Saaresta suoksi – retkeilemässä Lauhanvuoren monipuolisissa maisemissa

Lauhanvuori_EL
Lauhanvuoren maisemat vuorottelevat kangasmetsistä soihin.

Helteisen Etelä-Suomen läpi kiitävä juna halkoo lupiinien täyttämää maisemaa. Taivaanrannassa häälyvät pilvimuodostumat näyttävät toistaiseksi varsin viattomilta, mutta sääennuste on lupaillut viikonlopulle ukkosta. Saa nähdä onko edessä viikonlopun verran patikointia sateen ja salamoiden siivittämänä!

Olen matkalla tutustumaan Lauhanvuoren alueeseen Suomen Geologisen Seuran järjesteämällä ekskursiolla. Lauhanvuori tähtää yhdessä Hämeenkankaan alueen kanssa Geoparkiksi. Matkakohteilla pääsemme matkustamaan miljoonien vuosien takaisiin maisemiin. Lauhanvuoren monivaiheinen geologinen tarina ulottuu lähes 1900 miljoonaan vuoden taakse, Svekofennisen vuoriston aikoihin.

 

Jättiläisten jalanjäljillä

Lauhanvuoren huipulla sijaitsevasta näkötornista avautuvat maisemat koko kansallispuiston ja alueelle kaavaillun Geoparkin yli, kun näkymiä pääsee ihailemaan yli 240 metriä merenpinnan yläpuolelta.

Nykyään noin 100 metriä ympäröivien alueiden yläpuolella sijaitseva Lauhanvuoren laki oli jääkauden jälkeen saari muinaisen Ancylusjärven aalloissa. Jääkauden vaikutus on ollut alueella ympäristöä hellempää ja tästä syystä alueella on säilynyt paksuja maapeitteitä.

Lauhanvuoren näkötorni_EL
Lauhanvuoren näkötornin maisemia.

Lauhanvuoren näkötorni3_EL

Lauhavuoren alueella on muutama rengasreitti, mutta meidän, noin 8 kilometrin pituinen, patikointireittimme kulki Lauhanvuoren huipulta kangasmetsien, suomaisemien ja kivijatan kautta toor-muodostumille.

Lauhanvuoren näkötorni2_EL
Näkötornin juurella on oiva paikka pitää myös hengähdystauko.

 

Alueen geologinen tarina ulottuu Svekofennisen vuorijonon kohoamiseen Etelä- ja Keski-Suomen alueelle lähes 1900 miljoonaa vuotta sitten. Lauhanvuoren graniittinen pohja, Isojoen graniitti, paistui silloisen vuoriston juuristoissa.

Aika kului ja miljoonien vuosien aikana vuoristo rapautui hiekanjyvä kerrallaan matalammaksi. Hiekanjyvät kulkeutuivat tuulen ja veden mukana kerrostuen sedimenttialtaisiin.

Suomen kallioperässä metamorfoitumattomat sedimenttikivet ovat melko harvinaisia. Lauhanvuoren lisäksi näitä kallioperämme mittakaavassa nuorehkoja sedimenttikiviä löytyy esimerkiksi Satakunnan ja Muhoksen alueelta sekä Perämeren ja Selkämeren pohjasta. Säilyneet kerrostumat ovat jäänteitä alun perin laajoja alueita peittäneistä sedimenteistä.

Lauhanvuoren alueella hiekkakivi peittää noin 5 kilometriä leveän ja 15 km pitkän alueen. Hiekkakivi on kerrostunut alla olevan, voimakkaasti rapautuneen, graniitin päälle. Lauhanvuoren hiekkakiven kerrostumisen aikoihin maapallolla ei vielä ollut maakasvillisuutta, joka olisi suojannut kallioperää rapautumiselta tai rapautumistuotteiden kulkeutumiselta.

Lauhanvuori_kp_kartta
Lauhanvuoren alueen kallioperäkartta. Pohjoinen on kuvassa ylöspäin. Karttapohja Geologian tutkimuskeskuksen kallioperäkarttapalvelusta.

Retkipäivämme helteinen sää oli mitä sopivin alueen geologiseen historiaan tutustumiselle, sillä hiekkakiven aineksen kerrostuessa alue sijaitsi tropiikissa päiväntasaajan tuntumassa. Kivissä olevien rakenteiden perusteella ainakin osa sedimentttiaineksesta on kerrostunut veteen.

