Järnefeltin ‘Kolilta’ geologin silmin

Eero-Jarnefelt-Kolilta-1927-Fortumin-taidesaatio
Eero Järnefelt, Kolilta, 1927, guassi, Fortumin taidesäätiö. Kuva: Fortumin taidesäätiö, Rauno Träskelin.

Kuvittele aaltopäiden edestakainen liike ja meren kohina. Se, kuinka vesi keinuttaa kvartsijyväsiä ja huljuttelee ne mutkitteleviksi aallonmerkeiksi matalaan rantaveteen. Sisämaahan avautuu puuton, aukea ja hiekkainen maisema.

Olet saapunut Kolille noin 2300 miljoonaa vuotta sitten. Järnefeltin vuonna 1927 maalaaman teoksen huiput olivat silloin vasta vanhemman mantereen rapautumisesta syntynyttä irtonaista hiekkaa.

Elämä uiskenteli mikrobeina meressä ja vuorovesialtaissa, mantereet olivat autioita.  (Meitä virtuaalituristeja lukuun ottamatta.)

Länteen katsottaessa aukesi meri. Olimme lähempänä päiväntasaajaa kuin nykyään.

aallonmerkit_GTK.jpg
Yli 2000 miljoonaa vuotta vanhoja aallonmerkkejä kvartsiitissa. Kuva: Ilkka Laitakari, Geologian tutkimuskeskus, 1961. Kuva rajattu alkuperäisestä.

Kolin hiekat kerrostuivat mantereen päälle ja matalaan mereen. Veteen kerrostumisesta kertovat paikoin kivissä säilyneet aallonmerkit ja ristikerrosrakenteet. Kvartsijyväset kiinnittyivät toisiinsa ja hiekkakerrostumat kivettyivät hiekkakiviksi.

Tuhansien miljoonien vuosien takaiset aallot väreilevät kivissä edelleen.

Valtameri aukesi alueelle Kolin hiekkojen kerrostumisen jälkeen. Siitä kallioperässämme on muistona esimerkiksi Kolista nykyään kahden sadan kilometrin päässä oleva Jormuan ofioliitti.

Koli_kyaniitti_ELehtonen
Siellä täällä Kolin kvartsiitissa näkyvä sinertävä kyaniitti kertoo kiven metamorfoituneen kilometrien syvyydessä.

Rauhallinen rantaelämä jäi (geologisesti) kuitenkin melko lyhyeksi, sillä hieman yli 1900 miljoonaa vuotta sitten taivaanrantaan ilmestyi tummia hahmoja.

Vanhaa mannerta ja sen hiekkakerrostumia lähestyivät tulivuorisaaret. Ne kolaroivat toisiinsa ja vanhempaan mantereeseen.

Alueelle kohosi vuoristo.

Rytäkässä osa kivistä työntyi syvemmälle maankuoreen. Vuoriston juuriosissa hiekkakivestä paistui korkeammassa lämpötilassa ja paineessa kvartsiittia. Se on kivilajina kova ja kulutusta kestävä.

Hiekkakivet uudelleen kiteytyivät lähes kymmenen kilometrin syvyydellä. Siitä kertoo vaaleissa kallioissa siellä täällä sinertävinä kohtina näkyvä kyaniittimineraali.

Vuoriston rapautuessa kvartsiitit kohosivat juuriosista hiljalleen ylemmäs. Jääkausi antoi vielä viimeisen hionnan yli 10 000 vuotta sitten.

Kumpuileva vaaramaisema oli valmis ottamaan vieraita vastaan.

harjusaaret_GTK.jpg
Harjuselänteen muodostama saarten ketju Pielisellä lähellä Kolia on muodostunut viimeisen jääkauden loppuvaiheessa. Kuva: Jari Väätäinen, Geologian tutkimuskeskus, 2004. Kuva rajattu alkuperäisestä.

Kolin itäpuolella lainehtiva Pielinen on syntynyt jääkauden aikaan jäätikön kuluttaessa kallioperän heikoimpia kohtia. Järvestä pilkistävät harjusaaret ovat syntyneet jääkauden loppuvaiheessa sulamisvesien kuljettamasta sedimenttiaineksesta.

Wilkman_GTK
Näkymä Kolin laelta kaakkoon. Kuvan on ottanut Kolin alueella ensimmäisiä geologisia tutkimuksia Benjamin Forsteruksen kanssa tehnyt Wanold Wrydon Wilkman. Kuva: W. W. Wilkman, 1898. GTK, Vanhatkuvat nro 297.

