Kivibongausta Uutelassa, Helsingissä

Uutelan Skatanniemi on hyvä paikka kiviretkelle. Skatanniemen kärjestä löytyy mielenkiintoisia kalliopaljastumia ja niemen itäpuolen rannalta löytyy useita erilaisia kivilajilohkareita.

kärki
Lähes 1,9 miljardin vuoden takaiseen tulivuoritoimintaan liittyy Skatanniemen tummanharmaa kivi.

Skatanniemen kärki koostuu pääosin tummasta kivestä, jota halkoo vaaleanpunaiset raidat. Tumma kivi on syntynyt alunperin noin 1,9 miljardia vuotta sitten saarikaarityypin tulivuoritoimintaan liittyen. Kallioperäkartan mukaan kivi on luokiteltu vulkaniitiksi, mutta itse kivessä ei kuitenkaan ole näkyvissä selkeästi vulkaniiteille ominaisia piirteitä. Tämä niemenkärkeä muodostava tumma kivi ei välttämättä ole päässyt purkautumaan aivan maanpinnalle asti, vaan kiteytynyt niin kutsuksi puolipinnalliseksi kiveksi maankuoren sisään. Joka tapauksessa ylläolevan tumman kiven syntytarina liittyy muinaiseen tulivuoritoimintaan.

Tulivuoritoimintaan liittyvän kiven synnyn jälkeen siihen on tunkeutunut graniittisia juonia, jotka ovat paikoitellen katkeilleet linssimäisiksi osueiksi kallioperän puristuksessa. Juonet liittyvät todennäköisesti Svekofenniseen poimuvuoriston syntyyn noin 1,9-1,8 miljardia vuotta sitten. Tällöin vulkaaniset saarikaaret törmäilivät toisiinsa ja vanhempaan mantereeseen, muodostaen hiljalleen nykyistä Himalajaa muistuttavan poimuvuoriston. Maankuoren paksuuntuessa poimuvuoriston juuriosia muodostavat kivet lämpenivät, uudelleen muokkaantuivat ja alkoivat osittain sulaa.

 

Kaksi graniittia, kaksi eri syntytarinaa

kiviserkut

Skatanniemen itäpuolen rannoilta voi löytää myös kiviserkukset vierekkäin, Ikäeroa näillä tyypeillä on noin 200 miljoonaa vuotta. Graniiteista nuorempi, vasemmalla oleva isompi rapakivigraniittilohkare on kiteytynyt muinaisen supertulivuoren uumenissa noin 1,6 miljardia vuotta sitten, paljastunut vuoren uumenista eroosion myötä ja kuljetettu nykyiselle paikalle jääkauden toimesta. Oikealla puolella oleva graniittinen kivi on syntynyt aiemmin mainitun Svekofennisen vuorijononmuodostuksen aikana.

Rapakivigraniitin wiborgiittimuoto on helposti tunnistettavissa ja erotettavissa muista graniiteista sille ominaisten maasälpäovoidien perusteella. Rapakivigraniitti on seikkaillut blogissa useasti: Sipoosta löytyy erikoisesti rapautunut rapakivilohkare, Roihuvuoresta iso siirtolohkare ja kannattaa myös lukea siitä millaista rapakivien tutkimus Brasilian sademetsissä on. Espoosta löytyy varsin valtava rapakivilohkare.

moroutuminen
Rapakivigraniitin rapautumispintaa.
ovoidit_uutela
Rapakivigraniitin wiborgiittimuodolle ominaisia pyöreitä maasälpäovoideja.

 

Muistoja muinaisista tulivuorista

Samaiselta rannalta graniittiserkkujen seurasta löytyy useita mustia lohkareita, joissa on havaittavissa yksittäisiä isompia kiteitä, jotka kimmeltävät auringossa. Tämä kivi on syntynyt kun magmasäiliön kivisulasta kiteytyneet raskaammat kiteet ovat laskeutuneet magmasäiliön pohjalle. Tällaisia kiviä kutsutaan kumulaateiksi. Kivi liittyy todennäköisesti samaan tulivuoritoimintaan kuin aiemmin mainittu Skatanniemen kärjen tumma kallioalue, sekä Vuosaaren vulkaaniset kerrostumat ja tyynylaavat.

kumulaatti
Kumulaatti.