Hiekkakiveen pääsee tutustumaan kivijatalla, jossa hiekkakivilaatta on lohkoutunut kulmikkaiksi kappaleiksi. Kivijadan pinnassa voi havaita matalia harjanteita, jotka ovat jääkauden jälkeisen Ancylusjärven rantavalleja. Alue on vaikuttava ja yhden tarinan mukaan kivijatan on aikoinaan ajateltu olevan jäänne jättiläisten muurista. Alueella asuvat jättiläiset pelästyivät jokilaaksosta kuuluvaa kirkonkellojen soittoa, rikkoivat muurinsa ja pakenivat. Jättiläisiltä jäi kivien alle kulta-aarre, jota käärmeet nyt vartioivat.

Aarretta tai ei, melkoista ryskettä alueen geologinen historia on kyllä sisältänyt. Vuonna 2015 alueelta raportoitiin siirros, joka halkoo myös kivijataa. Noin metrin korkean siirroksen pituus on kuusi kilometriä. Siiirros on arvioiden mukaan syntynyt noin 9000 vuotta sitten. Se liittyy todennäköisesti jääkauden jälkeiseen maanpinnan nousuun, joka oli nykyiseen vauhtiin verrattuna kymmenkertaista.

Lauhanvuori6_EL
Kivijata ylitetään lumettomana aikana pitkospuita pitkin.
Lauhanvuori5_EL
Rajapinnalla.
Lauhanvuori8_merkinnät_EL.jpg
Kivijatan läpi kulkee noin 9000 vuotta sitten jääkauden jälkeen tapahtuneen maanjäristyksen tuloksena syntynyt siirros. Siirros kulkee viistosti pitkospuiden suuntaa myötäillen, mutta siirroksen varjo näkyy hyvin ilmakuvassa (tulosteen alkuperäinen ilmakuva: Fixumedia, merkinnät lisätty blogiartikkelia varten jälkeenpäin).
Lauhanvuori7_EL
Hiekkakivi on väriltään vaalean punertavaa tai kellertävää. Tummanharmaa sävy tulee kiven pinnalla kasvavista jäkälistä.

Lauhanvuoren hiekkakiven tarkkaa kerrostumisaikaa ei tiedetä. Hiekkakivilohkareista on löydetty annelidien, eli nivelmatojen, ryömimisjälkiä, joiden perusteella kerrostumat ovat enintään 700 miljoonaa vuotta vanhoja. Tätä nuorempi ikä on kuitenkin mahdollinen.

Annelidi_GTK
Annelidien ryömimisjälkiä Lauhanvuorelta löydetyssä hiekkakivessä. Kuva: Jari Väätäinen, Geologian tutkimuskeskus, 1993. Rajattu alkuperäisestä.

 

Soita ja graniittipaaseja

Lauhanvuori Hämeenkangas Geopark -projektin geologinen teema on “Vuoristosta suomaaksi” ja suot ovatkin Lauhanvuorella tyypillinen näky. Geopark -projektin alueelta löytyy useita erilaisia suotyyppejä ja alue on koho- eli keidassoiden tyyppialue.

Lauhanvuori3_EL

Retkellä näimme myös kausikosteikkoja, jotka ovat hiekkapohjaisia alueita, joilla esiintyy suolle tyypillisiä kasvilajeja. Turvetta ei kausikosteikoilla juurikaan synny. Kausikosteikkoja kutsutaan myös arokosteikoiksi ja laksoiksi.

Lauhanvuori2_EL
Kausikosteikko eli arokosteikko.

Reittimme kulki myös lähteen ohitse, jossa pohjaveden pulppuamista hiekkakerrosten alta olisi voinut jäädä tuijottelemaan pidemmäksikin aikaa. Lähteitä löytyy useammasta paikasta (esimerkiksi Kuninkaanlähde ja Hämeenkankaan yhdeksi näyttävimmäksi lähteeksi nimetty Uhrilähde).

 

Yksi Lauhanvuoren alueen geologisista nähtävyyksistä ovat pyöreämuotoiset graniitista koostuvat kivipaadet, eli toor-muodostumat, joita löytyy Lauhanvuoren alarinteiltä hiekkakiven vaihettuessa graniitiksi.

Suomen Kallioperä – 3000 vuosimiljoonaa -kirjan sanaston mukaan toori on “pieni jäännösvuori, eroosiopinnalla oleva ympäristöstä kohoava kallioalue tai vuori”. Jykevät graniittikappaleet eivät siis ole jäätikön kuljettamia siirtolohkareita, vaan rapautumista parhaiten kestänyt kallion osa.

Lauhanvuori9_EL
Toor-muodostumia.

Toorit muodostuvat kallion lohkeillessa suorakulmaisesti. Nykyään pyöräehköt graniittilohkareet ovat alun perin olleet teräväsärmäisiä. Osa tooreista ovat vielä alkuperäisillä paikoillaan ja alapuolestaan kiinni kalliossa. Alueen tunnetuimman toor-muodostuman Aumakiven kerrotaan keikahtaneen nykyiselle sijalleen pienen matkan päästä ylärinteestä.