Vieraita Kolilla on riittänyt 1800-luvun lopulta alkaen nykypäiviin asti.

1800- ja 1900-lukujen taitteessa Kolin huipulle kiipesivät useat taiteilijat Järnefeltin lisäksi. Samaan aikaan alueelle suuntasivat eri alojen tutkijat. Ensimmäiset geologit Benjamin Frosterus ja Wanold Wrydon Wilkman viettivät aikaa Kolilla vuosina 1895–1901.

Kolin perintö -kirjassa kerrotaan pioneerigeologien tehneen erinomaista työtä geologisten yksiköiden kuvaamisessa ja tulevien tutkimusten pohjustamisessa. Järnefelt vieraili Kolilla ensimmäisen kerran kesällä 1892 ja sen jälkeen useampina vuosina.

Mahtoikohan taiteilija koskaan tavata hevosilla liikkunutta geologiparivaljakkoa?

hevosajoneuvo_Frosterus_GTK
Hevosajoneuvoa kuljetetaan Pielisjärvellä soutuveneellä. Kuva: Benjamin Frosterus, 1915. GTK, Vanhatkuvat nro 4009. Kuva rajattu alkuperäisestä.

Geologian tutkimuskeskuksen vanhojen kuvien arkistosta löytyy mainio valokuva, jonka Frosterus on ottanut Pielisjärvellä vuonna 1915. Kuvassa ei taida olla geologien hevosajoneuvo, sillä Kolin tutkimukset saatiin raportointia myöten valmiiksi kaksi vuotta aikaisemmin vuonna 1913.

Muinaisten mannerten hitsautuminen miljoonien vuosien halaukseen loi paitsi ikkunan kallioperämme geologiseen menneisyyteen, mutta myös useita taiteilijoitamme innoittaneen kansallismaiseman.

Toivottavasti tämä teksti antoi Järnefeltin Koli-maalausten ihailuun uutta näkökulmaa! Luen mielelläni kommentin siitä, mitä ajatuksia teksti tai Kolilta-teos sinussa herättää.

 

Kotimaan kasvot -näyttely on esillä Hämeenlinnan taidemuseossa 16.2.2020 asti. Esillä on Järnefeltin maalauksen lisäksi muita upeita maisemia erämaista kulttuurinäkymiin. Kotimaan kasvot -näyttelyssä oleva teos (otsikkokuva) on upea, eikä valokuva voi välittää värimaailman herkkyyttä yhtä vahvasti kuin sen näkeminen omin silmin. Suosittelen siis näyttelyvisiittiä lämpimästi!

Kiitos Hämeenlinnan taidemuseolle mahdollisuudesta käyttää valokuvaa Eero Järnefeltin Kolilta-maalauksesta.  

Mikäli pidit tästä tekstistä, suosittelen lukemaan myös aiemmin julkaistun tekstin ‘Kupka geologin silmin‘.

 

Lisätietoa:

Geologian tutkimuskeskuksen kuvien käyttöehdot (pdf).

Juntunen, S., Keinonen, T., & Geologian tutkimuskeskus. Kolin synty -korttisarja.

Kohonen, J.  ja Rainio, H. 1992. Kolin synty – kansallismaiseman geologinen historia. Geologian tutkimuskeskus.

Kullberg, S. & Lovén, L. (toim.). Kolinuuron kierros. Reittiopas. Metsähallitus. (pdf).

Lovén, L. & Rainio, H. (toim.) 2000. Kolin perintö. Kaskisavusta kansallismaisemaan. Metsäntutkimuslaitos ja Geologian tutkimuskeskus. (pdf).

Tiedehaiku: siirtolohkare // Sciku: glacial erratic

Kummakivi

Siirtolohkare

Mietitkö koskaan
jään sylistä pudonnut,
missä on koti?

Siirtolohkareet ovat kivenkappaleita, jotka ovat irronneet kallioperästä ja siirtyneet nykyiselle paikalleen jäätikön tai jäävuoren kuljettamana. Siirtolohkareet voivat erota kivilajiltaan alla olevasta kallioperästä (tästä esimerkkinä esimerkiksi pääkaupunkiseudulta löytyvät rapakivigraniittilohkareet).

