Saaresta suoksi – retkeilemässä Lauhanvuoren monipuolisissa maisemissa

Lauhanvuori_EL
Lauhanvuoren maisemat vuorottelevat kangasmetsistä soihin.

Helteisen Etelä-Suomen läpi kiitävä juna halkoo lupiinien täyttämää maisemaa. Taivaanrannassa häälyvät pilvimuodostumat näyttävät toistaiseksi varsin viattomilta, mutta sääennuste on lupaillut viikonlopulle ukkosta. Saa nähdä onko edessä viikonlopun verran patikointia sateen ja salamoiden siivittämänä!

Olen matkalla tutustumaan Lauhanvuoren alueeseen Suomen Geologisen Seuran järjesteämällä ekskursiolla. Lauhanvuori tähtää yhdessä Hämeenkankaan alueen kanssa Geoparkiksi. Matkakohteilla pääsemme matkustamaan miljoonien vuosien takaisiin maisemiin. Lauhanvuoren monivaiheinen geologinen tarina ulottuu lähes 1900 miljoonaan vuoden taakse, Svekofennisen vuoriston aikoihin.

 

Jättiläisten jalanjäljillä

Lauhanvuoren huipulla sijaitsevasta näkötornista avautuvat maisemat koko kansallispuiston ja alueelle kaavaillun Geoparkin yli, kun näkymiä pääsee ihailemaan yli 240 metriä merenpinnan yläpuolelta.

Nykyään noin 100 metriä ympäröivien alueiden yläpuolella sijaitseva Lauhanvuoren laki oli jääkauden jälkeen saari muinaisen Ancylusjärven aalloissa. Jääkauden vaikutus on ollut alueella ympäristöä hellempää ja tästä syystä alueella on säilynyt paksuja maapeitteitä.

Lauhanvuoren näkötorni_EL
Lauhanvuoren näkötornin maisemia.

Lauhanvuoren näkötorni3_EL

Lauhavuoren alueella on muutama rengasreitti, mutta meidän, noin 8 kilometrin pituinen, patikointireittimme kulki Lauhanvuoren huipulta kangasmetsien, suomaisemien ja kivijatan kautta toor-muodostumille.

Lauhanvuoren näkötorni2_EL
Näkötornin juurella on oiva paikka pitää myös hengähdystauko.

 

Alueen geologinen tarina ulottuu Svekofennisen vuorijonon kohoamiseen Etelä- ja Keski-Suomen alueelle lähes 1900 miljoonaa vuotta sitten. Lauhanvuoren graniittinen pohja, Isojoen graniitti, paistui silloisen vuoriston juuristoissa.

Aika kului ja miljoonien vuosien aikana vuoristo rapautui hiekanjyvä kerrallaan matalammaksi. Hiekanjyvät kulkeutuivat tuulen ja veden mukana kerrostuen sedimenttialtaisiin.

Suomen kallioperässä metamorfoitumattomat sedimenttikivet ovat melko harvinaisia. Lauhanvuoren lisäksi näitä kallioperämme mittakaavassa nuorehkoja sedimenttikiviä löytyy esimerkiksi Satakunnan ja Muhoksen alueelta sekä Perämeren ja Selkämeren pohjasta. Säilyneet kerrostumat ovat jäänteitä alun perin laajoja alueita peittäneistä sedimenteistä.

Lauhanvuoren alueella hiekkakivi peittää noin 5 kilometriä leveän ja 15 km pitkän alueen. Hiekkakivi on kerrostunut alla olevan, voimakkaasti rapautuneen, graniitin päälle. Lauhanvuoren hiekkakiven kerrostumisen aikoihin maapallolla ei vielä ollut maakasvillisuutta, joka olisi suojannut kallioperää rapautumiselta tai rapautumistuotteiden kulkeutumiselta.

Lauhanvuori_kp_kartta
Lauhanvuoren alueen kallioperäkartta. Pohjoinen on kuvassa ylöspäin. Karttapohja Geologian tutkimuskeskuksen kallioperäkarttapalvelusta.

Retkipäivämme helteinen sää oli mitä sopivin alueen geologiseen historiaan tutustumiselle, sillä hiekkakiven aineksen kerrostuessa alue sijaitsi tropiikissa päiväntasaajan tuntumassa. Kivissä olevien rakenteiden perusteella ainakin osa sedimentttiaineksesta on kerrostunut veteen.

