Tulivuoriseikkailulla Vuosaaressa

Reilun kahden kilometrin päässä Vuosaaren metroasemalta, Uutelassa, voi ihailla merkkejä Suomen muinaisista tulivuorista. Kävelymatka kannattaa, sillä rantakallioilla aikakone hyppää lähes 1 900 miljoonan vuoden päähän jolloin kivettyneen kallion paikalla puhisi vulkaaninen saarikaari. Uutelan rantakallioiden raidat ovat muodostuneet tulivuoresta purkautuneen materiaalin kerrostuessa. Kerrosten värivaihtelu kertoo kerrostuneen aineksen koostumuksen ja raekoon vaihtelusta.

Uutela
Uutelan rantakallioiden vulkaanisia kerrostumia. Mittakaavana oleva linssinsuojus on halkaisijaltaan n. 5 cm.

Tulivuorista koostuvat saarikaaret törmäsivät syntynsä jälkeen nykyistä Itä- ja Pohjois-Suomea muodostavaan vanhempaan mantereeseen. Tämän seurauksena Etelä- ja Keski-Suomea kohosi peittämään arviolta nykyisen Himalajan laajuinen vuoristo, noin 1800 miljoonaa vuotta sitten. Tässä rytäkässä tulivuoriperäiset kivet, sekä saarien ympärille kerrostuneet sedimentit joutuivat syvemmälle maankuoren sisään joka aiheutti niiden uudelleen muokkaantumista. Mikäli kiviaines ei myllerryksessä lämpene kovin nopeasti, se käyttäytyy hauraasti lohkeillen ja siirrostuen. Lämpötilan noustessa kivi muuttuu kuin muovailuvahaksi. Uutelan kallioissa voi nähdä, miten kiviaines aikoinaan reagoi lämpötilan ja paineen kasvaessa. Vulkaanisten kerrostumien eteläpuolella kallioissa on merkkejä kerrosten poimuttumisesta kun kiveen on kohdistunut puristusta vuorijonomuodostuksessa.

Uutela3
Kivi on vuorijonontörmäyksessä joutunut syvemmälle maankuoreen ja siihen on kohdistunut puristusta jonka tuloksena kerrokset ovat nyt paikoin poimuttuneet. Mittakaavana olevan kameran linssinsuojuksen halkaisija on n. 5 cm.

Vuosaaren alueen historia on tallennettu myös kadunnimistöön ja läheltä Vuosaaren metroasemaa löytyy geologisesti nimetty Tyynylaavantie. Tyynylaava on laavaa, joka purkautuu vedenpinnan alapuolelle. Laavan pintaosa jähmettyy nopeasti veden vaikutuksesta jolloin laavasta muodostuu tyynymäisiä muodostumia. Myös Vuosaaren alueella on mahdollista nähdä poikkileikkaus hyvin säilyneestä muinaisesta tyynylaavasta.

Tyynylaava1
Nämä tyynylaavat on kuvattu Niinisaarentien läheisyydestä voimalinjojen alta. Yksittäiset tyynyt ovat hyvin näkyvissä poikkileikkauksen ansiosta. Mittakaavana oleva linssinsuojus on halkaisijaltaan n. 5 cm.

Miten löytää Uutelan kerrostumat? Vulkaniittikerrostumat löytyvät Uutelasta Nuottaniemen pohjoispuolelta. Rannalle pitää kävellä pienen matkaa pientä polkua pitkin, joten se voi olla hankalasti saavutettavissa esimerkiksi rattaiden kanssa. Vuosaaren metroasemalta paikalle on matkaa noin 2 km.

Miten löytää tyynylaavat? Tyynylaavat löytyvät Niinisaarentien läheltä olevilta voimalinjojen alla olevilta kalliopaljastumilta. Paljastumat ovat melko lähellä tietä, mutta aivan paljastumille ei esimerkiksi rattaiden kanssa pääse. Vuosaaren metroasemalta paikalle on matkaa noin 2,5 km.