Englanninkielinen termi siirtolohkareelle on glacial erratic.  Nimitys tulee latinan kielen sanasta errare, joka tarkoittaa vaeltamista.

Jos haluat tutustua siirtolohkareisiin luonnossa nappaa kohdevinkki esimerkiksi näistä artikkeleista: Erikoisesti rapautunut siirtolohkare, Kivibongausta Uutelassa, Rautamalmia ja pronssikautisia hautoja ja Roihuvuoressa hiidenkirnujen ja muinaisen supertulivuoren jäljillä.

*Aivan kaikkia perinteisen haikun tunnusmerkkejä runo ei täytä, mutta haikun henki kiteytyy tässä tapauksessa 5-, 7- ja 5-tavuisiin säkeisiin. Haikusta runomuotona voit lukea lisää Tieteen termipankista.

Lue kaikki blogissa julkaistut tiedehaikut.

Kuvassa oleva Kummakivi-niminen siirtolohkare sijaitsee Ruoholahdella (blogin kirjoittaja mittakaavana, kuva: Jussi Heinonen). Kummakivi on yksi Saimaa geopark -projektin kohteista.

 

–In English:

Glacial erratic

You ever wonder
fallen from the icy arms,
where is home?

Glacial erratics are pieces of rocks, which have been moved from the original bedrock by glacial ice and then moved to the current place either by glacier or icebergs. Rock type of glacial erratic can be different to the current bedrock below it (good example of this are rapakivigranite boulders that can be found from the capital area in Finland). The name comes from latin word errare, to wander.

*This poem is a translation from haiku written originally in Finnish. I tried to capture the “spirit” of haiku as best as I could, even though this doesn’t fill all the traditional qualities of haiku.

Read all  science haikus published in the blog. 

The picture shows Kummakivi glacial erratic from Ruokolahti, Finland (writer of the blog as a scale, photo: Jussi Heinonen). Kummakivi (“strange rock”) is one attraction of Saimaa geopark project.

Tiedehaiku: jää // Sciku: ice

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jää

Vedestä kide.
Epäilijät kysyvät:
mineraaliko?

 

Kyllä, jää on mineraali. Ja taivaalta putoavat lumihiutaleet. Jää taisteli voittoon syyskuussa Twitterissä käynnissä olleessa Mineral cup -kilpailussa, jossa äänestettiin vuoden parasta mineraalia kolmatta kertaa. Jos kaipaat runoa pidemmän taustoituksen lumihiutaleiden geologiaan, lue aikaisempi julkaisu siitä, miten lumihiutaleet muodostuvat.

*Aivan kaikkia perinteisen haikun tunnusmerkkejä runo ei täytä, mutta haikun henki kiteytyy tässä tapauksessa 5-, 7- ja 5-tavuisiin säkeisiin. Haikusta runomuotona voit lukea lisää Tieteen termipankista.

Lue kaikki blogissa julkaistut tiedehaikut.

–In English:

Ice

Crystal from water.
Suspicious ones ask:
this, a mineral?

 

Yes, ice indeed is a mineral! In September, ice was selected as the best mineral of the year in Mineral Cup competition. If you want to know more about science of ice, start for example from this article in the EGU blog.
*This poem is a translation from haiku written originally in Finnish. I tried to capture the “spirit” of haiku as best as I could, eventhough this doesn’t fill all the traditional qualities of haiku.

Read all  science haikus published in the blog. 

Otsikkokuva/Cover picture: Pixabay

Maailman paras rapakivipiirakka (gluteeniton) // The World’s Best Rapakivi Pie (gluten free)

rapakivi2_Elina Lehtonen

(For English scroll down)

Tämä juhlava rapakivipiirakka sopii erinomaisesti loppukesän päiviin ja tummeneviin syysiltoihin. Viime hetken leipojan resepti tämä ei ole, sillä piirakkapohjaa paistetaan hartaasti miljoonien vuosien ajan. Odotus kannattaa – ulkonäöltään tämä piirakka on upea ja myös sen (geokemiallinen) koostumus hivelee hyvällä tavalla hampaita.