Hiekkakiveen pääsee tutustumaan kivijatalla, jossa hiekkakivilaatta on lohkoutunut kulmikkaiksi kappaleiksi. Kivijadan pinnassa voi havaita matalia harjanteita, jotka ovat jääkauden jälkeisen Ancylusjärven rantavalleja. Alue on vaikuttava ja yhden tarinan mukaan kivijatan on aikoinaan ajateltu olevan jäänne jättiläisten muurista. Alueella asuvat jättiläiset pelästyivät jokilaaksosta kuuluvaa kirkonkellojen soittoa, rikkoivat muurinsa ja pakenivat. Jättiläisiltä jäi kivien alle kulta-aarre, jota käärmeet nyt vartioivat.

Aarretta tai ei, melkoista ryskettä alueen geologinen historia on kyllä sisältänyt. Vuonna 2015 alueelta raportoitiin siirros, joka halkoo myös kivijataa. Noin metrin korkean siirroksen pituus on kuusi kilometriä. Siiirros on arvioiden mukaan syntynyt noin 9000 vuotta sitten. Se liittyy todennäköisesti jääkauden jälkeiseen maanpinnan nousuun, joka oli nykyiseen vauhtiin verrattuna kymmenkertaista.

Lauhanvuori6_EL
Kivijata ylitetään lumettomana aikana pitkospuita pitkin.
Lauhanvuori5_EL
Rajapinnalla.
Lauhanvuori8_merkinnät_EL.jpg
Kivijatan läpi kulkee noin 9000 vuotta sitten jääkauden jälkeen tapahtuneen maanjäristyksen tuloksena syntynyt siirros. Siirros kulkee viistosti pitkospuiden suuntaa myötäillen, mutta siirroksen varjo näkyy hyvin ilmakuvassa (tulosteen alkuperäinen ilmakuva: Fixumedia, merkinnät lisätty blogiartikkelia varten jälkeenpäin).
Lauhanvuori7_EL
Hiekkakivi on väriltään vaalean punertavaa tai kellertävää. Tummanharmaa sävy tulee kiven pinnalla kasvavista jäkälistä.

Lauhanvuoren hiekkakiven tarkkaa kerrostumisaikaa ei tiedetä. Hiekkakivilohkareista on löydetty annelidien, eli nivelmatojen, ryömimisjälkiä, joiden perusteella kerrostumat ovat enintään 700 miljoonaa vuotta vanhoja. Tätä nuorempi ikä on kuitenkin mahdollinen.

Annelidi_GTK
Annelidien ryömimisjälkiä Lauhanvuorelta löydetyssä hiekkakivessä. Kuva: Jari Väätäinen, Geologian tutkimuskeskus, 1993. Rajattu alkuperäisestä.

 

Soita ja graniittipaaseja

Lauhanvuori Hämeenkangas Geopark -projektin geologinen teema on “Vuoristosta suomaaksi” ja suot ovatkin Lauhanvuorella tyypillinen näky. Geopark -projektin alueelta löytyy useita erilaisia suotyyppejä ja alue on koho- eli keidassoiden tyyppialue.

Lauhanvuori3_EL

Retkellä näimme myös kausikosteikkoja, jotka ovat hiekkapohjaisia alueita, joilla esiintyy suolle tyypillisiä kasvilajeja. Turvetta ei kausikosteikoilla juurikaan synny. Kausikosteikkoja kutsutaan myös arokosteikoiksi ja laksoiksi.

Lauhanvuori2_EL
Kausikosteikko eli arokosteikko.

Reittimme kulki myös lähteen ohitse, jossa pohjaveden pulppuamista hiekkakerrosten alta olisi voinut jäädä tuijottelemaan pidemmäksikin aikaa. Lähteitä löytyy useammasta paikasta (esimerkiksi Kuninkaanlähde ja Hämeenkankaan yhdeksi näyttävimmäksi lähteeksi nimetty Uhrilähde).

 

Yksi Lauhanvuoren alueen geologisista nähtävyyksistä ovat pyöreämuotoiset graniitista koostuvat kivipaadet, eli toor-muodostumat, joita löytyy Lauhanvuoren alarinteiltä hiekkakiven vaihettuessa graniitiksi.