Skatanniemestä löytyy myös tulivuoren purkauksen kerrostamaa materiaalia. Itäpuolen kalliopaljastumassa on selkeästi näkyvissä erilaisia kerroksia. Kallion keskivaiheilla kulkee kidetuffikerros, joka on syntynyt tulivuoren räjähdyspurkauksessa materiaalin kerrostuessa tulivuoren rinteelle. Kun kerrosta seuraa kalliopaljastuman halki huomaa sen taipuvan poimulle, joka viittaa taas tulivuoritoiminnan jälkeiseen vuorijonon rytinään.

kidetuffi-uutela-poimutus
Poimuttunutta tulivuorisyntyistä kiveä, eli vulkaniittia. Keltaisilla katkoviivoilla on rajattu kidetuffikerros. Vaaleat kohdat oikeassa yläkulmassa ovat samankaltaista graniittista sulaa kuin Skatanniemen kärjen kallioissa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Lähikuva kidetuffikerroksesta. Huomaa kerroksen poimuttuminen.

Oletko vieraillut Uutelan tai Vuosaaren geologisilla kohteilla? Löysitkö näitä kiviä?

Blogissa on jo aikaisemmin seikkailtu Vuosaaren tulivuorten jäljillä, lue kirjoitus täältä. Maisemakuvien perässä kannattaa suunnata Vaellusjutut-blogiin, jossa myös juttuja Vuosaareen liittyen. Blogin Metromatka menneisyyteen –sarja esittelee geologiaan liittyviä pääkaupunkiseudun retkikohteita metrolinjan varrelta ja hieman sen ulkopuolelta. Suosittelen myös käymään Geologia.fi -sivuilla, jossa on julkaistu videon Etelä-Suomen kallioperän kehityksestä (kesto noin puoli tuntia).

Muokattu 11.9.: tarkennettu Svekofennisen orogenian ikää.

Advertisements

Rautamalmia ja pronssikautisia hautoja – Hanikan luontopolku, Espoo

luontopolkukyltti

Hanikan luontopolku löytyy Soukasta, Espoosta. Noin viiden kilometrin pituisella polulla kuljetaan niin kallioisessa maastossa kuin merenrannassa. Luontopolku on maisemien ja polun varrella olevien kohteiden puolesta ilahduttavan vaihteleva!

muinaisranta

Mikäli polulle poikkeaa alkupisteeksi merkitystä kohdasta, on ensimmäisenä kohteena luvassa Litorinameren aikaista rantakivikkoa, joka muodostui paikalleen noin 3 500 vuotta sitten. Litorinameri-vaihe on viimeisin vaihe Itämeren kehityksessä ennen nykyistä vaihetta. Hanikan muinaisranta on siis tuhansia vuosia nuorempi kuin esimerkiksi Jakomäen huipulta löytyvä, yli 10 000 vuotta sitten muodostunut, Yoldiameri-vaiheen ranta.

Muinaisrannan jälkeen polku viettää alamäkeen kohti Mätäjärveä. Nimestään huolimatta järven paikalla on nykyään suo. Paikalla on kuitenkin mielenkiintoinen historia. Muinaisen järven pohjamudissa syntyi rautapitoista järvimalmia. Järven umpeen kasvaessa järvimalmi nousi suon pintaan ja sitä hyödynnettiin vielä 1800-luvulla rautaruukeissa.

siirtolohkare
Siirtolohkare. Geologi mittakaavana.

Polun muihin geologisiin kohteisiin kuuluu muun muassa valtava rapakivigraniittilohkare. Infotaulun perusteella tällä siirtolohkareella on painoa yli 200 000 kiloa ja se on yksi isoimmista siirtolohkareista Espoossa1. Lisää tarinointia jääkauden jättämistä jäljistä ja rapakivilohkareeseen liittyvästä supertulivuoresta löydät aikaisemmin kirjoitetusta julkaisusta.

plagioklaasikehä
Opastaulu kehottaa tunnustelemaan lohkareen pintaa – samaa suosittelen minäkin!
pronssi_hauta
Toinen pronssikautisista haudoista.