Päivitys 14.4.2019: Tyynylaavapaljastumien päälle on kasvanut sittemmin jonkin verran jäkälää ja sammalta ja aivan ylempänä olevan kuvan kaltaisia paljastumia voi olla haastava löytää. Tyynyrakenteita löytyy kyllä kallioista sieltä täältä. Mikäli tyynylaavarakenteet kiinnostavat, etkä löytänyt niitä Vuosaaresta, voi niitä olla helpompi bongata Harakan saaren rantakallioista.

Metromatka menneisyyteen –sarja esittelee geologiaan liittyviä retkikohteita metrolinjan varrelta (ja hieman sen ulkopuolelta). Kohteet täydentyvät kevään ja kesän edetessä! 

 

Katso myös Geologia.fi -sivuilla julkaistut tekstit Etelä-Suomen kallioperän kehityksestä ja siitä, miksi Lounais-Suomessa on saaristo (päivitys 14.4.2019: videota ei löydy enää Geologia.fi-sivustolta) video Etelä-Suomen kallioperän kehityksestä (kesto noin puoli tuntia). Tyynylaavaa on esiintynyt blogissa aiemmin täällä. Uutelassa kulkee myös luontopolku, esite löytyy täältä.

Serpentiiniä vappuun!

OLYMPUS DIGITAL CAMERATämän kuvan myötä haluan toivottaa kaikille hyvää ja iloista vappua! Sen lisäksi että serpentiini on vappuun olennaisesti kuuluva paperinauha, on se myös mineraali. Lisää serpentiini-mineraaliin liittyen aikaisemmin julkaistussa kirjoituksessa Kivi- ja kasvimaailman välissä.

Näyte on kuvattu Luonnontieteellisen keskusmuseon geologisista kokoelmista.

Pirunpelto Jakomäessä – muinaista aaltojen kohinaa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Jakomäestä löytyy hieno muisto Itämeren varhaisesta historiasta. Laaja alue pyöristyneitä lohkareita kertoo, että tällä paikalla laineet löivät menneisyydessä rantaan. Jakomäen lohkareikko sijaitsee noin 60 metriä nykyistä merenpintaa korkeammalla. Tällaisia muinaisrantoja kutsutaan myös nimellä pirunpelto.

Jääkauden jälkeen syntyneen Itämeren historia jaetaan viiteen vaiheeseen1:
1) Baltian jääjärvi (n. 13 000–11 590 vuotta sitten);
2) Yoldiameri, (n. 11 590–10 800 vuotta sitten);
3) Ancylusjärvi (n. 10 800–9 000 vuotta sitten);
4) Litorinameri, (n. 8 000–3 000 vuotta sitten);
5) nykyinen Itämeri (alkaen n. 3 000–2 000 vuotta sitten).

Eri vaiheet johtuvat vesialueen laajuuden, valtameriyhteyden ja näin ollen suolaisuuden vaihtelusta. Näihin ovat vaikuttaneet jäätikön sulaminen, kallioperän kohoaminen jäätikön vetäytyessä ja valtameren pinnan nousu. Jakomäessä sijaitseva muinaisranta on muodostunut Yoldiamerivaiheessa yli 10 000 vuotta sitten. Yoldiameri oli suolainen, sillä se oli yhteydessä valtamereen. Vaihe on saanut nimensä suolaisessa vedessä elävän Yoldia arctica -simpukan mukaan.  Jäätikön sulamisen ja maankohoamisen myötä Yoldiameri vaihettui makeaksi Ancylusjärveksi kun vesiyhteys valtamereen katkesi.
JK_ran4
Miten löytää muinaisranta? Muinaisranta sijaitsee Jakomäen kallioalueen länsi- ja luodesivulla hiekkatien varrella lähellä purettavia kerrostaloja. Hiekkatie näkyy Reittiopaassa nimellä “Kallionvieri”.  Lähimmät metroasemat ovat Kontula ja Mellunmäki, joista molemmista on noin reilu 3 kilometrin kävely/pyöräilymatka muinaisrannalle. Mellunmäen asemalta pääsee myös bussilla Jakomäenkallion itäpuolelle Louhikkotielle, josta on n. 500 m kävely alueelle.

Huomioitavaa: Muinasmerenranta on arvokas luontokohde joten kulje sen alueella varovaisesti. Rannan ympäristö on paikoin roskainen ja koiranulkoiluttajien suosiossa, joten suosittelen askeleissa varovaisuutta myös sen ulkopuolella!