Suomen Kallioperä – 3000 vuosimiljoonaa -kirjan sanaston mukaan toori on “pieni jäännösvuori, eroosiopinnalla oleva ympäristöstä kohoava kallioalue tai vuori”. Jykevät graniittikappaleet eivät siis ole jäätikön kuljettamia siirtolohkareita, vaan rapautumista parhaiten kestänyt kallion osa.

Lauhanvuori9_EL
Toor-muodostumia.

Toorit muodostuvat kallion lohkeillessa suorakulmaisesti. Nykyään pyöräehköt graniittilohkareet ovat alun perin olleet teräväsärmäisiä. Osa tooreista ovat vielä alkuperäisillä paikoillaan ja alapuolestaan kiinni kalliossa. Alueen tunnetuimman toor-muodostuman Aumakiven kerrotaan keikahtaneen nykyiselle sijalleen pienen matkan päästä ylärinteestä.

Lauhanvuori10_EL
Aumakivi on alueen toor-muodostumista tunnetuin.

Toisena päivänä ehdimme tutustua vielä Katikankanjonin eroosiouomastoon, joka on syntynyt hiekkakankaaseen viimeisten 9000 vuoden aikana. Uoman vehreitä maisemia tuli nautittua pääosin rivakan kävelyn lomassa – kanjonissa viihtyi erinomaisesti geologien lisäksi nimittäin hyttyset.

Patikointi Lauhanvuoren maisemissa oli antoisa kokemus ja reitti Lauhanvuoren huipulta Aumakivelle tarjosi monipuolisia maisemia verrattain lyhyen matkan sisään – suosittelen tätä retkikohdetta lämpimästi! Alueella olisi riittänyt nähtävää pidemmäksikin aikaa.

Tämä kirjoitus pohjautuu pääosin retkellä saatuun informatioon ja tekstin yhteyteen sujautettuihin linkkeihin. Lauhanvuori-Hämeenkangas Geopark -projektin puolesta oppaanamme oli geologi Pasi Talvitie – kiitoksia opastuksesta! Kiitos myös geologi Reijo Pitkärannalle alueen geologiaa taustoittavasta luennosta, sekä Suomen Geologisen Seuran ekskursion järjestäjille.

Oletko käynyt Lauhanvuoren kansallispuistossa? Jäikö joku kohde erityisesti mieleesi?

 

Lisätietoa:

Majoitusta alueella tarjoaa esimerkiksi Lauhansarvi

Lauhanvuori-Hämeenkangas Geoparkin kotisivu

Lauhanvuori-Hämeenkangas Geopark -projektiin liittyviä videoita

Lauhanvuoren kansallispuisto (Metsähallitus)

Kohonen, J.& Rämö, O.T. 2005. Sedimentaryrocks, diabases, and late cratonic evolution. Kirjassa: Lehtinen, M., Nurmi, P.A., Rämö,O.T.(Toim.): Precambrian Geology of Finland – Key to the evolution of the Fennoscandian Shield. Elsevier B.V. Amsterdam, s. 563-604.

Lehtinen, M., Nurmi, P. ja Rämö, T. (toim.) 1998. Suomen kallioperä: 3000 vuosimiljoonaa. Helsinki, Suomen Geologinen Seura ry., 375 s.

Advertisements

Rantahietikko granaattileteillä // Beach sand with garnet braids

Ruby Beach

(For English version please see below.)

Parkkipaikalta lähtevä puskien reunustama kapea polku viettää kohti rantaa. Hetkisen päästä maisemaan paljastuu Tyynenmeren pauhaavien aaltojen rannalle työntämät ajopuut ja terävinä merestä nousevat kalliot.

Olympicin niemimaa sijaitsee Washingtonin osavaltiossa, läntisessä Yhdysvalloissa. Niemimaata kiertävän valtatien 101:n varresta löytyy ranta-alue nimeltään Ruby Beach, ”Rubiiniranta”. Ranta on saanut nimensä hiekkansa väristä. Paikoin hiekassa voi nähdä punertavia, lettimäisiä mutkia ja laajempia laikkuja. Rubiinien sijasta lettien silmukat koostuvat granaattihippusista, tarkemmin almandiinista.

