Havaintoja paleoklimatologisten artikkelien aikajakaumasta Nature Geoscience -lehdessä

pixabay_danfador

Kuinka paljon eri geologiset ajanjaksot ovat esillä paleoklimatologisissa tieteellisissä artikkeleissa? Saako joku ajanjaksoista paistatella enemmän tutkimuksen parrasvaloissa toisiin verrattuina?

Nature Geoscience -lehti on tarkastellut julkaisemiensa paleoklimatologiaan, eli maapallon historian ilmastollisia oloja tutkivaan tiedesuuntaukseen, liittyviä tutkimuksia vuosilta 2008–2019. Vuositasolla otanta sisältää 40–50 artikkelia.

Tässä neljän (+1) kohdan tiivistys aiheesta. Huom! Sekä alkuperäinen artikkeli että tämä katsaus koskee vain yhden julkaisusarjan tiettyä tutkimussuuntausta.

Jos haluat napata artikkelin lukemisen rinnalle geologiset ajanjaksot visuaalisesti, vieraile Stratigraphy.org-sivulla, josta kronostratigrafinen taulu löytyy myös suomennettuna.

 

1) Kenotsooinen maailmankausi kahmii valtaosan huomiosta

Nature Geoscience -lehden otannasta noin 60–80 % artikkeleista keskittyy kenotsooisen maailmankauteen, eli viimeiseen 66 miljoonaan vuoteen maapallon historiassa.

66 miljoonaa vuotta on ihmisen aikakäsityksessä valtavan pitkä aika. Koko maapallon geologiseen historiaan suhteutettuna tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että valtaosan huomiosta saa ajanjakso, joka kattaa koko planeetan historiasta vajaan 1,5 prosenttia.

Kenotsooisen maailmankauden sisällä korostuvat erikseen kaksi nuorinta kautta: holoseeni ja pleistoseeni.

Näiden ajanjaksojen suosioon vaikuttaa esimerkiksi säilyneiden sedimenttikerrostumien ja -kivien määrä. Mitä kauemmaksi maapallon historiassa mennään, käy säilynyt geologinen aineisto yleensä harvemmaksi.

 

2) Ilmastonmuutoksia ja massasukupuuttoja

Kenotsooisen maailmankauden sisällä eoseeniepookki, noin 56–34 miljoonaa vuotta sitten, nousee yhdeksi suosituksi aiheeksi. Syy tähän on todennäköisesti ajanjaksolla tapahtunut nopea globaali ilmaston lämpeneminen ja sen syiden ja vaikutusten arvioiminen.

Sekä liitu– ja paleogeenikausien että permi– ja triaskausien rajat ovat julkaisuissa usein esillä noin 65 ja 250 miljoonaa vuotta sitten tapahtuneiden massasukupuuttojen vuoksi.

 

3) Maakasvien ajanjaksot kurkkivat lavasteiden takaa

Paleoklimatologisten artikkeleiden jakautumisessa yllättävä havainto oli se, kuinka pieni määrä julkaisuista keskittyi devoni– ja siluurikausiin.

Nämä kaudet ovat merkittäviä maakasvien kehityksen kannalta (ja näin ollen koko maapallon geologista kehitystä). Näihin kausiin liittyviä julkaisuja oli vuositasolla alle 5 %, joinain vuosina ajanjaksojen uupuen artikkeleista kokonaan.

 

4) Ovatko maapallon varhaisvaiheet tulevaisuudessa enemmän esillä?

Prekambri on perinteisesti käytetty nimitys ajanjaksosta, joka kattaa ajallisesti valtaosan (lähes 90 %) maapallon geologisesta historiasta. Prekambri alkaa noin 4 600 vuotta sitten maapallon muodostuttua ja päättyy fanerotsooisen eonin alkuun 541 miljoonaa vuotta sitten.

Nature Geoscience –lehden katsauksen perusteella niinkin pieni osuus kuin 5 % (vuonna 2010) on keskittynyt prekambriin.

Vaikka ajanjaksojen suhteelliset osuudet ovat pienestä aaltoilusta lukuunottamatta pysyneet yli kymmenen vuoden ajan melko samankaltaisena, voi arkeeiseen ja proterotsooiseen eoniin keskittyvien julkaisujen määrässä nähdä pientä kasvua etenkin viimeisen kolmen vuoden aikana.

