Kaikkien aikojen luetuimmat jutut

kakku_PixabayLaura21de.jpg

Viisi vuotta sitten Vihreäkiven arvoitus -blogissa julkaistiin ensimmäinen blogiteksti. Jouluvalot syttyivät mikroskooppiin -artikkelissa säihkyivät kirkkaan väriset oliviinikiteet.

Tässä blogin kaikkien aikojen viisi luetuinta artikkelia. Neljän aiheena on ollut pääkaupunkiseudun retkikohteet ja yksi antaa eväät kokeelliseen keittiögeologiaan. Liekö suosituimpien juttujen menestyksen salaisuutena toiminnallisuus?

geoidi 5

5. Kasvata oma kideontelo!

Jos olet aina halunnut kokeilla suolakiteiden kasvattamista, lue tämä juttu! Alun perin teksti julkaistiin pääsiäisen aikaan, mutta suolakiteiden kasvattaminen on oivallista puuhaa vaikkapa joululomalle. Kasvata lumihankien kanssa kilpaa säihkyviä kiteitä! Tieteen termipankista voit lukea siitä, mikä on kiteen määritelmä.

roihuvuorikirnut.jpg

4. Roihuvuoressa hiidenkirnujen ja muinaisen supertulivuoren jäljillä!

Hiidenkirnujen luokse johdattava neulegraffitia ei taida enää olla olemassa, mutta Roihuvuoren kohteet ovat lähigeologiaa parhaimmillaan! Hiidenkirnut ja rapakivinen siirtolohkare ovat toisistaan melko helppokulkuisen kävelymatkan päässä.

JK_ran4

3. Pirunpelto Jakomäessä – muinaista aaltojen kohinaa

Jakomäen huipulla sijaitseva pirunpelto, eli noin 10 000 vuotta sitten syntynyt muinaisranta, on upea!

painolastikivimustikkamaa.jpg

2. Mustikkamaalta löytyy palasia vieraista maista

Mustikkamaan rannoilta, Korkeasaaren kupeesta, löytyy muistoja 1600- ja 1700-luvuilta, jolloin Suomeen purjehtivat laivat vaihtoivat painolastimaan tervaan ja puuhun.

Uutela3

1. Tulivuoriseikkailulla Vuosaaressa

Ensimmäinen Vuosaaren geologisia kohteita käsittelevä julkaisu on blogin kaikkien aikojen luetuin juttu! Toivottavasti tämä artikkeli on antanut lukijoilleen uudenlaista vinkkiä kivien ja kallioiden tutkimiseen Vuosaaressa ja myös muualla.

 

Oletko lukenut nämä artikkelit, mitä pidit? Mikä on suosikkijuttusi näistä tai muista blogissa julkaistuista?

 

Otsikkokuva: Pixabay/Laura21de

 

 

Saaresta suoksi – retkeilemässä Lauhanvuoren monipuolisissa maisemissa

Lauhanvuori_EL
Lauhanvuoren maisemat vuorottelevat kangasmetsistä soihin.

Helteisen Etelä-Suomen läpi kiitävä juna halkoo lupiinien täyttämää maisemaa. Taivaanrannassa häälyvät pilvimuodostumat näyttävät toistaiseksi varsin viattomilta, mutta sääennuste on lupaillut viikonlopulle ukkosta. Saa nähdä onko edessä viikonlopun verran patikointia sateen ja salamoiden siivittämänä!

Olen matkalla tutustumaan Lauhanvuoren alueeseen Suomen Geologisen Seuran järjesteämällä ekskursiolla. Lauhanvuori tähtää yhdessä Hämeenkankaan alueen kanssa Geoparkiksi. Matkakohteilla pääsemme matkustamaan miljoonien vuosien takaisiin maisemiin. Lauhanvuoren monivaiheinen geologinen tarina ulottuu lähes 1900 miljoonaan vuoden taakse, Svekofennisen vuoriston aikoihin.

 

Jättiläisten jalanjäljillä

Lauhanvuoren huipulla sijaitsevasta näkötornista avautuvat maisemat koko kansallispuiston ja alueelle kaavaillun Geoparkin yli, kun näkymiä pääsee ihailemaan yli 240 metriä merenpinnan yläpuolelta.

Nykyään noin 100 metriä ympäröivien alueiden yläpuolella sijaitseva Lauhanvuoren laki oli jääkauden jälkeen saari muinaisen Ancylusjärven aalloissa. Jääkauden vaikutus on ollut alueella ympäristöä hellempää ja tästä syystä alueella on säilynyt paksuja maapeitteitä.