Ruby Beach
Granaattihippuset muodostavat hiekkaan punertavia laikkuja. // Small crystals of garnet forms reddish patches in the sand.

Veden liike lajittelee jatkuvasti rantahiekan mineraalihippusia painon mukaan. Granaatin lisäksi letteihin ja laikkuihin rikastuu myös muita painavampia mineraaleja, kuten magnetiittia, hematiittia ja zirkonia.

Ruby Beach

Ruby Beach
Asteikossa leveämmät palkit ovat senttimetrejä, kapeat millimetrejä. // Wider bars are centimeters, narrower millimeters.

Ruby Beachin vaihtelevia mikromaailmoja tutkimassa voisi viettää vaikka koko päivän. Granaattiraidat löytyivät oman retkeni perusteella kävelemällä rantaa hieman etelämmäksi paikasta, johon parkkipaikalta tuova polku laskeutuu. Muista tarkistaa vuorovesien aikataulut ennen vierailua!

Mikäli pidit tästä, sinua saattaisi myös kiinnostaa aiemmin julkaistu teksti Kaliforniassa sijaitsevista sedimenttikivistä!

PS. Myös Suomen korukiviin liittyen granaatteja on luultu erheellisesti rubiineiksi.

Ruby Beach
Rannalta löytyy granaattien lisäksi muuta mielenkiintoista, kuten rantakallioiden hunajakennorapautumista. // In addition to garnets, Ruby Beach offers other geologically interesting things, such as this honeycomb weathering in the beach rock.

 

— In English:

Green bushes flanks the trail descenting towards beach. After walking a while one can see scenery with piles and piles of driftwood and sharp seastacks rising above the sea.

Ruby Beach is one of the beaches located by the Highway 101, in the Olympic Peninsula, Washington State. The beach has gotten its name because of the reddish minerals in the beach sand. However, red patches and braid-like channels are not composed of rubies, but a variety of garnet, almandite. Movement of water sorts the relatively heavy minerals (for example garnet, zircon, magnetite and hematite) forming distinct patches and braids. For founding the garnet-rich sand, I had to walk some distance along the beach to the south. Remember to check the tide charts before your trip.

If you liked this text, you might also find interesting to read about sedimentary rocks at Point Reyes Peninsula, California

Have you visited Ruby Beach or other beaches along the Highway 101? Did you find any garnet-bearing sands?

Kivibongausta Uutelassa, Helsingissä

Uutelan Skatanniemi on hyvä paikka kiviretkelle. Skatanniemen kärjestä löytyy mielenkiintoisia kalliopaljastumia ja niemen itäpuolen rannalta löytyy useita erilaisia kivilajilohkareita.

kärki
Lähes 1,9 miljardin vuoden takaiseen tulivuoritoimintaan liittyy Skatanniemen tummanharmaa kivi.

Skatanniemen kärki koostuu pääosin tummasta kivestä, jota halkoo vaaleanpunaiset raidat. Tumma kivi on syntynyt alunperin noin 1,9 miljardia vuotta sitten saarikaarityypin tulivuoritoimintaan liittyen. Kallioperäkartan mukaan kivi on luokiteltu vulkaniitiksi, mutta itse kivessä ei kuitenkaan ole näkyvissä selkeästi vulkaniiteille ominaisia piirteitä. Tämä niemenkärkeä muodostava tumma kivi ei välttämättä ole päässyt purkautumaan aivan maanpinnalle asti, vaan kiteytynyt niin kutsuksi puolipinnalliseksi kiveksi maankuoren sisään. Joka tapauksessa ylläolevan tumman kiven syntytarina liittyy muinaiseen tulivuoritoimintaan.

Tulivuoritoimintaan liittyvän kiven synnyn jälkeen siihen on tunkeutunut graniittisia juonia, jotka ovat paikoitellen katkeilleet linssimäisiksi osueiksi kallioperän puristuksessa. Juonet liittyvät todennäköisesti Svekofenniseen poimuvuoriston syntyyn noin 1,9-1,8 miljardia vuotta sitten. Tällöin vulkaaniset saarikaaret törmäilivät toisiinsa ja vanhempaan mantereeseen, muodostaen hiljalleen nykyistä Himalajaa muistuttavan poimuvuoriston. Maankuoren paksuuntuessa poimuvuoriston juuriosia muodostavat kivet lämpenivät, uudelleen muokkaantuivat ja alkoivat osittain sulaa.