Metromatka menneisyyteen –sarja esittelee geologiaan liittyviä retkikohteita metrolinjan varrelta (ja hieman sen ulkopuolelta). Kohteet täydentyvät kevään ja kesän edetessä! Jos pidit tästä, lue myös jääkauden jättämistä jäljistä Roihuvuoressa.

Oliko ongelmia löytää perille? Laita viestiä elina.lehtonen (at) helsinki.fi, niin yritän parhaani selkeyttää ohjeita.

Viitteet:
1Jantunen, T. 2004. Muinais-Itämeri. Kirjassa: Koivisto, M (toim.): Jääkaudet, s. 63-68. WSOY.

Muokattu 18.4.2015: lisätty linkki Kansalaisen karttapaikkaan jossa muinaisranta merkittynä.

Kivi- ja kasvimaailman välissä

Komatiitti on tulivuoriperäinen kivilaji jonka koostumus on hyvin magnesiumrikas. Se sisältää vähän piidioksidia ja sitä kutsutaan myös ultraemäksiseksi kivilajiksi. Komatiitteja on purkautunut erityisesti Maan nuoruudessa. Suurin osa komatiittisista kivistä syntyi arkeeisella ajalla yli 2,5 miljardia vuotta sitten. Nuorimmat komatiittiset laavat ovat iältään noin 88 miljoonaa vuotta1. Nykyään komatiitteja ei enää muodostu maapallolla, mutta miljoonia ja miljardeja vuotta sitten purkautuneet komatiitit ovat kuitenkin paikoin säilyneenä kallioperässämme.

Komatiittisissa kivissä voi usein nähdä pitkiä ja neulamaisia oliviinikiteitä muodostamassa tiheän verkoston. Tämä rakenne on syntynyt hyvin juoksevan kivisulan jähmettyessä nopeasti. Rakenne on komatiittisten laavapatjojen pintaosissa melko yleinen ja sille on olemassa erityinen termi: spinifex.

Munro_1tp
Mikroskooppikuva komatiittisesta laavasta joka purkautui arkeeisella ajalla (Munro Township, Kanada). Laavan pintakerroksen nopea jäähtyminen sai aikaan kauniin oliviiniverkoston. Kuvan pitkä sivu on noin 7 mm. Kuva otettu tasopolaroidussa valossa. Ohuthie kuuluu Helsingin yliopiston geologian ja geokemian osaston kurssihieisiin.

Edellä mainittu liittyy kasvimaailmaan siten, että komatiittien spinifex-tekstuuri on saanut nimensä muun muassa Australiassa ja Uudessa-Seelannissa kasvavan spinifex-ruohon mukaan. Spinifex-ruohojen nimi taas juontuu latinan sanaan spina, joka tarkoittaa piikkiä.

https://i1.wp.com/upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/6/6a/Spinifex_sericeus_seed_head.jpg
Spinifex-ruohon hedelmistö, Uusi-Seelanti. Kuva: Avenue, Wikimedia commons

Myös Itä- ja Pohjois-Suomen kallioperää muodostavat paikoin kivet, jotka ovat olleet alun perin komatiitteja. Kivien synnyn jälkeen niissä olevat oliviinit ovat kuitenkin miltei kokonaan muuttuneet mineraaliksi nimeltä serpentiini. Mikäli kivi ei  sen synnyn jälkeen muokkaannu kallioperän liikunnoissa, voivat alkuperäiset rakenteet säilyä kivessä siitä huolimatta, että mineraalisisältö muuttuu.

spinifex_Kuhmo
Spinifex-tekstuuria arkeeisessa komatiitissa Kuhmon vihreäkivivyöhykkeeltä. Mittakaavana oleva linssinsuojus on halkaisijaltaan n. 6 cm.