Lauhanvuoren näkötorni_EL
Lauhanvuoren näkötornin maisemia.

Lauhanvuoren näkötorni3_EL

Lauhavuoren alueella on muutama rengasreitti, mutta meidän, noin 8 kilometrin pituinen, patikointireittimme kulki Lauhanvuoren huipulta kangasmetsien, suomaisemien ja kivijatan kautta toor-muodostumille.

Lauhanvuoren näkötorni2_EL
Näkötornin juurella on oiva paikka pitää myös hengähdystauko.

 

Alueen geologinen tarina ulottuu Svekofennisen vuorijonon kohoamiseen Etelä- ja Keski-Suomen alueelle lähes 1900 miljoonaa vuotta sitten. Lauhanvuoren graniittinen pohja, Isojoen graniitti, paistui silloisen vuoriston juuristoissa.

Aika kului ja miljoonien vuosien aikana vuoristo rapautui hiekanjyvä kerrallaan matalammaksi. Hiekanjyvät kulkeutuivat tuulen ja veden mukana kerrostuen sedimenttialtaisiin.

Suomen kallioperässä metamorfoitumattomat sedimenttikivet ovat melko harvinaisia. Lauhanvuoren lisäksi näitä kallioperämme mittakaavassa nuorehkoja sedimenttikiviä löytyy esimerkiksi Satakunnan ja Muhoksen alueelta sekä Perämeren ja Selkämeren pohjasta. Säilyneet kerrostumat ovat jäänteitä alun perin laajoja alueita peittäneistä sedimenteistä.

Lauhanvuoren alueella hiekkakivi peittää noin 5 kilometriä leveän ja 15 km pitkän alueen. Hiekkakivi on kerrostunut alla olevan, voimakkaasti rapautuneen, graniitin päälle. Lauhanvuoren hiekkakiven kerrostumisen aikoihin maapallolla ei vielä ollut maakasvillisuutta, joka olisi suojannut kallioperää rapautumiselta tai rapautumistuotteiden kulkeutumiselta.

Lauhanvuori_kp_kartta
Lauhanvuoren alueen kallioperäkartta. Pohjoinen on kuvassa ylöspäin. Karttapohja Geologian tutkimuskeskuksen kallioperäkarttapalvelusta.

Retkipäivämme helteinen sää oli mitä sopivin alueen geologiseen historiaan tutustumiselle, sillä hiekkakiven aineksen kerrostuessa alue sijaitsi tropiikissa päiväntasaajan tuntumassa. Kivissä olevien rakenteiden perusteella ainakin osa sedimentttiaineksesta on kerrostunut veteen.

Hiekkakiveen pääsee tutustumaan kivijatalla, jossa hiekkakivilaatta on lohkoutunut kulmikkaiksi kappaleiksi. Kivijadan pinnassa voi havaita matalia harjanteita, jotka ovat jääkauden jälkeisen Ancylusjärven rantavalleja. Alue on vaikuttava ja yhden tarinan mukaan kivijatan on aikoinaan ajateltu olevan jäänne jättiläisten muurista. Alueella asuvat jättiläiset pelästyivät jokilaaksosta kuuluvaa kirkonkellojen soittoa, rikkoivat muurinsa ja pakenivat. Jättiläisiltä jäi kivien alle kulta-aarre, jota käärmeet nyt vartioivat.

Aarretta tai ei, melkoista ryskettä alueen geologinen historia on kyllä sisältänyt. Vuonna 2015 alueelta raportoitiin siirros, joka halkoo myös kivijataa. Noin metrin korkean siirroksen pituus on kuusi kilometriä. Siiirros on arvioiden mukaan syntynyt noin 9000 vuotta sitten. Se liittyy todennäköisesti jääkauden jälkeiseen maanpinnan nousuun, joka oli nykyiseen vauhtiin verrattuna kymmenkertaista.

Lauhanvuori6_EL
Kivijata ylitetään lumettomana aikana pitkospuita pitkin.
Lauhanvuori5_EL
Rajapinnalla.
Lauhanvuori8_merkinnät_EL.jpg
Kivijatan läpi kulkee noin 9000 vuotta sitten jääkauden jälkeen tapahtuneen maanjäristyksen tuloksena syntynyt siirros. Siirros kulkee viistosti pitkospuiden suuntaa myötäillen, mutta siirroksen varjo näkyy hyvin ilmakuvassa (tulosteen alkuperäinen ilmakuva: Fixumedia, merkinnät lisätty blogiartikkelia varten jälkeenpäin).
Lauhanvuori7_EL
Hiekkakivi on väriltään vaalean punertavaa tai kellertävää. Tummanharmaa sävy tulee kiven pinnalla kasvavista jäkälistä.

