Tiedehaiku: zirkoni // Sciku: zircon

zircon

Zirkoni

Aikakapseli:
tuo kadonneet mantereet,
menneen näkyviin.

Kun geologi haluaa tietää kiven, etenkin hyvin vanhan kiven, iän, kääntyy katse  joidenkin kivien sisältämään zirkonimineraaliin.

Zirkoni on (yleensä) pienikokoinen, mutta pippurinen mineraali. Se kestää ajan hampaan ja maapallon pintaosaa muokkaavien prosessien voimat.

Zirkonit ovat maapallon vanhinta säilynyttä materiaalia. Yli neljän miljardin vuoden ikäisiä zirkoneita on löydetty Australiasta. Zirkonilla on ollut (ja on edelleen) hyvin tärkeä rooli myös Suomen kallioperän kehityksen tutkimisessa.

Zirkoni on mineraali, joka todella ansaitsee oman haikun.

Zirkoniin liittyviä julkaisuja blogissa on julkaistu aikaisemmin useita:

*Aivan kaikkia perinteisen haikun tunnusmerkkejä runo ei täytä, mutta haikun henki kiteytyy tässä tapauksessa 5-, 7- ja 5-tavuisiin säkeisiin. Haikusta runomuotona voit lukea lisää Tieteen termipankista. Myös zirkonista voit lukea lisää Tieteen termipankista.

Lue kaikki blogissa julkaistut tiedehaikut.

Otsikkokuva: zirkoni kuvattuna ohuthieestä (värikäs rae keskellä valokuvaa).

 

—In English:

Zircon

Time capsule:
bringing lost continents and
the past visible.

 

When geologists wants to know an age of a rock, especially of a very old rock, they turn to zircon.

Zircons might be tiny, but they are also persistent. Zircon is a mineral that resists time and geological processes shaping Earth.

Zircons are the oldest material preserved on Earth. Over four billions of years old zircon grains have been found from Australia. Zircon has also played very important role to unravel the evolution of Finnish bedrock.

So, zircon is indeed a mineral that deserves a haiku.

*This poem is a translation from haiku written originally in Finnish. I tried to capture the “spirit” of haiku as best as I could, even though this doesn’t fill all the traditional qualities of haiku.

Read all  science haikus published in the blog. 

Picture: zircon in a thin section (colourful grain in the middle of the photo).

Järnefeltin ‘Kolilta’ geologin silmin

Eero-Jarnefelt-Kolilta-1927-Fortumin-taidesaatio
Eero Järnefelt, Kolilta, 1927, guassi, Fortumin taidesäätiö. Kuva: Fortumin taidesäätiö, Rauno Träskelin.

Kuvittele aaltopäiden edestakainen liike ja meren kohina. Se, kuinka vesi keinuttaa kvartsijyväsiä ja huljuttelee ne mutkitteleviksi aallonmerkeiksi matalaan rantaveteen. Sisämaahan avautuu puuton, aukea ja hiekkainen maisema.

Olet saapunut Kolille noin 2300 miljoonaa vuotta sitten. Järnefeltin vuonna 1927 maalaaman teoksen huiput olivat silloin vasta vanhemman mantereen rapautumisesta syntynyttä irtonaista hiekkaa.

Elämä uiskenteli mikrobeina meressä ja vuorovesialtaissa, mantereet olivat autioita.  (Meitä virtuaalituristeja lukuun ottamatta.)

Länteen katsottaessa aukesi meri. Olimme lähempänä päiväntasaajaa kuin nykyään.

aallonmerkit_GTK.jpg
Yli 2000 miljoonaa vuotta vanhoja aallonmerkkejä kvartsiitissa. Kuva: Ilkka Laitakari, Geologian tutkimuskeskus, 1961. Kuva rajattu alkuperäisestä.

Kolin hiekat kerrostuivat mantereen päälle ja matalaan mereen. Veteen kerrostumisesta kertovat paikoin kivissä säilyneet aallonmerkit ja ristikerrosrakenteet. Kvartsijyväset kiinnittyivät toisiinsa ja hiekkakerrostumat kivettyivät hiekkakiviksi.

Tuhansien miljoonien vuosien takaiset aallot väreilevät kivissä edelleen.

Valtameri aukesi alueelle Kolin hiekkojen kerrostumisen jälkeen. Siitä kallioperässämme on muistona esimerkiksi Kolista nykyään kahden sadan kilometrin päässä oleva Jormuan ofioliitti.

