kosminen kevät II (1911-1920)

Avaruuden mystiikkaa ja abstraktiota – tällä hetkellä Ateneumin taidemuseossa Helsingissä esillä oleva tsekkiläisen taiteilijan František Kupkan (1871–1957) näyttely on kaikinpuolin tutustumisen arvoinen. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Kupkan teoksia on laajasti esillä Helsingissä. Osasta näyttelyn “modernien värien runoudeksi” kuvatuista teoksista saattaa (ainakin geologin silmin) löytää yhtymäpintoja myös geologiaan. Eikä se ole aivan sattumaa! Taiteilija itse oli erittäin kiinnostunut myös tieteestä ja opiskeli laaja-alaisesti luonnontieteitä1. Hän kannusti myös oppilaitaan laaja-alaiseen ajatteluun. Näyttelyjulkaisun1 mukaan: “Kupka halusi välittää tietoa kiinnostuksesta tieteisiin. Hänen näkemyksensä mukaan moderni taiteilija ei voinut edistyä osoittamatta, että hän oli valmis ‘esimerkiksi opiskelemaan polyteknisessä oppilaitoksessa ja lääketieteellisessä tiedekunnassa – siinä on peruskoulutus, jota voi suositella kaikille nykytaiteilijoille.‘” Tässä teksissä on muutama poiminta näyttelystä geologin silmin.

Vismutin väripintoja?

Kupkan teos Väripintoja (Talven muistoja) koostuu värikkäistä, kolmiulotteisen kokonaisuuden muodostavista, toistensa kanssa limittyvistä pylväistä ja kuutiomaisista pinnoista. Teos on maalattu aikana, jolloin Kupka aloitti uran opettajana Pariisissa. Ensimmäisen luennon nimi oli “Taiteilijan sielunelämä ja tieto luonnon elintärkeästä dynamiikasta”1. Kupkan mukaan taide ei saanut ilmentää luonnonmuotoja ja niiden kunnioittamista naturalismin muodossa, eikä objektiivisen todellisesti (vaan spekulatiivisesti ihaillen). Tästä huolimatta hänen mielestään kaukoputken ja mikroskoopin käyttö olivat välttämättömiä taitoja myös modernille taiteilijalle1.

Kupka_vismutti.jpg
Vasemmalla yksityikohta Kupkan teoksesta Väripintoja (Talven muistoja). Oikealla synteettisesti kasvatettu vismutti, kuva: Alchemist-hp (www.pse-mendelejew.de) + Richard Bartz with focus stack. [Wikimedia commons, CC BY-SA 3.0]
Ensimmäinen asia, joka tuli mieleeni Väripintoja-teoksesta oli vismutti-mineraalin (kuvan tapauksessa synteettisesti kasvatetun mineraalin) hapettuneet, sateenkaaren värissä säteilevät pinnat. Vismutti (kemiallinen kaava Bi) on metallinen alkuaine, jota käytetään esimerkiksi kalastuskoukuissa, ripulilääkkeissä ja kynsilakoissa. Kauniiden vismuttikiteiden kasvattaminen kotioloissa pitäisi onnistua helposti. (Vismutin kasvattamista en ole kokeillut, mutta tutustu ihmeessä suolakiteiden kasvattamiseen)

 

Mineraalianimaatiossa kasvaa rikkikiisu ja ruusukvartsi

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kupka: Energiset (1925-1926)

Väripintoja -teoksen jälkeen Kupka maalasi taideteoksen nimeltä “Energiset”. Näyttelystä tai näyttelyjulkaisusta tarkempia tietoja tämän teoksen taustasta ei löytynyt, mutta se on maalattu samana aikakautena Väripintoja-teoksen kanssa, jolloin Kupka toimi nuorten taiteilijoiden opettajana Pariisissa1.