Vuonna 2019 julkaistuista paleoklimatologisista artikkeleista lähes 30 prosenttia koski prekambrin proterotsooista ja arkeeista eonia.

Artikkelissa todetaan, että lisääntynyt tutkimus prekambrin ajalta voi liittyä analyysimenetelmien kehitykseen. Ehkä tulevaisuudessa maapallon varhaisvaiheiden tutkimus myös paleoklimatologisesta näkökulmasta saa enemmän palstatilaa?

 

+1: Onko tällaisesta katsauksesta hyötyä?

Artikkelin mukaan geologisten ajanjaksojen esillä olo tutkituissa artikkeleissa ei ainoastaan liity saatavilla olevaan tutkimusaineistoon vaan heijastelee monimutkaista vuorovaikutussuhdetta tutkijoiden, päätoimittajien ja rahoittajien kiinnostusten välillä.

Tieteen termipankissa tekemäni työn aikana olen entistä enemmän alkanut kiinnittämään huomiota tieteellisten artikkeleiden ja yleistajuisten tekstien termi- ja sanavalintoihin sekä niiden antamaan tahalliseen tai tahattomaan vaikutelmaan.

Voiko esimerkiksi tutkimuskohteesta puhuminen “vähempiarvoisena” vähentää mielenkiintoa ja tutkimusresursseja kyseiseen aiheeseen liittyen? Mitä merkityksiä sanavalinta saa kun valinta on tehty tahattomasti? Saatika tahallisesti?

Näin ollen mielestäni kaikki mikä lisää tiedostavuutta tieteestä ja tutkimuksesta on hyvä asia.

Tällaiset katsaukset voivat tuoda esiin yllättäviä huomioita ja toisaalta tehdä näkyväksi tieteen kehitystä ja nivoa sitä esimerkiksi analyysimenetelmien kehitykseen. Olisi mielenkiintoista nähdä samankaltaisia katsauksia eri julkaisusarjoista ja geotieteiden eri tutkimussuuntauksista. Miten jakautuvat paleoklimatologisten tutkimusten geologiset ajanjaksot muissa julkaisusarjoissa?

Vapaasti suomennettuna artikkeli päättyy toteamukseen ”Perustavat oivallukset kumpuavat usein odottamattomista ajoista ja arkistoista” ja kehotukseen tutkia laajemmin koko maapallon historiaa. Tässäpä hyvä alkaneen vuoden tavoite tutkijoille, tieteellisten lehtien päätoimittajille, rahoittajille, opiskelijoille ja tutkimuksista kirjoittaville: olla entistä avoimempi erilaisia tutkimusaiheita kohtaan.

Oletko lukenut samankaltaisia artikkeleita muiden tieteellisten lehtien julkaisuun liittyen? Mitä ajatuksia heräsi Nature Geoscience –lehden katsauksesta tai tästä blogitekstistä?

 

Lähde: A stratigraphy of Nature Geoscience. Nature Geoscience 13 (2020) doi:10.1038/s41561-019-0525-1

 

Otsikkokuva: Pixabay/danfador

Tiedehaiku: zirkoni // Sciku: zircon

zircon

Zirkoni

Aikakapseli:
tuo kadonneet mantereet,
menneen näkyviin.

Kun geologi haluaa tietää kiven, etenkin hyvin vanhan kiven, iän, kääntyy katse  joidenkin kivien sisältämään zirkonimineraaliin.

Zirkoni on (yleensä) pienikokoinen, mutta pippurinen mineraali. Se kestää ajan hampaan ja maapallon pintaosaa muokkaavien prosessien voimat.

Zirkonit ovat maapallon vanhinta säilynyttä materiaalia. Yli neljän miljardin vuoden ikäisiä zirkoneita on löydetty Australiasta. Zirkonilla on ollut (ja on edelleen) hyvin tärkeä rooli myös Suomen kallioperän kehityksen tutkimisessa.

Zirkoni on mineraali, joka todella ansaitsee oman haikun.

Zirkoniin liittyviä julkaisuja blogissa on julkaistu aikaisemmin useita:

*Aivan kaikkia perinteisen haikun tunnusmerkkejä runo ei täytä, mutta haikun henki kiteytyy tässä tapauksessa 5-, 7- ja 5-tavuisiin säkeisiin. Haikusta runomuotona voit lukea lisää Tieteen termipankista. Myös zirkonista voit lukea lisää Tieteen termipankista.