Rapakivigraniittisen piirakan valmistus alkaa sulattamalla maapallon kuorta. Valmistuksen keskeinen askel on venyttää kuorta niin, että kivimassoihin kohdistuva paine laskee. Rapakivigraniitteja valmistettaessa muodostuu koostumukseltaan kahdenlaisia kivisulia: happamia ja emäksisiä. Piirakkaa varten tarvitset vain piidioksidirikkaat ja happamat kivisulat, emäksisten voit antaa jäähtyä itsekseen ja varastoida myöhempiä käyttötarkoituksia varten. Joskus koostumukseltaan erilaiset kivisulat eivät täysin erotu toisistaan. Tällaiset seoskivilajit voit käyttää erinomaisesti geologisen tiikerikakun leivontaan.

Kivisulien erottamisen jälkeen graniittiset sulat saavat jäähtyä hiljalleen maankuoren sisuksissa, muutamien kilometrien syvyydessä.

rapakivi3_Elina Lehtonen

Päällysteiden avulla tämä rapakivinen herkku muotoutuu moneen tilaisuuteen. Tähän piirakkaan olen valinnut yhdistämättömän makukombon: fluoripitoista hammastahnaa ja apatiittia. Kokeilkaapa!

Rapakivigraniitit sisältävät luonnostaan muihin graniittikeitoksiin verrattuna enemmän fluoria ja tämä vie piirakan ihan uusiin ulottuvuuksiin.

rapakivi4_Elina Lehtonen

Ihmisen hampaiden pintaosien kiille koostuu pääosin hydroksyyliapatiitista, joka vastaa koostumukseltaan geologisissa prosesseissa syntyvää samannimistä mineraalia. Jos ihminen saa liukoista fluoria esimerkiksi fluoritableteista, syntyy hampaiden pinnalle fluoriapatiittia, joka kestää paremmin hampaisiin kohdistuvaa happojen kulutusta kuin hydroksyyliapatiitti. Jalkojesi alla oleva kallioperä voi vaikuttaa myös hampaittesi kuntoon: alueilla, joilla kallioperä koostuu rapakivigraniiteista, vahvistaa kallioperän kivistä pohjaveteen liukeneva fluori luontaisesti hampaita1.

Liika on liikaa myös fluorin tapauksessa, eikä tätäkään piirakkaa kannata nauttia joka päivä.

Tämän julkaisun kivinäytteet sain lainaksi Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen osaston opetuskokoelmista – kiitos! Kiitos myös FT Aku Heinoselle palautteesta tekstiin. Projekti ei olisi myöskään onnistunut ilman läheisiltä lainaan saatuja hampaita ja muuta rekvisiitta!

Kupillinen geologiaa -artikkelisarja ammentaa inspiraationsa ruokabloggaamisesta, taiteesta ja tieteestä. Sarja sisältää lyhyitä geologiaan liittyvä nostoja aiheista, jotka ovat jollakin tavalla läsnä arjessa ja juhlassa. Jutut ovat sopivan pituisia makupaloja – nautittavaksi vaikkapa kahvin tai teen kylkiäisenä!

————————————————————————————————————————————-

— In English:

This festive rapakivi pie is gluten free and great for late summer days and darkening autumn nights. Baking this cake takes millions of years, so it’s not for the hasty baker. The wait is worth it, however, because the pie looks great and its (geochemical) composition also makes your teeth happy!

Baking of a rapakivi pie starts with an extensional setting in the Earth’s crust. It’s very important to lower the pressure of the bedrock. Making of the rapakivi granite batter creates two kinds of melts. For this pie, you need only the acidic, silica rich, granitic portion, the mafic parts you can store for later use. Sometimes these melts with different compositions do not separate properly, but these rocks can be used for example to bake a geological marble cake.

After separating the different kinds of melts, let the granitic batter cool slowly in quite shallow depths of the crust.

Depending on the garnish, this cake can be modified for many occasions. I have used tooth paste containing fluorine, and apatite. A perfect combo, or what do you think?

A hint of fluorine takes this granite pie to a whole new level. Rapakivi granites contain more fluorine compared to other granitic rocks.

Tooth enamel is mainly composed of hydroxylapatite, which is a substance similar to a mineral with the same name formed in geological processes. If teeth are exposed to fluorine another mineral, fluorapatite is re-mineralized on the surface of the tooth. It is more resistant to the acid attack compared to the original hydroxylapatite.  Bedrock below your feet might also affect to your teeth: fluorine dissolving into the ground water from rapakivi granites will strenghen your teeth naturally1.

But too much is too much also with fluorine. So, do not eat this pie every day!

Rock samples for this post were loaned from the teaching collection of the geosciences and geography subdivision, University of Helsinki – thank you! I also want to thank Dr. Aku Heinonen for the feedback to this text. Teeth and other prop for this project I loaned from my relatives – thank you!