Koli_kyaniitti_ELehtonen
Siellä täällä Kolin kvartsiitissa näkyvä sinertävä kyaniitti kertoo kiven metamorfoituneen kilometrien syvyydessä.

Rauhallinen rantaelämä jäi (geologisesti) kuitenkin melko lyhyeksi, sillä hieman yli 1900 miljoonaa vuotta sitten taivaanrantaan ilmestyi tummia hahmoja.

Vanhaa mannerta ja sen hiekkakerrostumia lähestyivät tulivuorisaaret. Ne kolaroivat toisiinsa ja vanhempaan mantereeseen.

Alueelle kohosi vuoristo.

Rytäkässä osa kivistä työntyi syvemmälle maankuoreen. Vuoriston juuriosissa hiekkakivestä paistui korkeammassa lämpötilassa ja paineessa kvartsiittia. Se on kivilajina kova ja kulutusta kestävä.

Hiekkakivet uudelleen kiteytyivät lähes kymmenen kilometrin syvyydellä. Siitä kertoo vaaleissa kallioissa siellä täällä sinertävinä kohtina näkyvä kyaniittimineraali.

Vuoriston rapautuessa kvartsiitit kohosivat juuriosista hiljalleen ylemmäs. Jääkausi antoi vielä viimeisen hionnan yli 10 000 vuotta sitten.

Kumpuileva vaaramaisema oli valmis ottamaan vieraita vastaan.

harjusaaret_GTK.jpg
Harjuselänteen muodostama saarten ketju Pielisellä lähellä Kolia on muodostunut viimeisen jääkauden loppuvaiheessa. Kuva: Jari Väätäinen, Geologian tutkimuskeskus, 2004. Kuva rajattu alkuperäisestä.

Kolin itäpuolella lainehtiva Pielinen on syntynyt jääkauden aikaan jäätikön kuluttaessa kallioperän heikoimpia kohtia. Järvestä pilkistävät harjusaaret ovat syntyneet jääkauden loppuvaiheessa sulamisvesien kuljettamasta sedimenttiaineksesta.

Wilkman_GTK
Näkymä Kolin laelta kaakkoon. Kuvan on ottanut Kolin alueella ensimmäisiä geologisia tutkimuksia Benjamin Forsteruksen kanssa tehnyt Wanold Wrydon Wilkman. Kuva: W. W. Wilkman, 1898. GTK, Vanhatkuvat nro 297.

Vieraita Kolilla on riittänyt 1800-luvun lopulta alkaen nykypäiviin asti.

1800- ja 1900-lukujen taitteessa Kolin huipulle kiipesivät useat taiteilijat Järnefeltin lisäksi. Samaan aikaan alueelle suuntasivat eri alojen tutkijat. Ensimmäiset geologit Benjamin Frosterus ja Wanold Wrydon Wilkman viettivät aikaa Kolilla vuosina 1895–1901.

Kolin perintö -kirjassa kerrotaan pioneerigeologien tehneen erinomaista työtä geologisten yksiköiden kuvaamisessa ja tulevien tutkimusten pohjustamisessa. Järnefelt vieraili Kolilla ensimmäisen kerran kesällä 1892 ja sen jälkeen useampina vuosina.

Mahtoikohan taiteilija koskaan tavata hevosilla liikkunutta geologiparivaljakkoa?

hevosajoneuvo_Frosterus_GTK
Hevosajoneuvoa kuljetetaan Pielisjärvellä soutuveneellä. Kuva: Benjamin Frosterus, 1915. GTK, Vanhatkuvat nro 4009. Kuva rajattu alkuperäisestä.

Geologian tutkimuskeskuksen vanhojen kuvien arkistosta löytyy mainio valokuva, jonka Frosterus on ottanut Pielisjärvellä vuonna 1915. Kuvassa ei taida olla geologien hevosajoneuvo, sillä Kolin tutkimukset saatiin raportointia myöten valmiiksi kaksi vuotta aikaisemmin vuonna 1913.

Muinaisten mannerten hitsautuminen miljoonien vuosien halaukseen loi paitsi ikkunan kallioperämme geologiseen menneisyyteen, mutta myös useita taiteilijoitamme innoittaneen kansallismaiseman.

Toivottavasti tämä teksti antoi Järnefeltin Koli-maalausten ihailuun uutta näkökulmaa! Luen mielelläni kommentin siitä, mitä ajatuksia teksti tai Kolilta-teos sinussa herättää.