Lue kaikki blogissa julkaistut tiedehaikut.

Otsikkokuva: zirkoni kuvattuna ohuthieestä (värikäs rae keskellä valokuvaa).

 

—In English:

Zircon

Time capsule:
bringing lost continents and
the past visible.

 

When geologists wants to know an age of a rock, especially of a very old rock, they turn to zircon.

Zircons might be tiny, but they are also persistent. Zircon is a mineral that resists time and geological processes shaping Earth.

Zircons are the oldest material preserved on Earth. Over four billions of years old zircon grains have been found from Australia. Zircon has also played very important role to unravel the evolution of Finnish bedrock.

So, zircon is indeed a mineral that deserves a haiku.

*This poem is a translation from haiku written originally in Finnish. I tried to capture the “spirit” of haiku as best as I could, even though this doesn’t fill all the traditional qualities of haiku.

Read all  science haikus published in the blog. 

Picture: zircon in a thin section (colourful grain in the middle of the photo).

Järnefeltin ‘Kolilta’ geologin silmin

Eero-Jarnefelt-Kolilta-1927-Fortumin-taidesaatio
Eero Järnefelt, Kolilta, 1927, guassi, Fortumin taidesäätiö. Kuva: Fortumin taidesäätiö, Rauno Träskelin.

Kuvittele aaltopäiden edestakainen liike ja meren kohina. Se, kuinka vesi keinuttaa kvartsijyväsiä ja huljuttelee ne mutkitteleviksi aallonmerkeiksi matalaan rantaveteen. Sisämaahan avautuu puuton, aukea ja hiekkainen maisema.

Olet saapunut Kolille noin 2300 miljoonaa vuotta sitten. Järnefeltin vuonna 1927 maalaaman teoksen huiput olivat silloin vasta vanhemman mantereen rapautumisesta syntynyttä irtonaista hiekkaa.

Elämä uiskenteli mikrobeina meressä ja vuorovesialtaissa, mantereet olivat autioita.  (Meitä virtuaalituristeja lukuun ottamatta.)

Länteen katsottaessa aukesi meri. Olimme lähempänä päiväntasaajaa kuin nykyään.

aallonmerkit_GTK.jpg
Yli 2000 miljoonaa vuotta vanhoja aallonmerkkejä kvartsiitissa. Kuva: Ilkka Laitakari, Geologian tutkimuskeskus, 1961. Kuva rajattu alkuperäisestä.

Kolin hiekat kerrostuivat mantereen päälle ja matalaan mereen. Veteen kerrostumisesta kertovat paikoin kivissä säilyneet aallonmerkit ja ristikerrosrakenteet. Kvartsijyväset kiinnittyivät toisiinsa ja hiekkakerrostumat kivettyivät hiekkakiviksi.

Tuhansien miljoonien vuosien takaiset aallot väreilevät kivissä edelleen.

Valtameri aukesi alueelle Kolin hiekkojen kerrostumisen jälkeen. Siitä kallioperässämme on muistona esimerkiksi Kolista nykyään kahden sadan kilometrin päässä oleva Jormuan ofioliitti.

Koli_kyaniitti_ELehtonen
Siellä täällä Kolin kvartsiitissa näkyvä sinertävä kyaniitti kertoo kiven metamorfoituneen kilometrien syvyydessä.

Rauhallinen rantaelämä jäi (geologisesti) kuitenkin melko lyhyeksi, sillä hieman yli 1900 miljoonaa vuotta sitten taivaanrantaan ilmestyi tummia hahmoja.

Vanhaa mannerta ja sen hiekkakerrostumia lähestyivät tulivuorisaaret. Ne kolaroivat toisiinsa ja vanhempaan mantereeseen.

Alueelle kohosi vuoristo.

Rytäkässä osa kivistä työntyi syvemmälle maankuoreen. Vuoriston juuriosissa hiekkakivestä paistui korkeammassa lämpötilassa ja paineessa kvartsiittia. Se on kivilajina kova ja kulutusta kestävä.

Hiekkakivet uudelleen kiteytyivät lähes kymmenen kilometrin syvyydellä. Siitä kertoo vaaleissa kallioissa siellä täällä sinertävinä kohtina näkyvä kyaniittimineraali.

Vuoriston rapautuessa kvartsiitit kohosivat juuriosista hiljalleen ylemmäs. Jääkausi antoi vielä viimeisen hionnan yli 10 000 vuotta sitten.