Lauhanvuori10_EL
Aumakivi on alueen toor-muodostumista tunnetuin.

Toisena päivänä ehdimme tutustua vielä Katikankanjonin eroosiouomastoon, joka on syntynyt hiekkakankaaseen viimeisten 9000 vuoden aikana. Uoman vehreitä maisemia tuli nautittua pääosin rivakan kävelyn lomassa – kanjonissa viihtyi erinomaisesti geologien lisäksi nimittäin hyttyset.

Patikointi Lauhanvuoren maisemissa oli antoisa kokemus ja reitti Lauhanvuoren huipulta Aumakivelle tarjosi monipuolisia maisemia verrattain lyhyen matkan sisään – suosittelen tätä retkikohdetta lämpimästi! Alueella olisi riittänyt nähtävää pidemmäksikin aikaa.

Tämä kirjoitus pohjautuu pääosin retkellä saatuun informatioon ja tekstin yhteyteen sujautettuihin linkkeihin. Lauhanvuori-Hämeenkangas Geopark -projektin puolesta oppaanamme oli geologi Pasi Talvitie – kiitoksia opastuksesta! Kiitos myös geologi Reijo Pitkärannalle alueen geologiaa taustoittavasta luennosta, sekä Suomen Geologisen Seuran ekskursion järjestäjille.

Oletko käynyt Lauhanvuoren kansallispuistossa? Jäikö joku kohde erityisesti mieleesi?

 

Lisätietoa:

Majoitusta alueella tarjoaa esimerkiksi Lauhansarvi

Lauhanvuori-Hämeenkangas Geoparkin kotisivu

Lauhanvuori-Hämeenkangas Geopark -projektiin liittyviä videoita

Lauhanvuoren kansallispuisto (Metsähallitus)

Kohonen, J.& Rämö, O.T. 2005. Sedimentaryrocks, diabases, and late cratonic evolution. Kirjassa: Lehtinen, M., Nurmi, P.A., Rämö,O.T.(Toim.): Precambrian Geology of Finland – Key to the evolution of the Fennoscandian Shield. Elsevier B.V. Amsterdam, s. 563-604.

Lehtinen, M., Nurmi, P. ja Rämö, T. (toim.) 1998. Suomen kallioperä: 3000 vuosimiljoonaa. Helsinki, Suomen Geologinen Seura ry., 375 s.

Sedimenttikivien huumaa Point Reyesillä, Kaliforniassa // Sedimentary rock happiness at Point Reyes, California

(English summary at the end, see also the figure captions!)

Point Reyesin niemimaan kärki sijaitsee noin 90 kilometriä San Fransiscosta pohjoiseen. Alueelle kuljettaessa on mahdollista hypätä mannerlaatalla toiselle, sillä lähellä kulkee San Andreaksen siirrosvyöhyke. Point Reyesin alue kuuluu Tyynenmeren laattaan ja siirroslinjan itäpuoli on osa Pohjois-Amerikan laattaa. Laattojen siirrosraja näkyy kartalla painaumana esimerkiksi Tomales-lahden ja Bolinas-laguunin kohdalla.

Kartta_PR
Karttapohja: NASA

Point Reyesin kärki on erinomainen paikka tutustua geologiaan ja ihailla maisemia. Niemimaan kärjessä paljastuneena olevat kivet ovat pääosin sedimenttikiviä. Ne syntyivät, kun vanhemmat kivet rapautuivat irralliseksi sedimentiksi. Tämä sedimenttiaines uudelleen kerrostui ja lopulta kivettyi sedimenttikiveksi. Point Reyesin sedimenttikivikerroksista löytyy niin hiekkakiveä, konglomeraattia, kuin hyvin hienorakeisia savikivikerroksia. Konglomeraatti on sedimenttikivi, joka sisältää hienorakeisen väliaineksen, sekä isompia pyöristyneitä kivilajikappaleita. Nämä sedimenttikivet kerrostuivat alunperin merenpohjaan noin 50 miljoonaa vuotta sitten.

Hienoja geologisia yksityiskohtia, jotka kannattaa paikalta bongata ovat kallioseinämästä löytyvät painauma- ja liekkirakenteet, turbidiittivyöryille ominainen raekoon vaihtelu ja tafonirapautuminen.