 

Kaksi graniittia, kaksi eri syntytarinaa

kiviserkut

Skatanniemen itäpuolen rannoilta voi löytää myös kiviserkukset vierekkäin, Ikäeroa näillä tyypeillä on noin 200 miljoonaa vuotta. Graniiteista nuorempi, vasemmalla oleva isompi rapakivigraniittilohkare on kiteytynyt muinaisen supertulivuoren uumenissa noin 1,6 miljardia vuotta sitten, paljastunut vuoren uumenista eroosion myötä ja kuljetettu nykyiselle paikalle jääkauden toimesta. Oikealla puolella oleva graniittinen kivi on syntynyt aiemmin mainitun Svekofennisen vuorijononmuodostuksen aikana.

Rapakivigraniitin wiborgiittimuoto on helposti tunnistettavissa ja erotettavissa muista graniiteista sille ominaisten maasälpäovoidien perusteella. Rapakivigraniitti on seikkaillut blogissa useasti: Sipoosta löytyy erikoisesti rapautunut rapakivilohkare, Roihuvuoresta iso siirtolohkare ja kannattaa myös lukea siitä millaista rapakivien tutkimus Brasilian sademetsissä on. Espoosta löytyy varsin valtava rapakivilohkare.

moroutuminen
Rapakivigraniitin rapautumispintaa.
ovoidit_uutela
Rapakivigraniitin wiborgiittimuodolle ominaisia pyöreitä maasälpäovoideja.

 

Muistoja muinaisista tulivuorista

Samaiselta rannalta graniittiserkkujen seurasta löytyy useita mustia lohkareita, joissa on havaittavissa yksittäisiä isompia kiteitä, jotka kimmeltävät auringossa. Tämä kivi on syntynyt kun magmasäiliön kivisulasta kiteytyneet raskaammat kiteet ovat laskeutuneet magmasäiliön pohjalle. Tällaisia kiviä kutsutaan kumulaateiksi. Kivi liittyy todennäköisesti samaan tulivuoritoimintaan kuin aiemmin mainittu Skatanniemen kärjen tumma kallioalue, sekä Vuosaaren vulkaaniset kerrostumat ja tyynylaavat.

kumulaatti
Kumulaatti.

Skatanniemestä löytyy myös tulivuoren purkauksen kerrostamaa materiaalia. Itäpuolen kalliopaljastumassa on selkeästi näkyvissä erilaisia kerroksia. Kallion keskivaiheilla kulkee kidetuffikerros, joka on syntynyt tulivuoren räjähdyspurkauksessa materiaalin kerrostuessa tulivuoren rinteelle. Kun kerrosta seuraa kalliopaljastuman halki huomaa sen taipuvan poimulle, joka viittaa taas tulivuoritoiminnan jälkeiseen vuorijonon rytinään.

kidetuffi-uutela-poimutus
Poimuttunutta tulivuorisyntyistä kiveä, eli vulkaniittia. Keltaisilla katkoviivoilla on rajattu kidetuffikerros. Vaaleat kohdat oikeassa yläkulmassa ovat samankaltaista graniittista sulaa kuin Skatanniemen kärjen kallioissa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Lähikuva kidetuffikerroksesta. Huomaa kerroksen poimuttuminen.

Oletko vieraillut Uutelan tai Vuosaaren geologisilla kohteilla? Löysitkö näitä kiviä?

Blogissa on jo aikaisemmin seikkailtu Vuosaaren tulivuorten jäljillä, lue kirjoitus täältä. Maisemakuvien perässä kannattaa suunnata Vaellusjutut-blogiin, jossa myös juttuja Vuosaareen liittyen. Blogin Metromatka menneisyyteen –sarja esittelee geologiaan liittyviä pääkaupunkiseudun retkikohteita metrolinjan varrelta ja hieman sen ulkopuolelta. Suosittelen myös käymään Geologia.fi -sivuilla, jossa on julkaistu videon Etelä-Suomen kallioperän kehityksestä (kesto noin puoli tuntia).

