
Kuvittele aaltopäiden edestakainen liike ja meren kohina. Se, kuinka vesi keinuttaa kvartsijyväsiä ja huljuttelee ne mutkitteleviksi aallonmerkeiksi matalaan rantaveteen. Sisämaahan avautuu puuton, aukea ja hiekkainen maisema.
Olet saapunut Kolille noin 2300 miljoonaa vuotta sitten. Järnefeltin vuonna 1927 maalaaman teoksen huiput olivat silloin vasta vanhemman mantereen rapautumisesta syntynyttä irtonaista hiekkaa.
Elämä uiskenteli mikrobeina meressä ja vuorovesialtaissa, mantereet olivat autioita. (Meitä virtuaalituristeja lukuun ottamatta.)
Länteen katsottaessa aukesi meri. Olimme lähempänä päiväntasaajaa kuin nykyään.

Kolin hiekat kerrostuivat mantereen päälle ja matalaan mereen. Veteen kerrostumisesta kertovat paikoin kivissä säilyneet aallonmerkit ja ristikerrosrakenteet. Kvartsijyväset kiinnittyivät toisiinsa ja hiekkakerrostumat kivettyivät hiekkakiviksi.
Tuhansien miljoonien vuosien takaiset aallot väreilevät kivissä edelleen.
Valtameri aukesi alueelle Kolin hiekkojen kerrostumisen jälkeen. Siitä kallioperässämme on muistona esimerkiksi Kolista nykyään kahden sadan kilometrin päässä oleva Jormuan ofioliitti.

Rauhallinen rantaelämä jäi (geologisesti) kuitenkin melko lyhyeksi, sillä hieman yli 1900 miljoonaa vuotta sitten taivaanrantaan ilmestyi tummia hahmoja.
Vanhaa mannerta ja sen hiekkakerrostumia lähestyivät tulivuorisaaret. Ne kolaroivat toisiinsa ja vanhempaan mantereeseen.
Alueelle kohosi vuoristo.
Rytäkässä osa kivistä työntyi syvemmälle maankuoreen. Vuoriston juuriosissa hiekkakivestä paistui korkeammassa lämpötilassa ja paineessa kvartsiittia. Se on kivilajina kova ja kulutusta kestävä.
Hiekkakivet uudelleen kiteytyivät lähes kymmenen kilometrin syvyydellä. Siitä kertoo vaaleissa kallioissa siellä täällä sinertävinä kohtina näkyvä kyaniittimineraali.
Vuoriston rapautuessa kvartsiitit kohosivat juuriosista hiljalleen ylemmäs. Jääkausi antoi vielä viimeisen hionnan yli 10 000 vuotta sitten.
Kumpuileva vaaramaisema oli valmis ottamaan vieraita vastaan.

Kolin itäpuolella lainehtiva Pielinen on syntynyt jääkauden aikaan jäätikön kuluttaessa kallioperän heikoimpia kohtia. Järvestä pilkistävät harjusaaret ovat syntyneet jääkauden loppuvaiheessa sulamisvesien kuljettamasta sedimenttiaineksesta.

Vieraita Kolilla on riittänyt 1800-luvun lopulta alkaen nykypäiviin asti.
1800- ja 1900-lukujen taitteessa Kolin huipulle kiipesivät useat taiteilijat Järnefeltin lisäksi. Samaan aikaan alueelle suuntasivat eri alojen tutkijat. Ensimmäiset geologit Benjamin Frosterus ja Wanold Wrydon Wilkman viettivät aikaa Kolilla vuosina 1895–1901.
Kolin perintö -kirjassa kerrotaan pioneerigeologien tehneen erinomaista työtä geologisten yksiköiden kuvaamisessa ja tulevien tutkimusten pohjustamisessa. Järnefelt vieraili Kolilla ensimmäisen kerran kesällä 1892 ja sen jälkeen useampina vuosina.
Mahtoikohan taiteilija koskaan tavata hevosilla liikkunutta geologiparivaljakkoa?

Geologian tutkimuskeskuksen vanhojen kuvien arkistosta löytyy mainio valokuva, jonka Frosterus on ottanut Pielisjärvellä vuonna 1915. Kuvassa ei taida olla geologien hevosajoneuvo, sillä Kolin tutkimukset saatiin raportointia myöten valmiiksi kaksi vuotta aikaisemmin vuonna 1913.
Muinaisten mannerten hitsautuminen miljoonien vuosien halaukseen loi paitsi ikkunan kallioperämme geologiseen menneisyyteen, mutta myös useita taiteilijoitamme innoittaneen kansallismaiseman.
Toivottavasti tämä teksti antoi Järnefeltin Koli-maalausten ihailuun uutta näkökulmaa! Luen mielelläni kommentin siitä, mitä ajatuksia teksti tai Kolilta-teos sinussa herättää.
Kotimaan kasvot -näyttely on esillä Hämeenlinnan taidemuseossa 16.2.2020 asti. Esillä on Järnefeltin maalauksen lisäksi muita upeita maisemia erämaista kulttuurinäkymiin. Kotimaan kasvot -näyttelyssä oleva teos (otsikkokuva) on upea, eikä valokuva voi välittää värimaailman herkkyyttä yhtä vahvasti kuin sen näkeminen omin silmin. Suosittelen siis näyttelyvisiittiä lämpimästi!
Kiitos Hämeenlinnan taidemuseolle mahdollisuudesta käyttää valokuvaa Eero Järnefeltin Kolilta-maalauksesta.
Mikäli pidit tästä tekstistä, suosittelen lukemaan myös aiemmin julkaistun tekstin ‘Kupka geologin silmin‘.
Lisätietoa:
Geologian tutkimuskeskuksen kuvien käyttöehdot (pdf).
Juntunen, S., Keinonen, T., & Geologian tutkimuskeskus. Kolin synty -korttisarja.
Kohonen, J. ja Rainio, H. 1992. Kolin synty – kansallismaiseman geologinen historia. Geologian tutkimuskeskus.
Kullberg, S. & Lovén, L. (toim.). Kolinuuron kierros. Reittiopas. Metsähallitus. (pdf).
Lovén, L. & Rainio, H. (toim.) 2000. Kolin perintö. Kaskisavusta kansallismaisemaan. Metsäntutkimuslaitos ja Geologian tutkimuskeskus. (pdf).