Pronssikautiset hautaröykkiöt löytyvät Sundsbergetin laelta. Silloisille saarille pinotut röykkiöt sijaitsevat nykyään noin 40 metriä merenpinnan yläpuolella. Nämä röykkiöt tehtiin opastaulun mukaan noin 3 000 vuotta sitten.

Polun monimuotoisuus oli niin maisemien kuin polun kohteiden puolesta iloinen yllätys. Pitkospuita riittää niistä pitäville ja ne kulkevat vaihtelevissa maisemissa – välillä polku sivuaa meren rannalle, kivuten hetken päästä taas korkealle kalliolle.

hanikka_ranta

lintutorni
Lintutornin näkymät.

Polun varrelta löytyy myös lintutorni. Lintubongauksien sijasta pääsimme tällä kertaa seuraamaan ukkosrintaman etenemistä taivaanrannassa.

luontopolkumerkki

Polku on pääasiassa hyvin merkitty keltaisilla merkeillä muun muassa kiviin, kallioihin ja puihin. Paikoin löytyy myös Luontopolku-kylttejä ja käpymerkkejä. Ennen rapakivilohkaretta polun poikkeaminen kerrostaloalueelle voi herättää hämmennystä mihin suuntaan pitäisi jatkaa. Kannattaa lähteä kävelemään tietä pitkin, joka johtaa pihan läpi. Siirtolohkare löytyy lähes tien vierestä ja siitä on helppo jatkaa polun kiertämistä.

polku

Polulle kannattaa suunnata tukevat kengät jalassa, sillä viiden kilometrin pituisella luontopolulla on paikoin myös kivikkoisia ja oksaisia osia, sekä jyrkempiä osuuksia. Reippaalla kävelyvauhdilla ja maisemanihailu pysähdyksillä polkun läpikävelemiseen meni lähes kaksi tuntia. Lisätietoa Hanikan luontopolusta löytyy Espoon kaupungin -sivuilta, josta voi ladata myös luontopolun esitteen. Hanikan luontopolku on merkitty myös Espoon karttapalveluun. Polun varrelta löytyy yhteensä 14 opastaulua. Blogiteksti perustuu suurelti niiden tarjoamaan informaatioon.

Kurkkaa esimerkiksi täältä muita blogin retkikohteita. Seuraa blogia myös Facebookissa!

1Petrel, L.: Espoon arvokkaat luontokohteet 2006 -selvitys. Espoon ympäristökeskus. Monistesarja 2/2006.

Kenttätöissä Brasiliassa

kartta_Etelä-Amerikka
Akun tutkimusmatka kohdistui Brasiliaan, Etelä-Amerikkaan. Satelliittikuva: NASA Earth Observatory

Brasilian viidakkoon tutkimusmatkalle suunnanneen geologi Aku Heinosen yllätti paikan päällä korkea ilmankosteus. ”Kaikki tavarat kastuivat, mutta eivät enää kuivuneet vasta kuin takaisin Suomessa”, Aku kertoo. Tällä hetkellä Aku työskentelee tutkijatohtorina Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen laitoksella. Alun perin kosmologiasta kiinnostunut Aku päätyi opiskelemaan geologiaa sen käytännöllisen luonteen vuoksi. Tohtoriksi Aku väitteli keväällä 2012 ja väitöskirjatutkimuksen merkittävä osa oli tutkimusmatka Brasilian läpitunkemattomaan viidakkoon tammikuussa 2008.

aluekarttaTarkempi kartta tutkimusalueen sijainnista. Ryhmän tutkimusalue sijoittui punaisen tähde kohdalle ja sen ympäristöön. Kuva © Aku Heinonen.