Lauhanvuoren hiekkakiven tarkkaa kerrostumisaikaa ei tiedetä. Hiekkakivilohkareista on löydetty annelidien, eli nivelmatojen, ryömimisjälkiä, joiden perusteella kerrostumat ovat enintään 700 miljoonaa vuotta vanhoja. Tätä nuorempi ikä on kuitenkin mahdollinen.

Annelidi_GTK
Annelidien ryömimisjälkiä Lauhanvuorelta löydetyssä hiekkakivessä. Kuva: Jari Väätäinen, Geologian tutkimuskeskus, 1993. Rajattu alkuperäisestä.

 

Soita ja graniittipaaseja

Lauhanvuori Hämeenkangas Geopark -projektin geologinen teema on “Vuoristosta suomaaksi” ja suot ovatkin Lauhanvuorella tyypillinen näky. Geopark -projektin alueelta löytyy useita erilaisia suotyyppejä ja alue on koho- eli keidassoiden tyyppialue.

Lauhanvuori3_EL

Retkellä näimme myös kausikosteikkoja, jotka ovat hiekkapohjaisia alueita, joilla esiintyy suolle tyypillisiä kasvilajeja. Turvetta ei kausikosteikoilla juurikaan synny. Kausikosteikkoja kutsutaan myös arokosteikoiksi ja laksoiksi.

Lauhanvuori2_EL
Kausikosteikko eli arokosteikko.

Reittimme kulki myös lähteen ohitse, jossa pohjaveden pulppuamista hiekkakerrosten alta olisi voinut jäädä tuijottelemaan pidemmäksikin aikaa. Lähteitä löytyy useammasta paikasta (esimerkiksi Kuninkaanlähde ja Hämeenkankaan yhdeksi näyttävimmäksi lähteeksi nimetty Uhrilähde).

 

Yksi Lauhanvuoren alueen geologisista nähtävyyksistä ovat pyöreämuotoiset graniitista koostuvat kivipaadet, eli toor-muodostumat, joita löytyy Lauhanvuoren alarinteiltä hiekkakiven vaihettuessa graniitiksi.

Suomen Kallioperä – 3000 vuosimiljoonaa -kirjan sanaston mukaan toori on “pieni jäännösvuori, eroosiopinnalla oleva ympäristöstä kohoava kallioalue tai vuori”. Jykevät graniittikappaleet eivät siis ole jäätikön kuljettamia siirtolohkareita, vaan rapautumista parhaiten kestänyt kallion osa.

Lauhanvuori9_EL
Toor-muodostumia.

Toorit muodostuvat kallion lohkeillessa suorakulmaisesti. Nykyään pyöräehköt graniittilohkareet ovat alun perin olleet teräväsärmäisiä. Osa tooreista ovat vielä alkuperäisillä paikoillaan ja alapuolestaan kiinni kalliossa. Alueen tunnetuimman toor-muodostuman Aumakiven kerrotaan keikahtaneen nykyiselle sijalleen pienen matkan päästä ylärinteestä.

Lauhanvuori10_EL
Aumakivi on alueen toor-muodostumista tunnetuin.

Toisena päivänä ehdimme tutustua vielä Katikankanjonin eroosiouomastoon, joka on syntynyt hiekkakankaaseen viimeisten 9000 vuoden aikana. Uoman vehreitä maisemia tuli nautittua pääosin rivakan kävelyn lomassa – kanjonissa viihtyi erinomaisesti geologien lisäksi nimittäin hyttyset.

Patikointi Lauhanvuoren maisemissa oli antoisa kokemus ja reitti Lauhanvuoren huipulta Aumakivelle tarjosi monipuolisia maisemia verrattain lyhyen matkan sisään – suosittelen tätä retkikohdetta lämpimästi! Alueella olisi riittänyt nähtävää pidemmäksikin aikaa.

Tämä kirjoitus pohjautuu pääosin retkellä saatuun informatioon ja tekstin yhteyteen sujautettuihin linkkeihin. Lauhanvuori-Hämeenkangas Geopark -projektin puolesta oppaanamme oli geologi Pasi Talvitie – kiitoksia opastuksesta! Kiitos myös geologi Reijo Pitkärannalle alueen geologiaa taustoittavasta luennosta, sekä Suomen Geologisen Seuran ekskursion järjestäjille.