Kumpuileva vaaramaisema oli valmis ottamaan vieraita vastaan.

harjusaaret_GTK.jpg
Harjuselänteen muodostama saarten ketju Pielisellä lähellä Kolia on muodostunut viimeisen jääkauden loppuvaiheessa. Kuva: Jari Väätäinen, Geologian tutkimuskeskus, 2004. Kuva rajattu alkuperäisestä.

Kolin itäpuolella lainehtiva Pielinen on syntynyt jääkauden aikaan jäätikön kuluttaessa kallioperän heikoimpia kohtia. Järvestä pilkistävät harjusaaret ovat syntyneet jääkauden loppuvaiheessa sulamisvesien kuljettamasta sedimenttiaineksesta.

Wilkman_GTK
Näkymä Kolin laelta kaakkoon. Kuvan on ottanut Kolin alueella ensimmäisiä geologisia tutkimuksia Benjamin Forsteruksen kanssa tehnyt Wanold Wrydon Wilkman. Kuva: W. W. Wilkman, 1898. GTK, Vanhatkuvat nro 297.

Vieraita Kolilla on riittänyt 1800-luvun lopulta alkaen nykypäiviin asti.

1800- ja 1900-lukujen taitteessa Kolin huipulle kiipesivät useat taiteilijat Järnefeltin lisäksi. Samaan aikaan alueelle suuntasivat eri alojen tutkijat. Ensimmäiset geologit Benjamin Frosterus ja Wanold Wrydon Wilkman viettivät aikaa Kolilla vuosina 1895–1901.

Kolin perintö -kirjassa kerrotaan pioneerigeologien tehneen erinomaista työtä geologisten yksiköiden kuvaamisessa ja tulevien tutkimusten pohjustamisessa. Järnefelt vieraili Kolilla ensimmäisen kerran kesällä 1892 ja sen jälkeen useampina vuosina.

Mahtoikohan taiteilija koskaan tavata hevosilla liikkunutta geologiparivaljakkoa?

hevosajoneuvo_Frosterus_GTK
Hevosajoneuvoa kuljetetaan Pielisjärvellä soutuveneellä. Kuva: Benjamin Frosterus, 1915. GTK, Vanhatkuvat nro 4009. Kuva rajattu alkuperäisestä.

Geologian tutkimuskeskuksen vanhojen kuvien arkistosta löytyy mainio valokuva, jonka Frosterus on ottanut Pielisjärvellä vuonna 1915. Kuvassa ei taida olla geologien hevosajoneuvo, sillä Kolin tutkimukset saatiin raportointia myöten valmiiksi kaksi vuotta aikaisemmin vuonna 1913.

Muinaisten mannerten hitsautuminen miljoonien vuosien halaukseen loi paitsi ikkunan kallioperämme geologiseen menneisyyteen, mutta myös useita taiteilijoitamme innoittaneen kansallismaiseman.

Toivottavasti tämä teksti antoi Järnefeltin Koli-maalausten ihailuun uutta näkökulmaa! Luen mielelläni kommentin siitä, mitä ajatuksia teksti tai Kolilta-teos sinussa herättää.

 

Kotimaan kasvot -näyttely on esillä Hämeenlinnan taidemuseossa 16.2.2020 asti. Esillä on Järnefeltin maalauksen lisäksi muita upeita maisemia erämaista kulttuurinäkymiin. Kotimaan kasvot -näyttelyssä oleva teos (otsikkokuva) on upea, eikä valokuva voi välittää värimaailman herkkyyttä yhtä vahvasti kuin sen näkeminen omin silmin. Suosittelen siis näyttelyvisiittiä lämpimästi!

Kiitos Hämeenlinnan taidemuseolle mahdollisuudesta käyttää valokuvaa Eero Järnefeltin Kolilta-maalauksesta.  

Mikäli pidit tästä tekstistä, suosittelen lukemaan myös aiemmin julkaistun tekstin ‘Kupka geologin silmin‘.

 

Lisätietoa:

Geologian tutkimuskeskuksen kuvien käyttöehdot (pdf).

Juntunen, S., Keinonen, T., & Geologian tutkimuskeskus. Kolin synty -korttisarja.

Kohonen, J.  ja Rainio, H. 1992. Kolin synty – kansallismaiseman geologinen historia. Geologian tutkimuskeskus.