Vaikka Akun tutkimuksessa kallioperäkartoituksen perustyöt ja tutkittavat kivet olivat samankaltaisia maasta riippumatta, poikkesivat kenttätyöt Brasiliassa silti merkittävästi Suomen olosuhteista. Kuukauden kestäneen matkan aikana tutkimusryhmä majoittui sekä pienen kylän ainoassa motellissa, mutta myös taivasalla riippumatossa keskellä viidakkoa. Tutkimusmatkan alkuvaiheissa sekä suomalaisista ja brasilialaisista tutkijoista ja kenttämiehistä muodostunut ryhmä keskittyi kartoittamaan kohtalaisen helposti autolla ja jalkaisin saavutettavia kalliopaljastumia. Matkan loppupuolella tutkimukset veivät ryhmän myös syvemmälle viidakkoon. Viidakossa ei kuitenkaan ole jalkaisin helppoa, saatikka nopeaa kulkea, joten ryhmä liikkui veneillä jokea pitkin tehden havaintoja joen varrella olevista kallioista. Viidakossa kulkemisen kanssa piti olla tarkkana myös sen vuoksi, että osa tutkimusalueesta rajautui Yanomami-intiaanien reservaatin rajalle.

majoitus_AHeinonenViidakkomajoituksen tunnelmaa! Kuva © Aku Heinonen

 

Magmasäiliöiden uumenissa

Akun väitöskirjatutkimuksen aiheena oli 1640–1525 miljoonaa vuotta sitten syntyneiden rapakivigraniittien ja anortosiittien tarkemman kehityksen selvittäminen. Nämä kivilajit ovat muodostuneet muinaisten tulivuorten juuriosissa, jotka sittemmin ovat vuosimiljoonien saatossa rapautuneet esiin. Tutkimalla näitä kiviä saadaan tietoa esimerkiksi siitä, miten tulivuorten magmasäiliöt ovat kehittyneet.

Kaakkois-Suomessa sijaitseva niin kutsuttu Viipurin batoliitti on yksi Akun tutkimusalueista. Tämän muinaisen supertulivuoren magmasäiliöstä peräisin olevia jäätikön kuljettamia irtolohkareita löytyy myös varsinaisen rapakivialueen ulkopuolelta (lue aiheesta lisää: erikoisesti rapautunut siirtolohkare ja Roihuvuoren siirtolohkare). Brasiliassa tutkimusryhmä keskittyi samankaltaisten magmasäiliöiden jäänteiden yksityiskohtaiseen kallioperäkartoitukseen. Matkalla kerättiin näytteitä lisäksi kivien iänmääritystä varten. Näiden näytteiden avulla tutkittiin sitä, milloin syvällä tulivuoren alla sijainnut kivisula on jäähtynyt ja kiteytynyt lopullisesti kiinteäksi kiveksi.

Akun väitöskirjatutkimus Suomesta ja Brasiliasta antoi viitteitä siitä, että tutkitut kallioperäalueet ovat sijainneet lähekkäin noin 1500–1300 miljoonaa vuotta sitten. Tulokset tukevat aikaisempia paleomagneettisia havaintoja näiden alueiden naapuruudesta tuohon aikaan. Tarkkaa syytä alueiden rapakivimagmatismiin ei vielä tiedetä, mutta se on voinut liittyä supermantereen kehitysvaiheisiin.

AHeinonen kentälläAku tekemässä kenttätöitä rennolla otteella! Kuva © Leda Maria Fraga.

 

Piraijoilla ja eksoottisilla hedelmillä höystettyä löytöretken tuntua

Kenttätöitä tehdessä ei tullut kylmä, sillä lämpötila Brasiliassa vaihteli tutkimusmatkan aikana 30 ja 40 celsiusasteen välillä. Viidakossa herätyskelloina toimivat puiden latvuksissa aamukuoronsa aloittaneet mölyapinat ja leirin generaattorin käynnistyminen. Aamupala nautittiin leirin ulkokeittiössä ja seuraavan kerran leiri nähtiin illalla kenttätöistä palattaessa. Leiriin palattuaan tutkimusryhmä söi aina yhteisen illallisen ja suunnittelivat seuraavan kenttäpäivän työjärjestyksen. Ruoka viidakossa oli yksinkertaista kenttämuonaa, mutta tutkimusryhmä pääsi maistamaan myös joesta pyydettyjä kaloja kuten piraijoja. Viidakossa ryhmän mukana oli myös virallinen kunnanmyrkyttäjä, jonka tehtävänä oli huolehtia haitallisten hyönteisten karkottamisesta leirin jokailtaisella myrkyttämisellä.