A cup of geology” blog post series draws inspiration from food blogging, art, and science. Series contains short geology related articles, which are best enjoyed with a cup of coffee or tea!

Viite/Reference:

1Rämö, O.T., Haapala, I. & Laitakari, I. 1998. Rapakivigraniitit. Kirjassa Lehtinen, M., Nurmi, P. & Tapani Rämö (toim.): Suomen kallioperä: 3000 vuosimiljoonaa. Helsinki, Suomen Geologinen Seura ry., s.257-283. (In Finnish)

Kupka geologin silmin

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kuva rajattu teoksesta Kupka: Kosminen kevät II (1911-1920)

Avaruuden mystiikkaa ja abstraktiota – tällä hetkellä Ateneumin taidemuseossa Helsingissä esillä oleva tsekkiläisen taiteilijan František Kupkan (1871–1957) näyttely on kaikinpuolin tutustumisen arvoinen. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Kupkan teoksia on laajasti esillä Helsingissä. Osasta näyttelyn “modernien värien runoudeksi” kuvatuista teoksista saattaa (ainakin geologin silmin) löytää yhtymäpintoja myös geologiaan. Eikä se ole aivan sattumaa! Taiteilija itse oli erittäin kiinnostunut myös tieteestä ja opiskeli laaja-alaisesti luonnontieteitä1. Hän kannusti myös oppilaitaan laaja-alaiseen ajatteluun. Näyttelyjulkaisun1 mukaan: “Kupka halusi välittää tietoa kiinnostuksesta tieteisiin. Hänen näkemyksensä mukaan moderni taiteilija ei voinut edistyä osoittamatta, että hän oli valmis ‘esimerkiksi opiskelemaan polyteknisessä oppilaitoksessa ja lääketieteellisessä tiedekunnassa – siinä on peruskoulutus, jota voi suositella kaikille nykytaiteilijoille.‘” Tässä teksissä on muutama poiminta näyttelystä geologin silmin.

Vismutin väripintoja?

Kupkan teos Väripintoja (Talven muistoja) koostuu värikkäistä, kolmiulotteisen kokonaisuuden muodostavista, toistensa kanssa limittyvistä pylväistä ja kuutiomaisista pinnoista. Teos on maalattu aikana, jolloin Kupka aloitti uran opettajana Pariisissa. Ensimmäisen luennon nimi oli “Taiteilijan sielunelämä ja tieto luonnon elintärkeästä dynamiikasta”1. Kupkan mukaan taide ei saanut ilmentää luonnonmuotoja ja niiden kunnioittamista naturalismin muodossa, eikä objektiivisen todellisesti (vaan spekulatiivisesti ihaillen). Tästä huolimatta hänen mielestään kaukoputken ja mikroskoopin käyttö olivat välttämättömiä taitoja myös modernille taiteilijalle1.

Kupka_vismutti.jpg
Vasemmalla yksityikohta Kupkan teoksesta Väripintoja (Talven muistoja). Oikealla synteettisesti kasvatettu vismutti, kuva: Alchemist-hp (www.pse-mendelejew.de) + Richard Bartz with focus stack. [Wikimedia commons, CC BY-SA 3.0]
Ensimmäinen asia, joka tuli mieleeni Väripintoja-teoksesta oli vismutti-mineraalin (kuvan tapauksessa synteettisesti kasvatetun mineraalin) hapettuneet, sateenkaaren värissä säteilevät pinnat. Vismutti (kemiallinen kaava Bi) on metallinen alkuaine, jota käytetään esimerkiksi kalastuskoukuissa, ripulilääkkeissä ja kynsilakoissa. Kauniiden vismuttikiteiden kasvattaminen kotioloissa pitäisi onnistua helposti. (Vismutin kasvattamista en ole kokeillut, mutta tutustu ihmeessä suolakiteiden kasvattamiseen)

 

Mineraalianimaatiossa kasvaa rikkikiisu ja ruusukvartsi

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kupka: Energiset (1925-1926)

Väripintoja -teoksen jälkeen Kupka maalasi taideteoksen nimeltä “Energiset”. Näyttelystä tai näyttelyjulkaisusta tarkempia tietoja tämän teoksen taustasta ei löytynyt, mutta se on maalattu samana aikakautena Väripintoja-teoksen kanssa, jolloin Kupka toimi nuorten taiteilijoiden opettajana Pariisissa1.