Geologisen taideanalyysini perusteella teoksen alareunan kellertävät kiteet ovat ilmiselvästi rikkikiisua. Yläosan punertavat alueet muistuttavat kvartsin akaattimuotoa tai ruusukvartsia (lue lisää kvartsin monista muodoista). Kokonaisuudessaan teoksen asettelusta tulee mieleen animaatiovihko, jonka sivuja selaamalla saadaan sivuille piirreetty kuva liikkumaan. Kevyeksi lopputulkinnaksi sopinee mineraalien kasvua havainnollistava, hetkeen pysäytetty animaatio.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Yksityiskohta Kupkan teoksesta: Energiset I

 

Alkuräjähdyksen kaikuja

Kupkan abstrakteissa teoksissa toistuu kahdenlaiset muodot: voimakkaan pyörteiset ja rytmikkäästi toistuvat pystyt asetelmat. Näyttelytekstien mukaan pystymuoto ilmaisee pysähtyneisyyttä, pyörre liikettä. Näyttelyssä olevaa tekstiä lainaten: ”Kupkan kiinnostus orgaanisiin muotoihin ja elämän prosesseihin ulottui mikroskooppisen pienistä havainnoista kosmisiin kokonaisuuksiin ja avaruuteen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kupka: Alkukantainen (1911-1913)

Onko Kupkan maalauksessa Alkukantainen kuvattuna alkuräjähdys, vierekkäin kiteytyneet turmaliinikiteet vai aivan jotain muuta? Muotojen tulkinnan perusteella ainakin kuvan ulkoreunat edustavat pysähtynyttä, staattista tilaa – ehkäpä siis mineraalia. Alla olevan kuvan perusteella voi arvioida teoksen samankaltaisuutta turmaliinikiteiden kanssa.

Elbaite-Lepidolite-Quartz-gem7-x1a.jpg
Turmaliinikiteitä (vihertävänpunaiset), kvartsia ja lepidoliittia. Kuva: Rob Lavinsky, iRocks.com – CC-BY-SA-3.0, Linkki (wikimedia commons).

Kupkan näyttely on esillä Helsingissä Ateneumin taidemuseossa 19.5.2019 asti. Viimeisenä viikonloppuna (la–su 18.–19.5.) Ateneumissa on pidennetyt aukioloajat: klo 10–19.

Tämä blogiteksti (tulkintoja lukuunottamatta) pohjautuu näyttelyn yhteydessä olevaan tietoon sekä näyttelystä tehtyyn kirjaan: 1Pennonen, Selkokari ja Wahlsten (toim.), 2018, František Kupka (julkaisija Kansallisgalleria/Ateneumin taidemuseo, Helsinki; Ateneumin julkaisut 112; 147 s.). Valokuvat Kupkan taideteoksista on kirjoittajan ottamia.

Oletko käynyt Kupkan taidenäyttelyssä? Mitä ajatuksia sinulla heräsi taideteoksista? Luen mielelläni kommentteja myös siitä, mitä mieltä tämän blogitekstin tulkinnat herättivät.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kupka: Vuori (1922-1923)

Löllingiitistä eskolaiittiin – mineraalien nimien alkulähteillä

tsaoriitti

Kvartsi, väyryneniitti, rodoniitti, muskoviitti, plagioklaasi, minnesotaiitti, fuksiitti, aragoniitti… Nykyään maapallolta ja maapallon ulkopuolisilta kappaleilta tunnettu mineraalilista on pitkä ja monimuotoinen.  Erilaisia mineraaleja on tuhansia.  Mineraalien määrittelystä ja uusien mineraalien hyväksymisestä vastaavan Kansainvälisen mineralogisen seuran (engl. International Mineralogical Association, IMA) maaliskuun tiedotteen mukaan tunnistettuja mineraaleja on nyt tarkalleen 5467 kappaletta.

 

Mineraalit ovat kivikunnan lajeja

Mineraalin tarkan määritelmän mukaisesti mineraali on Tieteen termipankista lainattuna: ”luonnossa esiintyvä, epäorgaanisesti ja geologisten prosessien kautta syntynyt kiteinen aine, jolla on tietty (määrätty, mutta ei vakio) kemiallinen koostumus ja kiderakenne”. Kivilajit ovat mineraalien seoksia koostuen yleensä useasta eri mineraalista. Mineraalit ovat kivikunnan lajeja, samalla tavalla kuin esimerkiksi koirat ja kissat ovat eläinkunnan lajeja.