hedelmät_AHeinonenGeologin kameraan tarttui Brasiliassa kuvia muustakin kuin kivistä. Vasemmalla kaakaopuun hedelmä, oikealla jakkihedelmä (engl. Jackfruit). Brasiliassa nähdyistä kasveista cashew-”pähkinöitä” (eli siemeniä) tuottava munuaispuu oli Akun mielestä kasvikunnan edustajista mielenkiintoisin. Kuva © Aku Heinonen.

Amazon oli kokonaisuutena mieleenpainuva kokemus ja Aku olisi valmis lähtemään takaisin kenttätöihin viidakon uumeniin koska tahansa. Siitäkin huolimatta, että vaelluskengät ovat viidakossa tukalan kuumat ja tuttavuutta pääsee tekemään monen erilaisen purevan hyönteisen kanssa! Jos resurssit olisivat rajoittamattomat, Aku haluaisi tulevaisuudessa suunnata tutkimusmatkalle Marsiin. Maapallolla mielenkiintoisemmaksi kohteeksi hän mainitsee Etelämantereen!

Toimistolla ollessaan Aku kaipaa tutkimusmatkaltaan eniten uuden kokemista ja löytöretken tuntua. Matkalla lähes jokainen hetki tarjosi uusia ja ihmeellisiä asioita geologin tielle, eikä suuremman koti-ikävän potemiselle jäänyt aikaa. Myös tieteessä Akua inspiroi uusien asioiden oivaltaminen ja uuden tiedon tuottaminen maailmasta.  Tutkijan työssä menestymisessä on auttanut mielenkiinto lukemiseen ja kirjoittamiseen. Vastapainoa ajattelulle ja tieteellisten ongelmien ratkomiselle tarjoavat voimannosto ja korttipelit, joihin Aku omien sanojensa mukaan suhtautuu ajoittain jopa intohimoisemmin kuin tutkimuksen tekemiseen. Geologin mielestä mistä tahansa voi innostua palavasti (jopa graniiteista), etenkin jos ei pidä varaansa!

Jouluaattoon asti blogissa julkaistaan jokaisena päivänä geologiaan enemmän tai vähemmän liittyvä juttu tai kuva. Kaikki joulukalenteri-päivitykset löydät tämän linkin takaa.

Erikoisesti rapautunut siirtolohkare, Sipoonkorpi

rapakiviSipoonkorven kansallispuistosta löytyy erikoisesti rapautunut siirtolohkare, joka muistuttaa ulkomuodoltaan hieman kahdeksikkoa. Lohkare on koostumukseltaan rapakivigraniittia, noin 1,6 miljardia vuotta sitten puhisseen tulivuoren magmasäiliötä (rapakivigraniittia ja sen syntyä on aikaisemmin sivuttu tarkemmin täällä). Lohkare on päätynyt Sipoonkorpeen jääkauden kuljettamana.

Rapakiven murenevaa pintaa
Rapakiven murenevaa pintaa

Sipoonkorven rapakivilohkareesta ja sen ympäristöstä saa hyvän käsityksen siitä, mistä tämä kivilaji on saanut alkujaan nimensä. Rapakivigraniitti rapautuu rakenteensa vuoksi helposti karkearakaiseksi soraksi, eli moroksi. Moroa löytyy runsaasti myös tämän lohkareen ympäriltä, kuin sen ympäristöstä jossa alkuperäisistä siirtolohkareista on jäljellä enää morokasat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Morokasa rapakivilohkareen vieressä.