Muokattu 11.9.: tarkennettu Svekofennisen orogenian ikää.

Rautamalmia ja pronssikautisia hautoja – Hanikan luontopolku, Espoo

luontopolkukyltti

Hanikan luontopolku löytyy Soukasta, Espoosta. Noin viiden kilometrin pituisella polulla kuljetaan niin kallioisessa maastossa kuin merenrannassa. Luontopolku on maisemien ja polun varrella olevien kohteiden puolesta ilahduttavan vaihteleva!

muinaisranta

Mikäli polulle poikkeaa alkupisteeksi merkitystä kohdasta, on ensimmäisenä kohteena luvassa Litorinameren aikaista rantakivikkoa, joka muodostui paikalleen noin 3 500 vuotta sitten. Litorinameri-vaihe on viimeisin vaihe Itämeren kehityksessä ennen nykyistä vaihetta. Hanikan muinaisranta on siis tuhansia vuosia nuorempi kuin esimerkiksi Jakomäen huipulta löytyvä, yli 10 000 vuotta sitten muodostunut, Yoldiameri-vaiheen ranta.

Muinaisrannan jälkeen polku viettää alamäkeen kohti Mätäjärveä. Nimestään huolimatta järven paikalla on nykyään suo. Paikalla on kuitenkin mielenkiintoinen historia. Muinaisen järven pohjamudissa syntyi rautapitoista järvimalmia. Järven umpeen kasvaessa järvimalmi nousi suon pintaan ja sitä hyödynnettiin vielä 1800-luvulla rautaruukeissa.

siirtolohkare
Siirtolohkare. Geologi mittakaavana.

Polun muihin geologisiin kohteisiin kuuluu muun muassa valtava rapakivigraniittilohkare. Infotaulun perusteella tällä siirtolohkareella on painoa yli 200 000 kiloa ja se on yksi isoimmista siirtolohkareista Espoossa1. Lisää tarinointia jääkauden jättämistä jäljistä ja rapakivilohkareeseen liittyvästä supertulivuoresta löydät aikaisemmin kirjoitetusta julkaisusta.

plagioklaasikehä
Opastaulu kehottaa tunnustelemaan lohkareen pintaa – samaa suosittelen minäkin!
pronssi_hauta
Toinen pronssikautisista haudoista.

Pronssikautiset hautaröykkiöt löytyvät Sundsbergetin laelta. Silloisille saarille pinotut röykkiöt sijaitsevat nykyään noin 40 metriä merenpinnan yläpuolella. Nämä röykkiöt tehtiin opastaulun mukaan noin 3 000 vuotta sitten.

Polun monimuotoisuus oli niin maisemien kuin polun kohteiden puolesta iloinen yllätys. Pitkospuita riittää niistä pitäville ja ne kulkevat vaihtelevissa maisemissa – välillä polku sivuaa meren rannalle, kivuten hetken päästä taas korkealle kalliolle.

hanikka_ranta

lintutorni
Lintutornin näkymät.

Polun varrelta löytyy myös lintutorni. Lintubongauksien sijasta pääsimme tällä kertaa seuraamaan ukkosrintaman etenemistä taivaanrannassa.

luontopolkumerkki

Polku on pääasiassa hyvin merkitty keltaisilla merkeillä muun muassa kiviin, kallioihin ja puihin. Paikoin löytyy myös Luontopolku-kylttejä ja käpymerkkejä. Ennen rapakivilohkaretta polun poikkeaminen kerrostaloalueelle voi herättää hämmennystä mihin suuntaan pitäisi jatkaa. Kannattaa lähteä kävelemään tietä pitkin, joka johtaa pihan läpi. Siirtolohkare löytyy lähes tien vierestä ja siitä on helppo jatkaa polun kiertämistä.

polku

Polulle kannattaa suunnata tukevat kengät jalassa, sillä viiden kilometrin pituisella luontopolulla on paikoin myös kivikkoisia ja oksaisia osia, sekä jyrkempiä osuuksia. Reippaalla kävelyvauhdilla ja maisemanihailu pysähdyksillä polkun läpikävelemiseen meni lähes kaksi tuntia. Lisätietoa Hanikan luontopolusta löytyy Espoon kaupungin -sivuilta, josta voi ladata myös luontopolun esitteen. Hanikan luontopolku on merkitty myös Espoon karttapalveluun. Polun varrelta löytyy yhteensä 14 opastaulua. Blogiteksti perustuu suurelti niiden tarjoamaan informaatioon.