Näiltä kallioita voi nykyään tavata punakukkaisen kasvin nimeltä serpentiinipikkutervakko. Tämä kasvi on yksi harvoista kasvilajeista, jotka ovat sopeutuneet kasvamaan ultraemäksisten ja usein raskasmetallipitoisten kallioiden päällä. Tässä tapauksessa alla oleva kallio (tai tarkemmin kiveä muodostava mineraali) on antanut nimen sen päällä kasvavalle kasville! Serpentiinipikkutervakko on niin kutsuttu indikaattorikasvi, jota voidaan hyödyntää alla olevan kallioperän ja mahdollisten mineralisaatioiden kartoittamisessa. Tällaisia tiettyyn elinympäristöön sopeutuneita indikaattorikasveja on useita.

Ja mistä sitten komatiitti on saanut nimensä? Ensimmäinen komatiittinen laava kuvattiin Etelä-Afrikasta, Komati-joen kyljestä ja kivilaji sai nimensä löytöpaikan mukaan2.

Viitteet ja kuvalinkki:

1Arndt, N.T., Kerr. A.C., Tarney, J. 1997. Dynamic melting in plume heads: the formation of Gorgona komatiites and basalts. Earth and Planetary Science Letters 146; s. 289–301.

2Viljoen, M.J., Viljoen, R.P. 1969. The geology and geochemistry of the Lower Ultramafic Unit of the Omverwacht Group and a proposed new class of igneous rocks. In: Upper Mantle Project. Geological Society of South Africa, Special Publication 2, s. 55–85.

Spinifex-ruohon hedelmistö: Avenue, Spinifex (genus), Wikimedia commons

Kiitoksia Kirsi Larjamolle (Helsingin yliopiston geologian ja geokemian osasto) ohuthieen lainasta kuvan ottamista varten!

Pinnacles – kahtia jaettu tulivuori // volcano that was split in half

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

(English summary at the end, see also the figure captions!)

Pinnaclesin luonnonpuisto (Pinnacles National Park) sijaitsee Kaliforniassa, Yhdysvalloissa. Se on kohtuullisen ajomatkan päässä esimerkiksi Santa Cruzista ja Montereysta. Puisto koostuu pääosin tulivuoriperäisestä alueesta. Tai, itseasiassa noin puolikkaasta sellaisesta!

Pinnaclesin tarina ulottuu noin 60 miljoonan vuoden päähän, kun silloinen Farallonin litosfäärilaatta alkoi subduktoitumaan, eli alityöntymään, Pohjois-Amerikan litosfäärilaatan alle. Alityöntövyöhykkeen päälle syntyi tulivuoritoimintaa ja nykyinen Pinnacles muodostui n. 23 miljoonaa vuotta sitten.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Pinnacles tarjoaa mahtavia maisemia! // Pinnacles offers great views!

Pinnaclesin tarinan jännin osa sijottuu kuitenkin sen aktiivisuuden jälkeiseen aikaan. Ajan saatossa Farallonin laatan keskiosa työntyi miltei kokonaan Pohjois-Amerikan laatan alle ja laatasta on nykyään jäljellä viisi pientä laattaa: Juan de Fuca, Explorer, Gorda, Cocos ja Nazca. Farallonin laatan takana seurannut Tyynenmeren laatta ajelehti Pohjois-Amerikan laatan kylkeen ja syntyi nykyinen sivuttaissiirros. Syntynyt siirros nappasi osan Pohjois-Amerikan laatasta mukaansa ja halkaisi aikaisempien laattojen törmäysvyöhykkeeseen syntyneen Pinnaclesin vulkaanisen alueen kahtia. Pinnaclesin luonnonpuisto sijaitsee Tyynenmeren laattaan kuuluvalla puoliskolla ja sen toinen puoli, Neenach, sijaitsee tällä hetkellä noin 315 km päässä etelässä lähellä Los Angelesia. Vulkaanisen alueen puolikkaat matkustavat noin 1,5 cm vauhdilla joka vuosi yhä etäämmäksi toisistaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Lähikuva ryoliittisesta breksiasta jossa kappale flow-banded ryoliittia. // Close-up of rhyolitic breccia with a piece of flow-banded rhyolite.

Pinnaclesin luonnonpuistossa kulkee useampia vaellusreittejä joiden varrella näkee pääosin hieman vaaleanpunaiseen taittavia tulivuoriperäisiä kiviä. Alkuperäiset vulkaaniset kerrostumat ovat rapautuneet useiksi erillisiksi huipuiksi, joista osa on suosittuja kiipeilijöiden keskuudessa.