Oletko käynyt Lauhanvuoren kansallispuistossa? Jäikö joku kohde erityisesti mieleesi?

 

Lisätietoa:

Majoitusta alueella tarjoaa esimerkiksi Lauhansarvi

Lauhanvuori-Hämeenkangas Geoparkin kotisivu

Lauhanvuori-Hämeenkangas Geopark -projektiin liittyviä videoita

Lauhanvuoren kansallispuisto (Metsähallitus)

Kohonen, J.& Rämö, O.T. 2005. Sedimentaryrocks, diabases, and late cratonic evolution. Kirjassa: Lehtinen, M., Nurmi, P.A., Rämö,O.T.(Toim.): Precambrian Geology of Finland – Key to the evolution of the Fennoscandian Shield. Elsevier B.V. Amsterdam, s. 563-604.

Lehtinen, M., Nurmi, P. ja Rämö, T. (toim.) 1998. Suomen kallioperä: 3000 vuosimiljoonaa. Helsinki, Suomen Geologinen Seura ry., 375 s.

Metromatka menneisyyteen: Tiistilän kallioalue ja muinaisranta

Tiistilä_3_EL

Auringossa paahtunut jäkälä narskuu kengän alla. Siniseltä taivaalta loimuava aurinko ja kallioista hehkuva lämpö saa ilman tuntumaan lähes tukalan kuumalta. Vajaa parituhatta miljoonaa vuotta sitten tällä paikalla oli kuitenkin vielä kuumemmat tunnelmat.

Tiistilä_1_EL

Tiistilän kallioalue on melko laaja, metsäinen saareke Matinkylässä. Lohkopiirteiset kalliot ovat pääosin graniittia, joka on paistunut maankuoren sisällä Svekofennisen vuorijononmuodostuksen aikana noin 1800 miljoonaa vuotta sitten. Yli 600 asteinen sulapuuro on hiljalleen kiteytynyt kauniiksi mineraalien kudokseksi.

Tiistilä_2_EL
Kalliota kannattaa tuijotella myös hieman lähempää. Punertavat ja harmahtavat mineraalit ovat maasälpiä, kirkkaan vaaleat kvartsia ja tummat kiillettä.

Kallioita muodostavien mineraalien lähemmän tutkimisen jälkeen retkeni jatkui kallioalueen luoteisosaan, josta löytyy toinen, peruskalliota paljon nuorempi, geologinen kohde. Geologian tutkimuskeskuksen julkaisemassa retkioppaassa Tiistilän pirupeltoa kehutaan kuuluvan Espoon hienoimpien joukkoon. Kuumana kesäpäivänä muinaisrannan äärellä on helppo kuvitella virkistävän meriveden huuhtomaan pyöristyneitä lohkareita.

Tiistilä_9_EL

Tiistilän muinaisranta on syntynyt nykyistä Itämeri-vaihetta edeltäneen Litorinameren aikana, noin 6000–9000 vuotta sitten. Itämeren varhaisimmat kehitysvaiheet ulottuvat lähes 13 000 vuoden taakse. Silloin viimeisimmän jääkauden aikana maankamaraamme peittämään syntynyt, paikoin lähes kolme kilometriä paksu, jäätikkö alkoi sulaa. Jäätikön reunan edustalla liplattaneen vesistön vaiheet polveilivat kahden makean jääjärven ja kahden suolaisen merivaiheen kautta nykyisenkaltaiseksi Itämereksi noin 2000­­–3000 vuotta sitten. Itämeren kehitykseen on vaikuttanut jäätikön sulamisen lisäksi maankohoaminen ja valtameren pinnan nousu. Litorinameri on saanut nimensä suolaisessa vedessä viihtyvän Littorina littorea –nimisen kotilon mukaan. (Jantunen, T., 2004)

Tiistilä_10_EL

Tiistilä_6_EL

Blogissa on aikaisemmin esitelty vanhempi, Yoldiameren aikana syntynyt, Jakomäen muinaisrantakivikko. Näiden kahden hienon muinaisrannan parissa on mahdollista matkustaa ajassa siis aivan jäätikön sulamisen alusta loppuun. Molemmat ovat tutustumisen arvoisia alueita. Jos kaipaat lisätietoa Etelä- ja Keski-Suomen kallioperän historiasta, kannattaa lukea esimerkiksi kirjoitus Svekofennisen vuoriston kehityksestä.