Geologisen taideanalyysini perusteella teoksen alareunan kellertävät kiteet ovat ilmiselvästi rikkikiisua. Yläosan punertavat alueet muistuttavat kvartsin akaattimuotoa tai ruusukvartsia (lue lisää kvartsin monista muodoista). Kokonaisuudessaan teoksen asettelusta tulee mieleen animaatiovihko, jonka sivuja selaamalla saadaan sivuille piirreetty kuva liikkumaan. Kevyeksi lopputulkinnaksi sopinee mineraalien kasvua havainnollistava, hetkeen pysäytetty animaatio.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Yksityiskohta Kupkan teoksesta: Energiset I

 

Alkuräjähdyksen kaikuja

Kupkan abstrakteissa teoksissa toistuu kahdenlaiset muodot: voimakkaan pyörteiset ja rytmikkäästi toistuvat pystyt asetelmat. Näyttelytekstien mukaan pystymuoto ilmaisee pysähtyneisyyttä, pyörre liikettä. Näyttelyssä olevaa tekstiä lainaten: ”Kupkan kiinnostus orgaanisiin muotoihin ja elämän prosesseihin ulottui mikroskooppisen pienistä havainnoista kosmisiin kokonaisuuksiin ja avaruuteen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kupka: Alkukantainen (1911-1913)

Onko Kupkan maalauksessa Alkukantainen kuvattuna alkuräjähdys, vierekkäin kiteytyneet turmaliinikiteet vai aivan jotain muuta? Muotojen tulkinnan perusteella ainakin kuvan ulkoreunat edustavat pysähtynyttä, staattista tilaa – ehkäpä siis mineraalia. Alla olevan kuvan perusteella voi arvioida teoksen samankaltaisuutta turmaliinikiteiden kanssa.

Elbaite-Lepidolite-Quartz-gem7-x1a.jpg
Turmaliinikiteitä (vihertävänpunaiset), kvartsia ja lepidoliittia. Kuva: Rob Lavinsky, iRocks.com – CC-BY-SA-3.0, Linkki (wikimedia commons).

Kupkan näyttely on esillä Helsingissä Ateneumin taidemuseossa 19.5.2019 asti. Viimeisenä viikonloppuna (la–su 18.–19.5.) Ateneumissa on pidennetyt aukioloajat: klo 10–19.

Tämä blogiteksti (tulkintoja lukuunottamatta) pohjautuu näyttelyn yhteydessä olevaan tietoon sekä näyttelystä tehtyyn kirjaan: 1Pennonen, Selkokari ja Wahlsten (toim.), 2018, František Kupka (julkaisija Kansallisgalleria/Ateneumin taidemuseo, Helsinki; Ateneumin julkaisut 112; 147 s.). Valokuvat Kupkan taideteoksista on kirjoittajan ottamia.

Oletko käynyt Kupkan taidenäyttelyssä? Mitä ajatuksia sinulla heräsi taideteoksista? Luen mielelläni kommentteja myös siitä, mitä mieltä tämän blogitekstin tulkinnat herättivät.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kupka: Vuori (1922-1923)

Elävä Maa // Living Earth

maapallo_vatsa_EL

Elämä ja laattatektoniikka – kaksi syytä, jotka tekevät kotiplaneetastamme Aurinkokunnan mittakaavassa uniikin. Laattatektoniikka on olennainen prosessi nykyisen elämän kirjon kehittymiselle ja sen ylläpitämiselle.

Uuden elämän innoittamana tiede kohtasi taiteen ja syntyi ensimmäinen tekemäni raskausvatsan maalaus ”Elävä Maa”.

Keksitkö muita raskausvatsaan sopivia geologisia aiheita? Kenties kiteitä pursuava kideonkalo tai spiraalimainen ammoniitti?

Thanks to plate tectonics and life, Earth is unique planet in our solar system. Evolution of plate tectonics has been essential proces for life diversication and also maintaining the habitalibity of our planet.

Miracle of new life gave me inspiration to try out how science and art works together in the very first belly painting I have painted: ”Living Earth”.

Can you think any other belly painting themes that could be inspired by geology? Maybe geode full of crystals of spiralled ammonite?