Rapakivilohkare on reilun puolen kilometrin kävelymatkan päässä Bisan ulkoilumajalta. Metsässä kulkee useampia pieniä polkuja ristiin rastiin ja löytäminen vaatii hieman suunnistustaitoa. Mukaan kannattaa varata kartta (katso alla oleva linkki)! Koska tämä rapakivilohkare on pinnaltaan aika hauras, kannattaa välttää turhaa kiipeilyä ja rapautumisen edistämistä jotta erikoinen muoto pysyy ihailtavana mahdollisimman pitkään.

Tarkemmat kartat ja lisää tietoa Sipoonkorven alueen geologisista kohteista:

Salla, A. 2013. Sipoonkorven kansallispuiston geologiset luontokohteet. Metsähallitus. Pdf julkaisuun löytyy täältä. Erikoisesti rapautunut rapakivilohkare esiintyy julkaisussa koodilla SK-22-31.

Roihuvuoressa hiidenkirnujen ja muinaisen supertulivuoren jäljillä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Roihuvuoresta löytyy useampikin jääkauden jälkeen jättämä asia jotka kannattaa käydä bongaamassa. Roihuvuoren palvelukeskuksen takaa löytyy kaksi pientä hiidenkirnua. Hiidenkirnut ovat kallioon syntyneitä pyöreitä kuoppia ja niiden läpimitta ja syvyys vaihtelevat yleensä noin 10 cm ja 15 m välillä. Hiidenkirnujen keskikoko, niin syvyyden kuin halkaisijan puolesta, on noin 0,5–1 m.

Hiidenkirnut syntyvät, kun vesi pyörittää kivilohkareita kallion päällä. Ajan kuluessa lohkareet kuluttavat alla olevaa kalliota kuopalle. Usein hiidenkirnujen pohjalta on löytynyt niiden synnyntakana olevat sorvinkivetkin. Hiidenkirnuja on Suomessa runsaasti, jopa yli 5000 kappaletta1. Suurin osa hiidenkirnuista on syntynyt viimeisimmän jääkauden jälkeen jäätikön sulaessa noin 10 000 vuotta sitten. Rannikkoalueilta voi löytyä jääkautta nuorempia rantakirnuja, jotka ovat syntyneet aaltojen ja tyrskyjen kivenlohkareita pyörittävien voimien avulla. Roihuvuoren hiidenkirnut eivät mahtaile koollaan sillä ne ovat halkaisijaltaan alle puoli metriä, mutta niitä löytyy paikalta vieretysten kaksi melko pyöreää tapausta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKivenheiton päässä hiidenkirnuista löytyy iso irtolohkare aivan hiekkatien vierestä. Irtolohkareeksi kutsutaan kiveä, jonka jäätikkö on kuljettanut mukanaan pois syntypaikaltaan. Mutta mistä tietää että juuri tämä lohkare on jäätikön kuljettama, eikä vain esimerkiksi alapuolella olevasta kalliosta rapautunut iso palanen? Kyseinen lohkare on kivilajiltaan rapakivigraniittia. Rapakivigraniittia esiintyy Suomen kallioperässä vain muutamissa paikoissa ja Helsingin alueen kallioperästä se puuttuu. Tämän lohkareen on siis täytynyt kulkeutua jostakin muualta! Suomen rapakivigraniitit ovat syntyneet noin 1,65–1,54 miljardia vuotta sitten2.

Rapakivelle tyypillisiä maasälpäovoideja.
Rapakivigraniitin viborgiittimuodon tyypillisiä pyöreitä maasälpäovoideja. Muista, tämä ei ole vain kivi vaan kappale noin 1,6 miljardi vuotta sitten pöhissyttä muinaista supertulivuoren magmasäiliötä!

Rapakivigraniitti on maankuoren sisällä kiteytynyt kivi. Sen yhdelle muodolle, viborgiitille, on hyvin tyypillistä pyöreiden, kehärakenteisten maasälpäovoidejen esiintyminen kivessä. Tämä rapakivigraniitin muoto muodostaa ison alueen Kaakkois-Suomessa ja sitä kutsutaan Viipurin batoliitiksi. Se edustaa tulivuoren jäähtynyttä ja kivettynyttä magmasäiliötä. Siihen liittyviä, maan pinnalle purkautuneita, tulivuoriperäisiä kiviä on myös löydetty paikoittain.