Tiistilä_5_EL
Oikeassa paikassa ollaan! Geologiset retkeilykohteet Etelä-Espoossa – omatoimisia retkeilykohteita -vihkon olen aikanaan saanut Geologian tutkimuskeskuksen Espoon toimipisteestä. Opas on avoimesti saatavilla verkkojulkaisuna.

Miten löytää muinaisranta ja kallioalue? Tiistilän kallioalue ja muinaisranta sijaitsee Matinkylässä, Espoossa. Matinkylän metroasemalta muinaisrannalle on noin kilometrin kävelymatka. Tiistilän pirunpelto löytyy myös Reittioppaasta, jossa sen voi määrittää matkan päätepisteeksi!

Tiistilä_Reittiopas
Kuvakaappaus Reittiopas.fi -sivustolta. Reittioppaassa on mahdollista asettaa Tiistilän pirunpelto matkan päätepisteeksi. Matinkylän metroasemalta muinaisrannalle on noin yhden kilometrin kävelymatka. Pirunpelto sijaitsee Tiistilän kallioalueen luoteisosassa.

Metromatka menneisyyteen –sarja esittelee geologiaan liittyviä retkikohteita metrolinjan varrelta (ja hieman sen ulkopuolelta). Kohteet vaihtelevat tulivuoren purkauksissa syntyneisistä kerrostumista jääkauden jättämiin jälkiin.

Viite:
Jantunen, T. 2004. Muinais-Itämeri. Kirjassa: Koivisto, M (toim.): Jääkaudet, s. 63-68. WSOY.

Rautamalmia ja pronssikautisia hautoja – Hanikan luontopolku, Espoo

luontopolkukyltti

Hanikan luontopolku löytyy Soukasta, Espoosta. Noin viiden kilometrin pituisella polulla kuljetaan niin kallioisessa maastossa kuin merenrannassa. Luontopolku on maisemien ja polun varrella olevien kohteiden puolesta ilahduttavan vaihteleva!

muinaisranta

Mikäli polulle poikkeaa alkupisteeksi merkitystä kohdasta, on ensimmäisenä kohteena luvassa Litorinameren aikaista rantakivikkoa, joka muodostui paikalleen noin 3 500 vuotta sitten. Litorinameri-vaihe on viimeisin vaihe Itämeren kehityksessä ennen nykyistä vaihetta. Hanikan muinaisranta on siis tuhansia vuosia nuorempi kuin esimerkiksi Jakomäen huipulta löytyvä, yli 10 000 vuotta sitten muodostunut, Yoldiameri-vaiheen ranta.

Muinaisrannan jälkeen polku viettää alamäkeen kohti Mätäjärveä. Nimestään huolimatta järven paikalla on nykyään suo. Paikalla on kuitenkin mielenkiintoinen historia. Muinaisen järven pohjamudissa syntyi rautapitoista järvimalmia. Järven umpeen kasvaessa järvimalmi nousi suon pintaan ja sitä hyödynnettiin vielä 1800-luvulla rautaruukeissa.

siirtolohkare
Siirtolohkare. Geologi mittakaavana.

Polun muihin geologisiin kohteisiin kuuluu muun muassa valtava rapakivigraniittilohkare. Infotaulun perusteella tällä siirtolohkareella on painoa yli 200 000 kiloa ja se on yksi isoimmista siirtolohkareista Espoossa1. Lisää tarinointia jääkauden jättämistä jäljistä ja rapakivilohkareeseen liittyvästä supertulivuoresta löydät aikaisemmin kirjoitetusta julkaisusta.

plagioklaasikehä
Opastaulu kehottaa tunnustelemaan lohkareen pintaa – samaa suosittelen minäkin!
pronssi_hauta
Toinen pronssikautisista haudoista.

Pronssikautiset hautaröykkiöt löytyvät Sundsbergetin laelta. Silloisille saarille pinotut röykkiöt sijaitsevat nykyään noin 40 metriä merenpinnan yläpuolella. Nämä röykkiöt tehtiin opastaulun mukaan noin 3 000 vuotta sitten.

Polun monimuotoisuus oli niin maisemien kuin polun kohteiden puolesta iloinen yllätys. Pitkospuita riittää niistä pitäville ja ne kulkevat vaihtelevissa maisemissa – välillä polku sivuaa meren rannalle, kivuten hetken päästä taas korkealle kalliolle.

hanikka_ranta

lintutorni
Lintutornin näkymät.