Kullberg, S. & Lovén, L. (toim.). Kolinuuron kierros. Reittiopas. Metsähallitus. (pdf).

Lovén, L. & Rainio, H. (toim.) 2000. Kolin perintö. Kaskisavusta kansallismaisemaan. Metsäntutkimuslaitos ja Geologian tutkimuskeskus. (pdf).

Kaikkien aikojen luetuimmat jutut

kakku_PixabayLaura21de.jpg

Viisi vuotta sitten Vihreäkiven arvoitus -blogissa julkaistiin ensimmäinen blogiteksti. Jouluvalot syttyivät mikroskooppiin -artikkelissa säihkyivät kirkkaan väriset oliviinikiteet.

Tässä blogin kaikkien aikojen viisi luetuinta artikkelia. Neljän aiheena on ollut pääkaupunkiseudun retkikohteet ja yksi antaa eväät kokeelliseen keittiögeologiaan. Liekö suosituimpien juttujen menestyksen salaisuutena toiminnallisuus?

geoidi 5

5. Kasvata oma kideontelo!

Jos olet aina halunnut kokeilla suolakiteiden kasvattamista, lue tämä juttu! Alun perin teksti julkaistiin pääsiäisen aikaan, mutta suolakiteiden kasvattaminen on oivallista puuhaa vaikkapa joululomalle. Kasvata lumihankien kanssa kilpaa säihkyviä kiteitä! Tieteen termipankista voit lukea siitä, mikä on kiteen määritelmä.

roihuvuorikirnut.jpg

4. Roihuvuoressa hiidenkirnujen ja muinaisen supertulivuoren jäljillä!

Hiidenkirnujen luokse johdattava neulegraffitia ei taida enää olla olemassa, mutta Roihuvuoren kohteet ovat lähigeologiaa parhaimmillaan! Hiidenkirnut ja rapakivinen siirtolohkare ovat toisistaan melko helppokulkuisen kävelymatkan päässä.

JK_ran4

3. Pirunpelto Jakomäessä – muinaista aaltojen kohinaa

Jakomäen huipulla sijaitseva pirunpelto, eli noin 10 000 vuotta sitten syntynyt muinaisranta, on upea!

painolastikivimustikkamaa.jpg

2. Mustikkamaalta löytyy palasia vieraista maista

Mustikkamaan rannoilta, Korkeasaaren kupeesta, löytyy muistoja 1600- ja 1700-luvuilta, jolloin Suomeen purjehtivat laivat vaihtoivat painolastimaan tervaan ja puuhun.

Uutela3

1. Tulivuoriseikkailulla Vuosaaressa

Ensimmäinen Vuosaaren geologisia kohteita käsittelevä julkaisu on blogin kaikkien aikojen luetuin juttu! Toivottavasti tämä artikkeli on antanut lukijoilleen uudenlaista vinkkiä kivien ja kallioiden tutkimiseen Vuosaaressa ja myös muualla.

 

Oletko lukenut nämä artikkelit, mitä pidit? Mikä on suosikkijuttusi näistä tai muista blogissa julkaistuista?

 

Otsikkokuva: Pixabay/Laura21de

 

 

Tiedehaiku: siirtolohkare // Sciku: glacial erratic

Kummakivi

Siirtolohkare

Mietitkö koskaan
jään sylistä pudonnut,
missä on koti?

Siirtolohkareet ovat kivenkappaleita, jotka ovat irronneet kallioperästä ja siirtyneet nykyiselle paikalleen jäätikön tai jäävuoren kuljettamana. Siirtolohkareet voivat erota kivilajiltaan alla olevasta kallioperästä (tästä esimerkkinä esimerkiksi pääkaupunkiseudulta löytyvät rapakivigraniittilohkareet).

Englanninkielinen termi siirtolohkareelle on glacial erratic.  Nimitys tulee latinan kielen sanasta errare, joka tarkoittaa vaeltamista.

Jos haluat tutustua siirtolohkareisiin luonnossa nappaa kohdevinkki esimerkiksi näistä artikkeleista: Erikoisesti rapautunut siirtolohkare, Kivibongausta Uutelassa, Rautamalmia ja pronssikautisia hautoja ja Roihuvuoressa hiidenkirnujen ja muinaisen supertulivuoren jäljillä.

*Aivan kaikkia perinteisen haikun tunnusmerkkejä runo ei täytä, mutta haikun henki kiteytyy tässä tapauksessa 5-, 7- ja 5-tavuisiin säkeisiin. Haikusta runomuotona voit lukea lisää Tieteen termipankista.