Kurkkaa esimerkiksi täältä muita blogin retkikohteita. Seuraa blogia myös Facebookissa!

1Petrel, L.: Espoon arvokkaat luontokohteet 2006 -selvitys. Espoon ympäristökeskus. Monistesarja 2/2006.

Taide kohtaa geologian // Art meets geology

IMG_3645
Peltokangas: Merkillinen sade viime yönä (Strange rain last night) 2007

(English summary at the end)

Didrichsenin taidemuseon patsaspuistosta löytyy tällä hetkellä kuvanveistäjä Matti Peltokankaan “Merkillinen sade viime yönä” -teos. Teoksesta voi löytää useamman geologisen yksityiskohdan, joista otteita alla.

IMG_3654
Graniittia // Granite

Etualan kaksi punertavaa kivipisaraa on tehty graniitista, tarkemmin sanottuna rapakivigraniitin pyterliittimuodosta. Pyterliittimuodon rapakivigraniitissa esiintyy maasälpäovoideja kuten viborgiitissa, mutta viborgiittimuodolle ominaiset vaaleat ulkokehät puuttuvat. Esimerkkikuvan viborgiitista löydät esimerkiksi tästä julkaisusta.

IMG_3648_A
Labradoriittia // Labradorite

Veistoksen iso levy on tehty labradoriittipitoisesta kivestä. Kuvassa näkyy kuinka yhden labradoriittikiteen pinta hehkuu eri sinisen ja keltaisen väreissä. Tämä johtuu valon taittumisesta mineraalin rakenteesta. Tällaista iridisoivaa labradoriittia kutsutaan myös spektroliitiksi. Nimi on ollut alunperin Ylämaan labradoriitin kaupallinen nimi.

IMG_3651_A
Jaspista // Jasper

Ison kivilevyn takapuolelta löytyy vielä punainen kivipisara joka koostuu pääasiassa jaspiksesta, eli piilokiteisestä kvartsista. Hienona yksityiskohtana kannattaa huomata pisaran yläpuolen omamuotoisista kiteistä koostuva kvartsikiderykelmä.

IMG_3652_B
Omamuotoisia kvartsikiteitä // Euhedral quartz grains

Oletko nähnyt Peltokankaan taideteoksen? Bongasitko siitä samat yksityiskohdat kuin minä vai löysitkö jotain muuta mielenkiintoista?

Didrichsenin taidemuseo sijaitsee Helsingin Kuusisaaressa. Museon pihalla oleva veistospuisto on julkinen ja voit vierailla puistossa maksutta. Veistospuiston pdf-muodossa olevan esitteen löydät täältä. Jos haluat kokeilla omien kiteiden kasvatusta, löydät ohjeet blogista. Seuraa blogia myös Facebookissa!

–In English:

Didrichsen Art Museum is located at Helsinki, Finland. Rock sculpture “Strange rain last night”, made by Matti Peltonen is currently situated in the garden of the museum. In this sculpture art meets geology, which is shown in the use of different rock types and minerals. Nice details are pyterlite drops, colour play of labradorite and euhedral quartz grains on the top of jaspis drop. Pyterlite is form of rapakivi granite, where feldspar ovoids lacks the light outer rim.

Sculpture park is public and can be visited for free. More information about the sculptures can be read from here.

Keidassuo Helsingin reunalla

slm1

Tupasvilla, suopursu ja lakka reunustavat pitkospuita. Mättäitä värittävät pyöreälehtikihokin tahmaiset lehdet ja kukkiva karpalo. Näkymän perusteella olisi vaikea arvata missä ollaan. Jakomäessä sijaitseva Slåttmossen on Helsingissä ainutlaatuinen keidassuo. Suojeltu suoalue ja pitkospuut sijaitsevat Helsingin puolella, mutta suo jatkuu myös Vantaan alueelle.

slm2

Suomen suot alkoivat kehittyä heti jääkauden lopulla mannerjään sulaessa. Suomen vanhimmat suot ovat yli 10 000 vuotta vanhoja ja soiden keskimääräinen ikä on 4880 vuotta. Tarkkaa ikää en Slåttmossenille löytänyt, mutta se on lähes lopullisen kehitysasteen saavuttanut suo. Suon vetisempiä alueita kutsutaan kuljuiksi ja kuivempia kohoumia kermeiksi.

slm5
Retken eläinbongauksena sisilisko. Wikipedian mukaan suolla on vieraillut jopa hirviä.