 

Kotimaan kasvot -näyttely on esillä Hämeenlinnan taidemuseossa 16.2.2020 asti. Esillä on Järnefeltin maalauksen lisäksi muita upeita maisemia erämaista kulttuurinäkymiin. Kotimaan kasvot -näyttelyssä oleva teos (otsikkokuva) on upea, eikä valokuva voi välittää värimaailman herkkyyttä yhtä vahvasti kuin sen näkeminen omin silmin. Suosittelen siis näyttelyvisiittiä lämpimästi!

Kiitos Hämeenlinnan taidemuseolle mahdollisuudesta käyttää valokuvaa Eero Järnefeltin Kolilta-maalauksesta.  

Mikäli pidit tästä tekstistä, suosittelen lukemaan myös aiemmin julkaistun tekstin ‘Kupka geologin silmin‘.

 

Lisätietoa:

Geologian tutkimuskeskuksen kuvien käyttöehdot (pdf).

Juntunen, S., Keinonen, T., & Geologian tutkimuskeskus. Kolin synty -korttisarja.

Kohonen, J.  ja Rainio, H. 1992. Kolin synty – kansallismaiseman geologinen historia. Geologian tutkimuskeskus.

Kullberg, S. & Lovén, L. (toim.). Kolinuuron kierros. Reittiopas. Metsähallitus. (pdf).

Lovén, L. & Rainio, H. (toim.) 2000. Kolin perintö. Kaskisavusta kansallismaisemaan. Metsäntutkimuslaitos ja Geologian tutkimuskeskus. (pdf).

Kaikkien aikojen luetuimmat jutut

kakku_PixabayLaura21de.jpg

Viisi vuotta sitten Vihreäkiven arvoitus -blogissa julkaistiin ensimmäinen blogiteksti. Jouluvalot syttyivät mikroskooppiin -artikkelissa säihkyivät kirkkaan väriset oliviinikiteet.

Tässä blogin kaikkien aikojen viisi luetuinta artikkelia. Neljän aiheena on ollut pääkaupunkiseudun retkikohteet ja yksi antaa eväät kokeelliseen keittiögeologiaan. Liekö suosituimpien juttujen menestyksen salaisuutena toiminnallisuus?

geoidi 5

5. Kasvata oma kideontelo!

Jos olet aina halunnut kokeilla suolakiteiden kasvattamista, lue tämä juttu! Alun perin teksti julkaistiin pääsiäisen aikaan, mutta suolakiteiden kasvattaminen on oivallista puuhaa vaikkapa joululomalle. Kasvata lumihankien kanssa kilpaa säihkyviä kiteitä! Tieteen termipankista voit lukea siitä, mikä on kiteen määritelmä.

roihuvuorikirnut.jpg

4. Roihuvuoressa hiidenkirnujen ja muinaisen supertulivuoren jäljillä!

Hiidenkirnujen luokse johdattava neulegraffitia ei taida enää olla olemassa, mutta Roihuvuoren kohteet ovat lähigeologiaa parhaimmillaan! Hiidenkirnut ja rapakivinen siirtolohkare ovat toisistaan melko helppokulkuisen kävelymatkan päässä.

JK_ran4

3. Pirunpelto Jakomäessä – muinaista aaltojen kohinaa

Jakomäen huipulla sijaitseva pirunpelto, eli noin 10 000 vuotta sitten syntynyt muinaisranta, on upea!

painolastikivimustikkamaa.jpg

2. Mustikkamaalta löytyy palasia vieraista maista

Mustikkamaan rannoilta, Korkeasaaren kupeesta, löytyy muistoja 1600- ja 1700-luvuilta, jolloin Suomeen purjehtivat laivat vaihtoivat painolastimaan tervaan ja puuhun.

Uutela3

1. Tulivuoriseikkailulla Vuosaaressa

Ensimmäinen Vuosaaren geologisia kohteita käsittelevä julkaisu on blogin kaikkien aikojen luetuin juttu! Toivottavasti tämä artikkeli on antanut lukijoilleen uudenlaista vinkkiä kivien ja kallioiden tutkimiseen Vuosaaressa ja myös muualla.

 

Oletko lukenut nämä artikkelit, mitä pidit? Mikä on suosikkijuttusi näistä tai muista blogissa julkaistuista?

 

Otsikkokuva: Pixabay/Laura21de