Uusien mineraalien tunnistamiseen ja nimeämiseen on nykyään yksityiskohtaiset ohjeet ja virallisen nimen uudelle mineraalille myöntää IMA, joka perustettiin vuonna 1958.  Vuotta myöhemmin seura perusti erikseen työryhmän (The Commission on New Minerals and Mineral Names) uusille mineraaleille ja mineraalien nimille, joiden kautta kaikki uudet mineraaliehdotukset menevät nykyään ennen niiden julkaisemista. Tätä ennen mineraalien nimeäminen oli melko vapaamuotoista ja sama mineraali saattoi saada myös usean eri nimen, jos se esimerkiksi kuvattiin eri tutkijoiden toimesta tai mineraalista löytyi hieman eri näköinen muoto.

Mineraaleja (ja kiviä) on nimetty jo antiikin aikana ja usein mineraalien ja kivien nimen päätteenä oleva -liitti tai -iitti tulee kreikan sanasta lithos, joka tarkoittaa kiveä.

 

Kuka saa nimetä mineraalin ja kenen mukaan?

Uuden mineraalinimen ehdotus on alkuperäisen mineraalin kuvauksen tehneen tutkijan/tutkijoiden vastuulla, mutta uudet nimet hyväksytään IMA:n alla toimivan työryhmän puolesta.

Mineraalin nimi annetaan usein mineraalin löytöpaikan, tieteen kannalta merkittävän henkilön tai mineraalille erityisen piirteen mukaan. Lisäksi mineraali voi saada nimen löytäjänsä mukaan siinä tapauksessa, että löytäjä ei ole mineraalin kuvauksen tehnyt henkilö (mineraalia ei voi siis nimetä itsensä mukaan). Mineraaleja voi nimetä elävän henkilön mukaan, jos kyseinen henkilö antaa tähän suostumuksensa. Tiettävästi ensimmäinen henkilön mukaan nimetty mineraali, on vuonna 1788 nimensä saanut prehniitti.

Otsikossa vilahtava löllingiitti (FeAs2) on saanut nimensä itävaltalaisen Löllingen kaupungin mukaan, josta mineraali on ensimmäisen kerran kuvattu vuonna 1845. Alkujaan Outokummusta kuvattu eskolaiitti (Cr2O3) on saanut nimensä suomalaisen geologin Pentti Eskolan mukaan. Väyryneniitti on saanut nimensä geologian ja mineralogian prosessorin Heikki Väyrysen (1888–1956) mukaan.

Mineraaleja on nimetty myös taru- ja jumalolentojen mukaan. Suomalainen muinainen metsänjumala Tapio, on jättänyt nimensä mineraalien maailmaan, kun ensimmäisenä Suomesta kuvattu Fe-Mn-Ta-Nb-oksidi sai nimekseen tapioliitti vuonna 1863. (Vastausta siihen kuinka A.E. Nordenshiöld päätyi juuri tähän nimeen en vielä löytänyt, jos tiedät vastaukset niin ota yhteyttä!)

 

Maapallon yleisin mineraali sai nimensä vasta vuonna 2014

Osa maapallon kuorta muodostavista mineraaleista ovat hyvin yleisiä (esimerkiksi kvartsi) tai hyvin harvinaisia löytyen ainoastaan yhdestä tai muutamasta paikkaa maapalloa. Esimerkiksi tšaoriitti-mineraalia on löydetty vain yhdestä paikkaa maapallolta.

Mineraali voi olla myös koko maapallon mittakaavassa yleinen, mutta hankalasti saavutettavissa. Vuoden 2014 lopulla uutisointiin maapallon yleisimmän mineraalin, bridgmaniitin, saaneen vihdoin nimen. Tätä mineraalia esiintyy maapallon vaipan sisuksissa yli 660 kilometrin syvyydellä ja se muodostaa 38 prosenttia maapallon koko tilavuudesta. Mineraalin nimeen johtava määritys tehtiin meteoriitista peräisin olevasta näytteestä. Bridgmaniitti on nimetty fyysikko Percy Bridgmanin mukaan.

kvartsikiteet
Omamuotoisia kvartsikiteitä. Kvartsi-nimen historia ulottuu keskiaikaan, mahdollisesti vielä kauemmaksi. Lue lisää kvartsin eri muodoista toisesta blogikirjoituksesta.