Ainoa moitittava asia on liikenteen melu joka kantautuu suolle asti. Onneksi kihokeiden ja karpalonkukkien bongailu on omiaan viemään ajatukset pois melusta ja kaupungista.

slm4
Pyöreälehtikihokin ruusukkeita löytyy suolta todella paljon.

slm3

Slåttmossenin saavuttaa parhaiten Somerikkotieltä käsin jonne pääsee monilla busseilla. Suoalue on monin tavoin arvokas, joten pysyttelethän suolla vieraillessasi pitkospuilla. Alueelta ei löydy opastetauluja, mutta Helsingin kaupungin suunnitelman mukaan Slåttmossenin aluetta on tarkoitus kehittää esimerkiksi tämän suhteen. Kannattaa vierailla myös lähellä sijaitsevalla muinaisrannalla.

This slideshow requires JavaScript.

Metromatka menneisyyteen –sarja esittelee geologiaan liittyviä retkikohteita pääkaupunkiseudulta. Jos pidit tästä, lue myös jääkauden jättämistä jäljistä Roihuvuoressa.

Lisätietoa:

Slåttmossenin suojelualueen kartta (Helsingin kaupunki).

Geologian tutkimuskeskuksen julkaisema raportti Suomen soiden kehityksestä ja ikätuloksista.

Geologia.fi -sivuston artikkeli soiden muodostumisesta.

Menovinkki: Geologiset kokoelmat, kesä 2016 // Travel tip: Geological collections, summer 2016

ametisti

Viime kesänä yleisösuosiota saavuttaneet Kumpulan kartanossa sijaitsevat geologiset kokoelmat ovat auki yleisölle taas kesällä 2016 seuraavasti:

pe-la 3.-4.6., klo 13-16 (pääsymaksu puutarhaan ja kokoelmiin 6/3 euroa)
pe-la 1.-2.7., klo 13-16 (pääsymaksu puutarhaan ja kokoelmiin 6/3 euroa)

Kokoelmat ovat auki myös Suomen luonnon päivänä lauantaina 27.8., klo 13-16, jolloin kaikkiin Luomuksen yleisökohteisiin on vapaa pääsy.

Kumpulan kartano ja geologiset kokoelmat sijaitsevat Kumpulan kasvitieteellisen puutarhan yhteydessä, Helsingissä. Lisätietoa puutarhan aukioloista, sijainnista ja muista käytännön asioista Luomuksen kotisivuilta.

Vierailua ennen kokoelmien näytteisiin voi tutustua virtuaalisesti aikaisemmin kirjoittamieni juttujen kautta:

Kvartsin monet kasvot
Viisi (+1) mielenkiintoista näytettä
Salmiakkihuumaa
Brusiitti – magnesiumhydroksidista apua mahan liikahappoisuuteen
Serpentiiniä vappuun!

The geological collections of Luomus in Kumpula manor will be open during summer 2016 for public as follows: 

Fri-Sat 3.-4.6., 13-16 o’clock (entry fee to the garden and the collections 6/3 euros)
Fri-Sat 1.-2.7., 13-16 o’clock (entry fee to the garden and the collections 6/3 euros)

During “Finnish Nature Day” (Suomen luonnon päivä) on saturday 29.8., 13-16 o’clock geological collections will be also open and entry is free.

Geological collections are located in Kumpula manor, Kumpula botanic garden, Helsinki. For more information about opening hours, location, and other practical things see home page of Luomus.

If you want to take a virtual tour to the collections, take a look at these texts: Kvartsin monet kasvot, Viisi (+1) mielenkiintoista näytettä, and Salmiakkihuumaa. Texts are in Finnish, but they contain several photographs.