Lue kaikki blogissa julkaistut tiedehaikut.

Kuvassa oleva Kummakivi-niminen siirtolohkare sijaitsee Ruoholahdella (blogin kirjoittaja mittakaavana, kuva: Jussi Heinonen). Kummakivi on yksi Saimaa geopark -projektin kohteista.

 

–In English:

Glacial erratic

You ever wonder
fallen from the icy arms,
where is home?

Glacial erratics are pieces of rocks, which have been moved from the original bedrock by glacial ice and then moved to the current place either by glacier or icebergs. Rock type of glacial erratic can be different to the current bedrock below it (good example of this are rapakivigranite boulders that can be found from the capital area in Finland). The name comes from latin word errare, to wander.

*This poem is a translation from haiku written originally in Finnish. I tried to capture the “spirit” of haiku as best as I could, even though this doesn’t fill all the traditional qualities of haiku.

Read all  science haikus published in the blog. 

The picture shows Kummakivi glacial erratic from Ruokolahti, Finland (writer of the blog as a scale, photo: Jussi Heinonen). Kummakivi (“strange rock”) is one attraction of Saimaa geopark project.

Tiedehaiku: jää // Sciku: ice

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jää

Vedestä kide.
Epäilijät kysyvät:
mineraaliko?

 

Kyllä, jää on mineraali. Ja taivaalta putoavat lumihiutaleet. Jää taisteli voittoon syyskuussa Twitterissä käynnissä olleessa Mineral cup -kilpailussa, jossa äänestettiin vuoden parasta mineraalia kolmatta kertaa. Jos kaipaat runoa pidemmän taustoituksen lumihiutaleiden geologiaan, lue aikaisempi julkaisu siitä, miten lumihiutaleet muodostuvat.

*Aivan kaikkia perinteisen haikun tunnusmerkkejä runo ei täytä, mutta haikun henki kiteytyy tässä tapauksessa 5-, 7- ja 5-tavuisiin säkeisiin. Haikusta runomuotona voit lukea lisää Tieteen termipankista.

Lue kaikki blogissa julkaistut tiedehaikut.

–In English:

Ice

Crystal from water.
Suspicious ones ask:
this, a mineral?

 

Yes, ice indeed is a mineral! In September, ice was selected as the best mineral of the year in Mineral Cup competition. If you want to know more about science of ice, start for example from this article in the EGU blog.
*This poem is a translation from haiku written originally in Finnish. I tried to capture the “spirit” of haiku as best as I could, eventhough this doesn’t fill all the traditional qualities of haiku.

Read all  science haikus published in the blog. 

Otsikkokuva/Cover picture: Pixabay

Maailman paras rapakivipiirakka (gluteeniton) // The World’s Best Rapakivi Pie (gluten free)

rapakivi2_Elina Lehtonen

(For English scroll down)

Tämä juhlava rapakivipiirakka sopii erinomaisesti loppukesän päiviin ja tummeneviin syysiltoihin. Viime hetken leipojan resepti tämä ei ole, sillä piirakkapohjaa paistetaan hartaasti miljoonien vuosien ajan. Odotus kannattaa – ulkonäöltään tämä piirakka on upea ja myös sen (geokemiallinen) koostumus hivelee hyvällä tavalla hampaita.

Rapakivigraniittisen piirakan valmistus alkaa sulattamalla maapallon kuorta. Valmistuksen keskeinen askel on venyttää kuorta niin, että kivimassoihin kohdistuva paine laskee. Rapakivigraniitteja valmistettaessa muodostuu koostumukseltaan kahdenlaisia kivisulia: happamia ja emäksisiä. Piirakkaa varten tarvitset vain piidioksidirikkaat ja happamat kivisulat, emäksisten voit antaa jäähtyä itsekseen ja varastoida myöhempiä käyttötarkoituksia varten. Joskus koostumukseltaan erilaiset kivisulat eivät täysin erotu toisistaan. Tällaiset seoskivilajit voit käyttää erinomaisesti geologisen tiikerikakun leivontaan.