Jos aihe kiinnostaa enemmän, suosittelen lukemaan Martti Lehtisen kirjoituksen: Mistä mineraalien nimet ovat peräisin. Ylen julkaisemassa ”Jokaisen kiven nimeen liittyy tarina” artikkelissa keskustellaan myös mineraalien lisäksi kivilajien nimistä. Kivilajien nimeämisestä kiinnostuneille: aiemmin blogissa on julkaistu kirjoitus “Charnockiitti – kivilaji, joka kuvattiin hautakivestä“.

Artikkelin yhteydessä olevat kuvat ovat blogin aiemmissa julkaisuissa esiintyneitä ottamiani kuvia ja ne on otettu Luonnontieteellisen keskusmuseon geologisissa kokoelmissa. Otsikkokuvan violetti mineraali on tšaoriittia, joka on nimetty Tšara-joen mukaan.

 

Lähteet ja lisätietoa:

Hytönen, K. 1999. Suomen mineraalit. Geologian tutkimuskeskus. Erillisjulkaisu. 399 s.

Lehtinen, M. 2012. Mistä mineraalien nimet ovat peräisin. LUMA-keskus Suomi. Sivu tarkistettu 9.4.2019.

Nickel, E.H. & Grice, J. 1998. The IMA Commission on new minerals and mineral names: Procesdures and guidelines on mineral nomenclature, 1998. The Canadian Mineralogist, vol 36.

Tieteen termipankki 9.4.2019: Geologia:mineraali.

Tschauner, O. ym. 2014. Discovery of bridgmanite, the most abundant mineral in Earth, in a shocked meteorite. Science,vol. 346, 1100–1102.

Kivimaailman kummajainen ja kaunokainen – pallokivi // Mysterious beauty of the rock world – orbicular rock

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

(For English, please see below)

Pallokivet muodostuvat nimensä mukaisesti monikehäisistä palloista. Syntyperältään pallokivet ovat magmakiviä, mutta kivien tarkka syntytapa on vielä osittain arvoitus.

Kallioperämme pallokiviesiintyvät ovat pääosin melko pieniä, noin kymmenen neliömetrin kokoisia. Upean ulkomuotonsa vuoksi pallokiviä on hyödynnetty koristekivinä, mutta osa esiintymistä on rauhoitettuja.

Suomessa ensimmäisenä pallokivilöytönä pidetään piispa Herman Röbergin tekemää havaintoa Virvikistä Porvoosta vuonna 1889.* Geologi Benjamin Frosterus kiinnostui Virvikin löydön myötä pallokivien tutkimuksesta ja hänen väitöskirjansa pallokivistä valmistui melko pian ensimmäisen löydön jälkeen vuonna 1892.

Virvikin pallokiveä voi ihailla esimerkiksi Helsingin Hietaniemen hautausmaalla kiven löytäjän piispa Röbergin ja hänen vaimonsa Alinan haudalla. Harmahtavien ja punertavien, melko tasalaatuisten kivien keskellä, pallokivestä tehty hautakivi on helppo tunnistaa. Haudan tarkempi paikka on korttelissa 15, käytävällä 30 ja hauta on numero 410.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Jos olet oikeassa korttelissa ja käytävällä, on haudan havaitseminen melko helppoa. // If you are on the right quarter and row, the tombstone is quite easy to spot. 