Malli/Model: Emma Peltola
Maalaus ja kuva/Painting and picture: Elina Lehtonen

Tiederunokynä sauhuamaan

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

(See English summary below)

Kuinka taivuttaa tiede runoksi? Sitä on pohdittu tällä viikolla käynnissä olevan Euroopan Geotieteiden Yhdistyksen (European Geosciences Union, EGU) vuosikokouksen yhteydessä. Keväisin järjestettävä vuosikokous kerää vuosittain tuhansia geotieteilijöitä Wieniin. Osanottajien ja esitelmien kirjo on laaja. Viime vuonna kokoukseen osallistui 11 837 tutkijaa yli sadasta eri maasta. Tänä vuonna EGU:n vuosikokouksessa on sivuttu tieteen ja taiteen rajapintaa ainakin kolmessa eri sessiossa: 1) Rhyme your research I: Composition, 2) Rhyme your research II: Performance, ja 3) Earth Sciences and Art: a fruitful co-operation for the benefit of the planet and its inhabitants.

En ole itse osallistujana EGU:ssa, vaan olen joutunut tyytymään Twitter-virran antiin kokouksen seuraamisen suhteen. (Jos twiitin kuva ei näy, klikkaa pic.twitter.com -linkkiä)

Tieteen yhdistäminen runouteen ja taiteeseen ei ole uusi keksintö. Esimerkiksi tiederunouden juuret ulottuvat 1700-luvulle. Nykyaikaisia esimerkkejä tieteen ja taiteen rajapinnasta ja sen  käytöstä yleisön saavuttamiseen löytyy useita. Mirjam Glessmer kirjoittaa EGU:n sivuilla julkaistussa blogikirjoituksessaan taiteen olevan yksi keino opettaa tiedettä ja vangita yleisön mielenkiinto, sekä katsoa omaa aihettaan uudesta näkökulmasta. SciFest Poetry Jam ja Event Horizon ovat muutama maailman monista tiederunokilpailuista. Oman taideteoksensa sai alkuvuodesta lähettää NASA:n kampanjaan, jossa etsittiin teoksia avaruuteen lähetettäväksi tulevaisuudessa laukaistavan OSIRIS-REx-luotaimen mukana. Gregory C. Johnson tiivisti IPCC:n tuhansia sivuja paksun ilmastoraportin yhdeksääntoista kuvitettuun haiku-runoon.

Suomenkielisiä tiederunoja varmasti löytyy, vaikka nettihakuna “tiederuno” tuottaa harmillisen niukan tuloksen. Tästä syystä blogitekstiä kuvittaa kaksi kirjoittamaani geologiaa sivuavaa runoa. Kuvat on napsittu vihkon taustasivuilta, johon kirjoitin runojen lisäksi muistiinpanoja lukiessani magmapetrologian tenttiin keväällä 2011. Ne ovat raakaversioista, joten pienistä kirjoitustöppäyksistä ei kannata välittää. Näitä runoja ei ole alunperin myöskään kirjoitettu tiedeviestintää ajatellen.

Tiederuno on englanninkielisten esimerkkien perusteella erinomainen tapa kiteyttää omaa tutkimustaan ja tieteenalaa laajalle yleisölle. Monien hienojen esimerkkien lukemisen jälkeen yritän runoilla jotain myös väitöstutkimukseeni liittyen, pysykää kuulolla! Sillä välin geologisista runoista kiinnostuneiden kannattaa kurkata tämän linkin taakse. GeoSphere-blogista löytyy useita eri kirjoittajien geologisia runoja englanniksi.

Plutonien tilaongelmia – ajatuksia sohvakalustoista ja riittämättömistä neliöistä
plut-tilaongelma.jpg

Löytyykö sinun pöytälaatikostasi tiederuno? Jos ei, niin kannattaa kokeilla taipuisiko tutkimuksesi tai mielenkiinnon kohteesi sellaiseksi. Mikäli tiedät, että suomenkielistä tiederunoutta on jossakin julkaistu, otan mielelläni vinkit vastaan.

I was following twitter feed from science poetry session at EGU2016. Science poetry seems a great way to tell about your science and field of study to other people. I noticed that google does not give any hits for science poems written by scientists in Finnish. Therefore I decided to publish two science poems that I wrote in 2011 when I was studying to igneous petrology exam. The first one is “Love poem: diapire” and the other is related to the space problems of plutonic intrusions. There are a lot of great and inspirational examples of science poems in English, so I really want to try write something about my thesis research in the future! Thanks for Hazel Gibson for tweeting!