Alueelta löytyy myös kaksi talus-luolaa, jotka ovat syntyneet kallioperän halkeamiin tippuvien ja jumiin jääneiden isojen lohkareiden alle. Runsaiden sateiden ja vedellä täyttymisen vuoksi toinen luolista oli oman vierailuni aikaan jouluna 2014 suljettu yleisöltä, mutta Bear Gulch Cave-luolan läpi kävely oli varsin jännittävä kokemus ja lamppu on ehdoton asia pakata mukaan!

Suosittelen kohdetta maisemien ja mielenkiintoisen geologisen historian puolesta lämmöllä! Vaeltamisen kannalta puistossa vierailu on suositeltavaa syksystä kevääseen, sillä kesäaikaan lämpötila saattaa nousta reilusti yli 30 asteen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ryoliittinen breksia on vaellusreitin varrella tuttu näky. Tämä oli myös suosittua kiipeilykalliota – omia sormiani kivisti kyllä ajatuskin tulivuoriperäisistä terävistä otteista. // Rhyolitic breccia was familiar sight along the hiking path. This is popular rock to climb, but just the thought of sharp volcanic grips was aching my own finger tips.

Geologisia yksityiskohtia

Pinnaclesin vanhinta osaa on graniittinen, n. 78–100 miljoonaa vuotta vanha, pohja jonka päälle tulivuoriperäiset kivet ovat purkautuneet. Alueen vulkaaniset kivet ovat pääosin koostumukseltaan ryoliittisia, mutta alueelta löytyy myös andesiittisia ja dasiittisia kiviä. Ryoliittisten kivien rakenne vaihtelee massiivisesta ryoliitista breksiaan. Myös nk. “flow-banded” ryoliittia, joka on syntynyt fraktioivan kiteytymisen ja differentiaation kautta kun eri koostumuksen omaavat kerrokset erottuvat toisistaan, löytyy useasta paikkaa. Alueen nuorimpia kivilajeja edustavat tulivuoritoiminnan jälkeen kerrostuneet savikivet ja fanglomeraatit, jotka ovat alluviaaliympäristöön kerrostuneita konglomeraatteja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kivien lisäksi löysin puistosta myös ISOJA käpyjä! // In addition to rocks, I found HUGE cones from the park!

Teksti perustuu luonnonpuistosta saatuun tietoon. Ajantasaiset tiedot esimerkiksi vaellusreiteistä ja luolista kannattaa tarkistaa puiston kotisivuilta!
Alla olevalla videolla lisää maisemia, eläimiä ja vaellusreittien tunnelmointia!

Pinnacles National Park is situated in California, within a driving distance for example from Monterey or Santa Cruz. The story of the Pinnacles volcanic complex stretches all the way to the 60 million years ago, when the Farallon plate of that time were subducting beneath the North American plate. The volcanic activity started on top of the subduction zone and the rocks forming the Pinnacles National Park erupted ca. 22–23 million years ago. After the Farallon plate was almost completely subducted, the Pacific plate drifted next to the North American plate and the plate boundary shifted from collisional to transform. In this occasion, the Pacific plate ground a piece of the North American plate to itself and the Pinnacles volcanic complex was split up in half. The other half, called Neenach, is situated ca. 315 km to the south, near Los Angeles. The halves are drifting more and more apart ca. 1.5 cm per year.

The Pinnacles National Park was certainly worth visiting. The views from the High Peaks over the volcanic complex and beyond were amazing and the geological history of the area is very interesting! During my visit in December the temperature was perfect for hiking. 

Geological details

The oldest rocks in the area are the granitic basement rocks with an age of 78–100 million years. The volcanic rocks erupted on top of the basement rocks are composed mainly of rhyolite, but also andesitic and dacitic rocks can be found. The texture of the rhyolite varies from massive to brecciated, and also so called flow-banded rhyolite can be found. It is formed by fractional crystallization and differentiation after the eruption.

The text is based on the information received from the National Park. The detailed and up-to-date information about hiking routes and park alerts can be checked from the home page of the National park!