Virvikin pallokivessä näkyy monimuotoisia rakenteita. Pallot muodostuvat useista, väriltään vaihtelevista ja hieman puun kasvurenkaita muistuttavista kehistä. Värieron kehissä saa aikaan mineraalien määräsuhteiden vaihtelu: tummissa kerroksissa on enemmän biotiittia kuin vaaleissa. Palloissa näkyy myös niiden kiteytymisen jälkeisiä rakenteita, kuten plastisen deformaation aiheuttamaa kappaleiden venymistä tai litistymistä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lisäksi paikoin pallot näyttävät siltä kuin niiden reunasta olisi haukattu pois pala – tämän on arvioitu johtuvan siitä, että kivipallosten muodostumisen jälkeen samaan magmasäiliöön tunkeutunut nuorempi kivisula on syövyttänyt aikaisemmin muodostuneita palloja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Virvikin pallokiven monimuotoisia rakenteita. Huomioi esimerkiksi pallojen sivuilta puuttuvat palaset. // Plastically deformed and eroded orbiculars of Virvik orbicular rock. 

Vaikka pallokivet ovat kivimaailman harvinaisuuksia on Suomi tehtyjen löytöjen perusteella pallokivien luvattu maa. Tällä hetkellä maapallon vajaasta kahdesta sadasta pallokivihavainnosta lähes puolet on tehty Suomesta. Peruskalliostamme on tiedossa noin 50 pallokivialuetta, muut havainnot on tehty irtonaisista lohkareista, joiden emäkalliota ei välttämättä ole vielä löydetty.

*Virvikin pallokivilöydön jälkeen huomattiin, että 1700-luvulla rakennetun riihen kivijalkaan asetettu pallokivilohkare.

Tämä oli kolmas ja viimeinen osa Hautakivien kertomaa -juttusarjasta. Ensimmäisen osan charnockiitista voit lukea täältä ja toisen osan hautakivien rapautumiseen liittyen täältä. Katsotko hautakiviä nyt toisella tavoin?  

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Aavemainen pallokivisilmä toivottaa hyvää Halloweenia! // Spooky orbicular eye wishes you a happy Halloween!

 

—In English:

Finland is the promised land of orbicular rocks (at least based on the observations made so far). From the two hundred orbicular rock finds, approximately almost half of those are from Finland. About 50 of those have been made from the bedrock and the rest from loose boulders. Orbicular rocks are magmatic in origin, but the exact process producing these beautiful rocks are still a little bit of a mystery.

Virvik orbicular rock in Porvoo, ca. 70 km from Helsinki, is considered to be the first orbicular find from Finland*. Rock was found by bishop Herman Röberg. After this find, geologist Benjamin Frosterus got interested about orbicular rocks and his PhD thesis from this topic was published quite soon after the first discovery, in 1892.

If you are visiting Helsinki, you can admire Virvik orbicular rock in the Hietaniemi graveyard, located ca. 2 km from the Central railway station. The orbicular rock was specifically used for making of the tombstone for the bishop Röberg and his wife Alina. In the middle of the grayish and reddish, mostly quite homogeneous tombstones, the one made from the orbicular one is quite easy to spot. The exact location for the grave is quarter 15, route 30 and grave number 410.

Virvik orbicular rock has diverse structures. Dark and light layers of the orbiculars are formed from the variating mineral composition of the layers – darker ones are richer in biotite. Some orbiculars are plastically deformed and some seems to be missing some of the outer parts of the orbiculars. It has been interpreted, that the pulse of new magma in the magma chamber was eroding the orbicules.

*Later on, it was found out that the base of kiln build in the early 18th century contained an orbicular rock boulder, but there is no written record from this find.

If you know examples of orbicular rock finds made outside of Finland before 1889, please let me know!

This was third and last post in the Tales of the Tombstones post series. First post about charnockite can be read from here and the second post about weathering of the tombstones from here. Did these posts gave you new perspect for looking tombstones?   