Polun varrelta löytyy myös lintutorni. Lintubongauksien sijasta pääsimme tällä kertaa seuraamaan ukkosrintaman etenemistä taivaanrannassa.

luontopolkumerkki

Polku on pääasiassa hyvin merkitty keltaisilla merkeillä muun muassa kiviin, kallioihin ja puihin. Paikoin löytyy myös Luontopolku-kylttejä ja käpymerkkejä. Ennen rapakivilohkaretta polun poikkeaminen kerrostaloalueelle voi herättää hämmennystä mihin suuntaan pitäisi jatkaa. Kannattaa lähteä kävelemään tietä pitkin, joka johtaa pihan läpi. Siirtolohkare löytyy lähes tien vierestä ja siitä on helppo jatkaa polun kiertämistä.

polku

Polulle kannattaa suunnata tukevat kengät jalassa, sillä viiden kilometrin pituisella luontopolulla on paikoin myös kivikkoisia ja oksaisia osia, sekä jyrkempiä osuuksia. Reippaalla kävelyvauhdilla ja maisemanihailu pysähdyksillä polkun läpikävelemiseen meni lähes kaksi tuntia. Lisätietoa Hanikan luontopolusta löytyy Espoon kaupungin -sivuilta, josta voi ladata myös luontopolun esitteen. Hanikan luontopolku on merkitty myös Espoon karttapalveluun. Polun varrelta löytyy yhteensä 14 opastaulua. Blogiteksti perustuu suurelti niiden tarjoamaan informaatioon.

Kurkkaa esimerkiksi täältä muita blogin retkikohteita. Seuraa blogia myös Facebookissa!

1Petrel, L.: Espoon arvokkaat luontokohteet 2006 -selvitys. Espoon ympäristökeskus. Monistesarja 2/2006.

Keidassuo Helsingin reunalla

slm1

Tupasvilla, suopursu ja lakka reunustavat pitkospuita. Mättäitä värittävät pyöreälehtikihokin tahmaiset lehdet ja kukkiva karpalo. Näkymän perusteella olisi vaikea arvata missä ollaan. Jakomäessä sijaitseva Slåttmossen on Helsingissä ainutlaatuinen keidassuo. Suojeltu suoalue ja pitkospuut sijaitsevat Helsingin puolella, mutta suo jatkuu myös Vantaan alueelle.

slm2

Suomen suot alkoivat kehittyä heti jääkauden lopulla mannerjään sulaessa. Suomen vanhimmat suot ovat yli 10 000 vuotta vanhoja ja soiden keskimääräinen ikä on 4880 vuotta. Tarkkaa ikää en Slåttmossenille löytänyt, mutta se on lähes lopullisen kehitysasteen saavuttanut suo. Suon vetisempiä alueita kutsutaan kuljuiksi ja kuivempia kohoumia kermeiksi.

slm5
Retken eläinbongauksena sisilisko. Wikipedian mukaan suolla on vieraillut jopa hirviä.

Ainoa moitittava asia on liikenteen melu joka kantautuu suolle asti. Onneksi kihokeiden ja karpalonkukkien bongailu on omiaan viemään ajatukset pois melusta ja kaupungista.

slm4
Pyöreälehtikihokin ruusukkeita löytyy suolta todella paljon.

slm3

Slåttmossenin saavuttaa parhaiten Somerikkotieltä käsin jonne pääsee monilla busseilla. Suoalue on monin tavoin arvokas, joten pysyttelethän suolla vieraillessasi pitkospuilla. Alueelta ei löydy opastetauluja, mutta Helsingin kaupungin suunnitelman mukaan Slåttmossenin aluetta on tarkoitus kehittää esimerkiksi tämän suhteen. Kannattaa vierailla myös lähellä sijaitsevalla muinaisrannalla.

This slideshow requires JavaScript.

Metromatka menneisyyteen –sarja esittelee geologiaan liittyviä retkikohteita pääkaupunkiseudulta. Jos pidit tästä, lue myös jääkauden jättämistä jäljistä Roihuvuoressa.

Lisätietoa:

Slåttmossenin suojelualueen kartta (Helsingin kaupunki).

Geologian tutkimuskeskuksen julkaisema raportti Suomen soiden kehityksestä ja ikätuloksista.

Geologia.fi -sivuston artikkeli soiden muodostumisesta.