Viipurin rapakivigraniittialuetta kutsutaan usein “supertulivuoren” magmasäiliöksi, sillä se on kooltaan jopa suurempi verrattaessa Yellowstoneen alueen tulivuoreen joka yleensä mielletään supertulivuoreksi.

Kauniin ulkoasunsa ja kestävyytensä ansiosta rapakivigraniitit ovat suosittua rakennuskivimateriaalia ja etenkin viborgiitti-muoto on helppo tunnistaa myös kaupungilla portaista, hautakivistä ja rakennusten seinistä. Esimerkiksi Oulunkylän juna-aseman portaat on tehty viborgiitista ja olen päässyt myös syömään Japanissa sushia kivestä valmistettujen pöytien äärellä! Löydätkö rakennuskivenä käytettyä viborgiittiä työmatkasi varrelta tai kotisi läheltä?

Tiesitkö? Rapakivigraniitti on kuvattu ensimmäisen kerran suomalaisen geologin J.J. Sederholmin toimesta. Rapakivi on termi, joka on kaikilla kielillä sama. Esimerkiksi englanniksi rapakivigraniitti on rapakivi granite ja ranskaksi le granite rapakivi.

Miten löytää hiidenkirnut? Hiidenkirnut sijaitsevat Roihuvuoren palvelukeskuksen takana. Hiekkatie joka kulkee hiidenkirnujen rinteen alapuolella on nimeltään Hiidenkirnujenrinne. Parhaiten itse löysin kirnut kääntymällä Tulisuontieltä hiekkatielle ennen Marjaniemen puutarhaa. Hiekkatietä jatkettaessa tulee vastaan valopylväs jossa on raidallinen neulegraffiti (paikalla käyty 14.3.2015). Kun tältä paikalta katsoo tien toiselle puolen ylärinteeseen, pitäisi näkyä hiidenkirnuille johtava pieni polku ja myös hiidenkirnuja ympäröivät suojakaiteet.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Neulegraffiti johdattaa kirnuille!

Miten löytää siirtolohkare? Siirtolohkare löytyy hiekkatien vierestä. Mikäli lähestyt kirnuja Tulisuontieltä päin tulee siirtolohkare vastaan ennen kirnuja. Kivi on suurimmaksi osaksi jäkälöitynyt, mutta ovoideja näkyy hyvin niin kivenlohkareen alapuolelta, että sivulta joka on hiekkatieltä katsottuna oikealla puolella (punaiset nuolet). Sekä Siilitien, että Itäkeskuksen metroasemalta on paikalle matkaa alle 2 km (kartta alla).

irtolohkare roihuvuori

Metromatka menneisyyteen –sarja esittelee geologiaan liittyviä retkikohteita metrolinjan varrelta (ja hieman sen ulkopuolelta). Kohteet täydentyvät kevään ja kesän edetessä!

Oliko ongelmia löytää perille? Laita viestiä elina.lehtonen (at) helsinki.fi, niin yritän parhaani selkeyttää ohjeita.

Lisätietoa ja viitteet:

Luonnontieteellinen keskusmuseo: Jääkauden jälkeen. Mitä muita merkkejä jääkausi on jättänyt jälkeensä? Tai tiesitkö mitkä kasvit levisivät ensimmäisenä mannerjään alta paljastuneelle maalle?
Geologian tutkimuskeskus: Hiidenkirnut ja siirtolohkareet.
Yle: Totta vai tarua jääkaudesta? Testaa tietosi pienessä visassa.
1Koivisto, M. 2004. Jääkaudet. WSOY.
2Rämö, T., Haapala, I. ja Laitakari, I. Rapakivigraniitit – peruskallio repeää ja sen juuret sulavat. Kirjassa: Suomen kallioperä: 3000 vuosimiljoonaa. Helsinki, Suomen Geologinen Seura ry.