 

Teksti on kirjoitettu pääosin käyttämällä lähdettä // Text was written mainly based on this reference:

Lahti, S. (ed.); Raivio, P. & Laitakari, I. (with contributions by). 2005. Orbicular rocks in Finland. Erikoisjulkaisut – Special Publications, vol. 47. Geological Survey of Finland. Online version of the publication can be downloaded from here: http://tupa.gtk.fi/julkaisu/erikoisjulkaisu/ej_047.pdf

Katoavia kaiverruksia, rapautuneita hautakiviä // Disappearing inscriptions and weathered tombstones

tombstone1_pixabay

(For English, please see below)

Tuuli, vesi ja jää ovat esimerkkejä voimista, jotka nakertavat ja hiovat väsymättömästi planeettamme ulointa pintaa ja hajottaen sitä pienemmäksi kappaleiksi. Kivien ja kallioiden rapautuminen on yksi osa kivisen kuoren kiertokulkua. Kallioista jyrsityt kiven kappaleet hajoavat ajan saatossa yhä pienemmiksi murusiksi ja osa niistä saattaa joskus tulla kierrätetyksi takaisin maapallon sisuksiin.

Samalla tavalla kuin kalliot kuluvat, rapautuvat myös hautakivet. Hautausmaat ovat rapautumisen tutkimisen aarreaitta siinä mielessä, että rajatulta alueilta löytyy runsaasti erilaisista kivistä tehtyjä ja iältään* vaihtelevia hautakiviä. Hautakivistä saatua tietoa voidaan soveltaa muihin rakennuskiviin.

Hautakivien rapautumiseen vaikuttaa edellä mainittujen voimien ja ajan lisäksi esimerkiksi hautakiven kivilaji, hautausmaan sijainti ja ympäristö, hautausmaan pinnanmuodot ja hautakiven sijainti hautausmaalla sekä ilmansaasteet. Myös ilmansuunnat voivat vaikuttaa siihen, mikä sivu hautakivestä alkaa rapautua tai rapautuu eniten. Lisäksi eliöt, kuten hautakiven pinnalla kasvavat jäkälät ja sammaleet tai kiviä kohti kurkottavat puunjuuret, tekevät oman osansa hautakivien rapauttamiselle.

tombstone4_pixabay
Hautakivien päällä kasvavat sammalet ja jäkälät rapauttavat kiveä. // Mosses and lichens growing on the tombstone will enchance the weathering of the rock.

Hautakivien rapautumisen tutkiminen juontaa juurensa ainakin 1800-luvun lopulle (Morgan 2018). Vuonna 1875 Skotlannin geologisessa tutkimuskeskuksessa työskennellyt geologi John George Goodchild julkaisi jäätikköeroosioon liittyvän artikkelin, joka sivusi myös hautakivien rapautumista. Tämän jälkeen Skotlannissakin vaikuttanut geologi Archibald Geikie julkaisi vuonna 1880 artikkelin liittyen Edinburghin hautausmailta tekemiinsä tutkimuksiin.

Hautakivien rapautumista voidaan tutkia usealla eri tavalla. Jos hautakivien tekstit on tehty lyijyvaluilla, voidaan rapautumista arvioida mittaamalla valun pinnan ja hautakiven pinnan etäisyyttä toisistaan. Lisäksi alun perin tasapaksun hautakiven muodonmuutoksesta voi saada tietoa rapautumisesta. Näitä keinoja on käytetty esimerkiksi kansalaistiedettä hyödyntäneessä Earth Trek –projektissa Amerikassa.

Vuonna 1971 geologi Perry Rahn esitti Rahnin indeksiksi kutsutun tavan arvioida hautakiven kulumista siihen kaiverretun tekstin luettavuuden perusteella. Indeksin perusteella hautakivet jaetaan havaintojen perusteella kuuteen luokkaan. Luokka 1 sisältää rapautumattomat kivet, joiden kaiverrus on hyvin selkeä. Luokka 6 sisältää erittäin rapautuneet hautakivet, joiden kaiverrusten kirjoitus on lukukelvotonta, mutta joiden vuosiluvusta saa juuri ja juuri selvää. Hautakiven vuosiluvun luettavuus on olennainen tieto hautakiven ikämäärityksen kannalta.