Kivisulien erottamisen jälkeen graniittiset sulat saavat jäähtyä hiljalleen maankuoren sisuksissa, muutamien kilometrien syvyydessä.

rapakivi3_Elina Lehtonen

Päällysteiden avulla tämä rapakivinen herkku muotoutuu moneen tilaisuuteen. Tähän piirakkaan olen valinnut yhdistämättömän makukombon: fluoripitoista hammastahnaa ja apatiittia. Kokeilkaapa!

Rapakivigraniitit sisältävät luonnostaan muihin graniittikeitoksiin verrattuna enemmän fluoria ja tämä vie piirakan ihan uusiin ulottuvuuksiin.

rapakivi4_Elina Lehtonen

Ihmisen hampaiden pintaosien kiille koostuu pääosin hydroksyyliapatiitista, joka vastaa koostumukseltaan geologisissa prosesseissa syntyvää samannimistä mineraalia. Jos ihminen saa liukoista fluoria esimerkiksi fluoritableteista, syntyy hampaiden pinnalle fluoriapatiittia, joka kestää paremmin hampaisiin kohdistuvaa happojen kulutusta kuin hydroksyyliapatiitti. Jalkojesi alla oleva kallioperä voi vaikuttaa myös hampaittesi kuntoon: alueilla, joilla kallioperä koostuu rapakivigraniiteista, vahvistaa kallioperän kivistä pohjaveteen liukeneva fluori luontaisesti hampaita1.

Liika on liikaa myös fluorin tapauksessa, eikä tätäkään piirakkaa kannata nauttia joka päivä.

Tämän julkaisun kivinäytteet sain lainaksi Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen osaston opetuskokoelmista – kiitos! Kiitos myös FT Aku Heinoselle palautteesta tekstiin. Projekti ei olisi myöskään onnistunut ilman läheisiltä lainaan saatuja hampaita ja muuta rekvisiitta!

Kupillinen geologiaa -artikkelisarja ammentaa inspiraationsa ruokabloggaamisesta, taiteesta ja tieteestä. Sarja sisältää lyhyitä geologiaan liittyvä nostoja aiheista, jotka ovat jollakin tavalla läsnä arjessa ja juhlassa. Jutut ovat sopivan pituisia makupaloja – nautittavaksi vaikkapa kahvin tai teen kylkiäisenä!

————————————————————————————————————————————-

— In English:

This festive rapakivi pie is gluten free and great for late summer days and darkening autumn nights. Baking this cake takes millions of years, so it’s not for the hasty baker. The wait is worth it, however, because the pie looks great and its (geochemical) composition also makes your teeth happy!

Baking of a rapakivi pie starts with an extensional setting in the Earth’s crust. It’s very important to lower the pressure of the bedrock. Making of the rapakivi granite batter creates two kinds of melts. For this pie, you need only the acidic, silica rich, granitic portion, the mafic parts you can store for later use. Sometimes these melts with different compositions do not separate properly, but these rocks can be used for example to bake a geological marble cake.

After separating the different kinds of melts, let the granitic batter cool slowly in quite shallow depths of the crust.

Depending on the garnish, this cake can be modified for many occasions. I have used tooth paste containing fluorine, and apatite. A perfect combo, or what do you think?

A hint of fluorine takes this granite pie to a whole new level. Rapakivi granites contain more fluorine compared to other granitic rocks.

Tooth enamel is mainly composed of hydroxylapatite, which is a substance similar to a mineral with the same name formed in geological processes. If teeth are exposed to fluorine another mineral, fluorapatite is re-mineralized on the surface of the tooth. It is more resistant to the acid attack compared to the original hydroxylapatite.  Bedrock below your feet might also affect to your teeth: fluorine dissolving into the ground water from rapakivi granites will strenghen your teeth naturally1.

But too much is too much also with fluorine. So, do not eat this pie every day!

Rock samples for this post were loaned from the teaching collection of the geosciences and geography subdivision, University of Helsinki – thank you! I also want to thank Dr. Aku Heinonen for the feedback to this text. Teeth and other prop for this project I loaned from my relatives – thank you!

A cup of geology” blog post series draws inspiration from food blogging, art, and science. Series contains short geology related articles, which are best enjoyed with a cup of coffee or tea!

Viite/Reference:

1Rämö, O.T., Haapala, I. & Laitakari, I. 1998. Rapakivigraniitit. Kirjassa Lehtinen, M., Nurmi, P. & Tapani Rämö (toim.): Suomen kallioperä: 3000 vuosimiljoonaa. Helsinki, Suomen Geologinen Seura ry., s.257-283. (In Finnish)