Painauma- ja liekkirakenteet syntyvät sedimenttiin sen kerrostumisen jälkeen, mutta ennen sedimenttiaineksen kivettymistä. Alla olevassa kuvassa on näkyvissä tumma, hyvin hienorakeinen raita, sekä sen ylä- ja alapuolella vaaleanruskeat hiekkaiset raidat. Tumman kerroksen yläreuna on aaltoileva ja mittakaavan alla on näkyvissä vaalean hiekkakiven ja tumman savikerroksen aaltomainen rajapinta ja se kuinka tumma aines paikoitellen tunkeutuu yläpuoliseen kerrokseen kapeina ulokkeina. Rakenne on syntynyt sedimenttikerroksiin, jotka olivat alunperin vaakasuoria ja suorareunaisia. Tällainen rakenne voi syntyä esimerkiksi maanjäristyksen tai voimakkaiden aaltojen tärisyttäessä vedellä kyllästettyä sedimenttipatjaa. Sedimenttipatjaan kohdistunut tärinä saa raskaamman hiekkaisen aineksen uppoamaan alla olevaan hienojakoiseen saveen.

Liekkirakenteita. // Load cast and flame structures.
Painauma- ja liekkirakenteita. // Load cast and flame structures.

Turbidiittivyöryt ovat meressä tapahtuvia sedimenttiaineksen massavyöryjä. Massavyöryissä runsas määrä vaihtelevaa sedimenttiainesta vierii merenalaista rinnettä pitkin alaspäin. Kerrostuessaan sedimenttiaines lajittuu painon mukaan, jolloin isot ja raskaammat kappaleet kerrostuvat ensin ja hienojakoisempi aines laskeutuu tämän jälkeen. Näin syntyy turbidiittivyöryille ominainen raekoon hienoneminen, joka näkyy myös alla olevassa kuvassa. Kuvan alaosassa erottuu runsas määrä isoja, pyöreitä kivilajikappaleita, joiden määrä ja koko pienenee kuvan yläosaan mentäessä ja hienorakeisen aineksen osuus kasvaa.

Raekoonvaihtelua Point Reyesin konglomeraatissa. // Variation in the grains size of the Point Reyes conglomerate.

 

Tafonirapautuminen, eli hunajakennomainen rakenne, on helppo löytää Point Reyesin kivistä. Tafonirapautumisen lopputuloksena kiveen syntyy jännittävän näköisiä onkaloita. Yhdeksi syyksi erikoisen rapautumisen taustalle on esitetty kivelle pirskoutuneen suolaisen meriveden kuluttava vaikutus.

Tafoni- eli hunajakennorapautumista. // Honeycomb weathering.
Tafoni- eli hunajakennorapautumista. // Honeycomb weathering.

Kivien lisäksi kannattaa tutustua myös niemimaan kärjessä olevaan majakkaan. Askelmia riittää, mutta visiitti on askelmien arvoinen! Majakka täytti tämän vuoden joulukuussa 145 vuotta! Point Reyes on yksi sumuisimmista ja tuulisimmista Tyynenmeren alueista ja niemimaan edustalle on haaksirikkoutunut historian saatossa yli 70 laivaa.

Tie majakalle. // Way to the lighthouse.
Tie majakalle. // Way to the lighthouse.
Majakan sisällä. // Inside the ligthouse.
Majakan sisällä. // Inside the lighthouse.

Teksti perustuu pääosin luonnonpuistosta saatuun tietoon. Ajantasaiset tiedot esimerkiksi aukioloajoista ja puiston tiedotuksista kannattaa tarkistaa puiston kotisivuilta! Mikäli haluat matkustaa alueelle virtuaalisesti, suosittelen vierailemaan paikassa Google Maps:n Street View-palvelun kautta.

Jouluaattoon asti blogissa julkaistaan jokaisena päivänä geologiaan enemmän tai vähemmän liittyvä juttu tai kuva. Kaikki joulukalenteri-päivitykset löydät tämän linkin takaa.

Point Reyes peninsula is situated ca. 90 km from San Fransisco to the North. The western tip of the peninsula is a magnificent place to see some sedimentary rocks and enjoy the view! During the trip around the peninsula one can also hop from a lithospheric plate to another, because the western tip is part of the Pacific plate and the eastern part of the peninsula belongs to the North American plate. At the tip of the peninsula one can see a variety of sedimentary rocks. The sedimentary material of these rocks deposited ca. 50 millions of years ago into the bottom of the sea. Very nice geological details are load cast and flame structures, grain size variation of the conglomerate rocks, and honeycomb weathering.  In addition to the amazing rocks, visiting the lighthouse is worth of all the steps. Lighthouse turned 145 years this December! The detailed and up-to-date information for example about operating hours and park alerts can be checked from the home page of the National park! If you want to take a virtual trip to the place, Google Maps Street View offers quite nice glimpse even to the rocks!