Luokituksen ja hautakivien iän perusteella voidaan vertailla esimerkiksi eri-ikäisten hautakivien, tai saman ikäisten mutta eri kivilajia olevien hautakivien rapautumista.

tombstone2_pixabay

Kuinka nopeasti hautakivet voivat rapautua? Koska rapautumiseen vaikuttavat monet, osittain paikalliset, asiat, yksittäistä nopeutta eri kivilajien rapautumiselle on vaikea antaa. Eri alueilta tehtyjen tutkimusten perusteella nopeus voi vaihdella esimerkiksi sadassa vuodessa 0,1–2 mm välillä.

*Hautakivien iällä tässä tapauksessa tarkoitetaan sitä hetkeä, jolloin hautakivi on asetettu haudalle. Kiven ikämääritys perustuu oletukseen, että hautakivi on pystytetty haudalle henkilön kuolinvuotena. Tämä on eri kuin kiven varsinainen geologinen muodostumisikä.

Seuraavassa Hautakivien kertomaa -julkaisussa tutustumme arvoituksellisiin pallokiviin ja siihen, mitä piispa Röbergillä on tekemistä niiden kanssa. Hautakivien kertomaa –sarjan ensimmäisen osan charnockiitti-kivestä ja siitä mistä kivi on saanut nimensä voit lukea linkin takaa.

 

— In English:

Wind, water and ice are examples of forces that shape our planet’s outer, rocky layer. Weathering is one part of the great cycle of material on Earth.

Graveyards offers a window to weathering with large selection of datable* and variating rock types. In addition to time and forces mentioned in the beginning, things that affect to the weathering of tombstones are for example rock type, location and environment of the cemetery and air pollution. In addition, biological things, such as moss or lichen growing on the stone, will do their part to enhance the weathering process.

The oldest literature related to the weathering of the tombstones extends at least in the end of 19th century (see Morgan 2018). For example, in the article focusing on glacial erosion published in 1875, geologist John George Goodchild described also how he used limestone tombstones for studying weathering rate. After this, in 1880, geologist Archibald Geikie published an article related to the weathering of the tombstone in Edinburg’s graveyards. In Morgan (2018) Geikie’s article is described as “…the first comprehensive scientific study of rock weathering published in English.” (If you know older references than these, please let me know.)

In 1971 geologist Rahn published Rahn’s index, which can be used for evaluating degree of weathering. Index is divided in six classes. Class 1 contains unweathered tombstones with very clear inscription. Class 6 contains tombstones that are extremely weathered, with illegible inscription (but year just possible to read). Unfortunately, I could not get the original article describing the Rahn’s index (Rahn, 1971), however, for example Dove (2010) and Tymon (2012) contains more detailed description of the index.

How fast can tombstone then weather? Because the weathering rate is affected by many things, the one exact rate for certain rock type is hard to give. However, based on the research in can vary for example from ca. 0,1 to 2 mm per hundred years.

*Datability is based on the assumption that the tombstone is of the same age as the year of death in the rock. Geological age of the rock is not considered now.

This was the second part of the Tales from tombstones -series. First one you can read from here: Charnockite – rock type described from a tombstone. The third blog post will concern mysterious orbicular rocks and what bishop Röberg has to do with those.

 

Viitteet ja lisätietoa // References and more information:

All pictures from Pixabay.

Dove, J. 2010. Fieldwork investigation: gravestone weathering. Geofile Online.

Inkpen, R. Gravestone Weathering. University of Portsmouth. Acquired in 23.10.2018.

Inkpen, R.J. & Jackson, J. Contrasting weathering rates in coastal, urban and rural areas in Southern Britain: Preliminary investigations using gravestones. Earth Surface Processes and Landforms. 25, 229–238.

Morgan, N. 2018. Geikie’s science in the cemetery. In: Betterton, J. et al. (eds.): Aspects of the Life and Works of Archibald Geikie. Geological Society, London, Special Publications, 480.

Tymon, A. 2012. Weathering processes on headstones and monuments. Acquired from: http://www.wyorksgeologytrust.org/resources.html (23.10.2018, see the end of the page “Teaching weathering in West Yorkshire).

In addition to these, list of articles covering tombstone weathering can be found from here: http://www.envf.port.ac.uk/geo/inkpenr/graveweb/biblio.htm.